torstai 14. helmikuuta 2019

Läpi tuulen ja tuiskun rinnalla ystävien ❤


Jo on ilmoja pidellyt, toteaaa Pessikin naukaisten. Ja niin pieninä palasina onkaan mun lenkkini maailmalla, jatkaa kissa. Aika käy pitkäksi, kun ulkona ei voi retkeillä koko päivää. Kevättäkin olisi jo rinnassa.

Oikeassa on kissapoika. Tuonne lumihankeen on vaarassa hukkua isompikin kaveri, ja viime aikojen kovat tuulet lennättävät pienimmät kaverit ties minne. Ilmojen haltijoitten oikukkuudesta huolimatta urhoollinen Reissukissa on kuitenkin ulkoillut ihan joka ikinen päivä. Välillä enemmän, välillä vähemmän.


Välillä lenkkeillään iltasella juuri ennen pimeän tuloa.


Välillä aamulla kirpeässä pakkassäässä. Kissa kuitenkin kärjessä.


Välillä edetään kirjaimellisesti kuin kissa liukkaalla jäällä. Tosin meistä kukaan ei oikein ymmärtänyt, mitä loru tarkoittaa.  Siinähän todetaan, että iloisella päällä kuin kissa liukkaalla jäällä. Ei meistä kukaan ollut iloinen tuolla liukkaalla  jääradalla, eikä varsinkaan kissa 😎


Joskus rohkeintakin pelottaa, ja silloin on hyvä kulkea ystävän rinnalla ❤


Luminen talvi ja kissa retkikunnan johtajana on haasteellinen yhdistelmä. Pessi haluaa kulkea ensimmäisenä, mutta ei todellakaan umpihangessa. Rauhallisia metsäauto- ja mökkiteitä on vaikea löytää. Onnelan ympäristön tiet selvästikin jo kyllästyttävät Pessiä, joten olemme koirien kanssa avanneet muutamia polkuja lähimetsiin. Se on sitä ystävänpalvelusta ❤



Riemukkaan oloinen lumiaura vauhdissa.


Pessi nautti, kun pääsi ystävien ansiosta uusille reiteille.


Pessille mieluinen lenkkimaasto on Louhisaaren kartanon miljöö. Kokee sen kai arvolleen sopivaksi. Luonnollisesti viemme kissan sinne useasti.


Kartanon kissan elämästäkö tässä haaveillaan.


Koirat viihtyivät sillä aikaa nosebookissa. Liekö kartanon oma suljettu ryhmä vai ihan vaan Askaisten puskaradio.


Tällä lenkillä oli mukana koko tassukansa, joten oli kiva ottaa yhteiskuva. Pessin tosin oli vaikea pysyä paikoillaan. Halusi ehdottomasti hypellä kiveltä kivelle juuri silloin.


Kuvauksen jälkeen hän sitten olisikin istunut hievahtamatta paikoillaan. No, hänhän onkin kissa!


Koirat halusivat liikkeelle, ja päästinkin heidät hetkeksi nauttimaan hankikannosta. Pessikin innostui, kun huomasi vettä.


Siihen tämä hetkessä elämisen mestari jäi viettämään meditaatiota. Kissan maailma on juuri nyt tuossa. Me ihmiset emme vastaavaan pysty. Ajatukset harhailevat menneessä ja tulevassa. Meille rentoutuminenkin on suorite. Siihen tarvitaan kursseja ja kirjoja. Ei ymmärrä kissa moista.


Talven ensimmäiset hankikantokelit houkuttelivat meidät vielä illalla peltolenkille. Koirat villiintyivät täysin isoilla aukeilla. Juoksivat ympyrää ja kisailivat keskenään. Ystävät ovat parhaita ❤


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa 😀🐾


Hetta on joukon villitsijä - niin hyvässä kuin pahassa.


 Hän on kaikkien ystävä ❤



Meidän jengimme vilpertit ❤ Aina valmiina 👍🐾

Ystävänpäivän kunniaksi ikuistin onnenhetkiämme Onnelassa ❤ Ystävät ovat parhautta ❤


Ystävä voi olla pieni tai suuri ❤


Hänelle voi kuiskia salaisuuksia ❤


Tai antaa suukon ❤


Pisutkin on turvallista toimittaa ystävän vahtiessa ❤


Ystävyyttä on yhteiset heinät ❤


Ystäväkuva ❤


Ystävät kuvassa ❤








Ystävien kanssa voi vain olla ❤


Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoillemme! ❤

T. Pessi ystävineen

P.S. Seuraa meitä Facebookissa tai Instagramissa, jos haluat kuulla seikkailuistamme useammin.

Tykkää meistä Facebookissa