lauantai 4. elokuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Yllästunturilla


Jälleen täällä, Lapin lumoissa ❤
Joka tänne kerran taivaltaa, on aina Lapin vanki, väitetään laulussakin.

Heinäkuinen Lapin reissumme peruuntui Onnela-projektin takia, mutta ihan syysruskalle asti en vaan pystynyt odottamaan, joten lyhyt reissu piti sovittaa tähän väliin.


Torstaina ennen lähtöä aikainen aamulenkki kotimaisemissa.


Sen jälkeen haikea aamupäivä Tassulan Tallilla. Miten tuntuikin niin sydäntä raastavalta  jättää Aapo ja Venla viideksi päiväksi muiden hoitoon. Olenhan minä heistä ennenkin Lapin reissujeni ajan ollut erossa, mutta tämä olisi  ensimmäinen kerta Onnelan aikana. Melkein jo päätin, etten lähdekään, mutta sitten kai järki voitti.


Täysin levollisina molemmat heppaset jäivät heiniä syömään, kun lähdimme. Turhaan minä aina murehdin...
Tämähän on vain näkemiin, ei hyvästit ❤


Pessi tiesi, että lähtövalmistelut ovat käynnissä. Nuuhki matkatavarat tarkkaan,  seurasi minua tiiviisti ja asettui sitten meikkipussini viereen makuulle. Varmisti näin, ettei jää matkasta.

Yövyimme Kokkolassa, josta jatkoimme matkaa varhain perjantaiaamuna kovan ukonilman seuratessa ajoamme lähes Ylläkselle asti.


Ylläksellä ei onneksi ukkostanut. Vettä kyllä satoi kaatamalla ja mittari näytti 16 astetta! Kotipuolen helteitten jälkeen tuntui taivaalliselta palella lenkillä shortsit jalassa 😀  Epäilijöille tiedoksi, että kyllä minulla matkassa on pitkät housutkin, mutta lähdin koirien kanssa suoraan autosta lenkille, ja vasta sitten kotiuduimme.


Viluisena lenkin jälkeen oli ihana sytyttää takkaan tuli ❤ Kyllä nautin.


Ja niin näytti Pessikin nauttivan. Takkatulen lämpö on ihan eri juttu kuin 30 asteen helteet!


Lauantaina hyvin nukutun viileän yön jälkeen oli kyllä niin mahtavaa lähteä aamulenkille mittarin näyttäessä 15 astetta. Eivät läähättäneet koiratkaan 😀


Tänään olisi tarkoitus pysytellä ihan kotikulmilla, joten retkikohteeksi valikoin Yllästunturin. Saaga-vanhus jäi kotiin keräämään voimia huomisen Urho Kekkosen kansallispuiston bongaukseen.
Pessi pääsi mukaan, mutta hän ilmeisesti ihan itse päätti myös kerätä voimia huomista varten. Kävely tunturin rinnettä ylös ei kiinnostanut kissaa tippaakaan. Kaikki muu kyllä kiinnosti: kivet, mättäät, ojat, kuopat, maisemat jne. Huipulle kaveri matkusti pääasiassa sylissäni. Koville se otti - siis minulle -  mutta hevillä en ole tottunut luovuttamaan!


Kyllä Pessillä energiaa oli. Se vaan kohdistui kaikkeen muuhun kuin etenemiseen. Tässä loikitaan heinikossa niin, että pitkä liina vaan  viuhuu kaarella😀


Ja sitten taas levätään.


Kyllä se Reissukissa upeiden maisemien päälle ymmärtää 😀 Niitä kaveri olisi tuijotellut loputtomiin.


Jyrkkä on taival. Ei ihme, että ottaa voimille.


Matkalla taivaaseenko?


Eräs ei kuulemma kävele enää metriäkään ilman evästaukoa 😎


Eipä siinä sitten muu auta kuin pitää lounastauko 😀


Ei se huippu enää kaukana olisi ollut, mutta kissalle eivät vakuuttelut riittäneet.


Näkymä lounasravintolastamme. Ei hullumpaa.


Etsi kuvasta kissa 😉


Tauko selvästi piristi Pessiä. Kova touhu oli kaverilla sen jälkeen päällä. Taisi olla reppanalla oikeasti nälkä.


Hujauksessa olimme huipulla.


Kiersimme tunturin päällä olevan Historiapolun, mutta totuuden nimessä on sanottava, että tällä kertaa opastaulut eivät kiinnostaneet Pessiä tippaakaan. Hän oli lumoutunut vain maisemista.



Eikä ihme. Sanattomaksi tämä tekee. Aika pysähtyy. Täällä tuntee itsensä niin pieneksi, mutta kuitenkin arvokkaaksi. Osaksi jotain suurta, iätöntä ❤ Jotain, mitä me ihmiset emme saa tuhota toiminnallamme.


Hetki on ikuistettava ❤ Muistoksi elämän helminauhaamme ❤


Silmä lepää, sydän lepää ❤


Ei ollut huipulla pöytiin tarjoilua 😉
Ei, vaikka näin kauniisti väki odotti.


Oli aika lähteä takaisin autolle. Pessillä on hieman kysyvän  epäuskoinen ilme.


Reippaasti ihan itse kaveri kyllä käveli lähes alas asti.


Vasta tässä vaiheessa iski väsymys. Halti sitten päätti istua pehmusteella 😂


Ja Pessillle kävi näin.


Eipä auttanut kuin napata kissa syliin loppumatkaksi. Varsin pirteänä hän kuitenkin jaksoi sylistä seurata ympäristön tapahtumia. Toivottavasti ei kokonaan siirry retkillämme sylikissaksi; minulla ei nimittäin voimat riitä kantaa kissaa sylissä ja eväsreppua selässä.


Kaikkensa taisi reissulainen antaa ❤
Nyt kerätään omalla tyynyllä voimia huomisen uuden kansallispuiston bongaukseen. Kissan 14. kansallispuisto.

Hyvää yötä meiltä ❤

4 kommenttia:

  1. Pipsa ja karvakuonot4. elokuuta 2018 klo 23.21

    Ehkäpä Aapo ja Venla ovat hieman ihmeissään, mihin kaverit ovat hävinneet... Onneks kotihuoltojoukot pitävät kaveruksista hyvää huolta ja saatte rennoin mielin reissailla.
    Hyvä ajoitus teillä matkalle; helle Lapissa hellittänyt ja itikat ilmeisesti kaikonneet.
    Pessin värikäs panta paljasti olinpaikan. Muutoin hän olis mainiosti piiloutunut kivikkoon.
    Kiitos taas kun sain näiden hienojen kuvien kautta käväistä Lapin maisemissa.
    Toivottavasti huomenna Pessi säälii emäntäänsä ja tassuttelee omatoimisesti kansallispuistoretkellä. Antoisia hetkiä ja retkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ovat kuulemma Aapo ja Venla pärjänneet 😀
      Täällä on nyt kyllä täydelliset retkeilyilmat 👍 Puoliaurinkoa ja noin 17-19 astetta lämmintä päivisin.
      Kohta lähdemme Kiilopäälle. Pessinlampi jää nyt näkemättä, koska matka olisi 12 km edestakaisin.

      Poista
  2. Voi, reipas reissaaja Pessi! <3 Ja erinomainen maastoutumaan Lapin kivikoihin. :)

    VastaaPoista

Tykkää meistä Facebookissa