sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Lapin kevät



Kevät on ehkä lempivuodenaikani, ja siksi se on mukava kokea kaksi kertaa peräkkäin. Ensin kotona Varsinais-Suomessa ja sitten Lapin tuntureilla. Toukokuun loppuun ajoitettu pohjoisen reissu antoi meille bonuksena mahdollisuuden nähdä kevään viimeinen auringonnousu ja todistaa Lapin yöttömän yön alkaminen ❤  Se on hetki, jolloin tunnen olevani jonkin suuren äärellä, pieni osa maailmankaikkeutta...


Siellä se aurinko on, ja seuraavan kerran laskee täällä Ylläksellä vasta heinäkuun loppupuolella. Eihän sitä voi pieni kissa ymmärtää 🙃


En kyllä ymmärrä minäkään, mikä tyyppi tämä Pessi oikein on kissojaan! Käsittämätön vaeltaja, kun sille päälle sattuu. Ja tällä reissulla sattui 😎 Kaveri käveli kolmen päivän aikana lähes 20 kilometriä. Reppuun ei suostunut menemään ollenkaan; sylissä kannoimme häntä välillä puoliväkisin, koska piti kiiruhtaa asunnolle  katsomaan jääkiekon MM-kisoja.
Isännän siis piti kiiruhtaa, mutta Pessille se ei sopinut lainkaan, vaan ihan kuin kiusallaan olisi juuri silloin halunnut suorittaa perusteellisia meditaatioharjoituksiaan kannonnokassa 😉 No,  Pessi on todellakin kissa, kun sille päälle sattuu 😉


Ensimmäisenä retkipäivänä kiersimme Seitapolun, 9 km. Reitti kulkee läpi Varkaankurun, joka on mielestäni yksi upeimmista alueista täällä.


Myrskytuulen tekosia ikiaikaiselle puuvanhukselle, joka maatuessaan tarjoaa kodin monelle elämälle. Luonnon kiertokulku ❤


Toukokuussa ei ole pitkospuilla ruuhkaa (kun ei huomioida meidän jengin aiheuttamaa pientä sopulivaellusta muistuttavaa vilskettä). Tapasimme koko päivän aikana kaksi seuruetta, joista molemmat tunnistivat Reissukissa-Pessin ja Koirajengin. Alkavat olla Ylläksen ja ylipäätään kansallispuistojen mannekiineja nuo hulvattomat retkikaverimme.


Seitapolku kiertää Kellostapulin, jonka juurelle meille on muodostunut vakiotaukopaikka.
Miten voikaan ihan tavallinen voileipä maistua retkellä vähintään gourmet-tason voileipäkakulta!


Tassuteltu 5 kilometriä ja kupillinen ruokaa ovat tehneet tehtävänsä. Pessi käpertyi kerälle ilmeellä "ei saa häiritä".


Tauon jälkeen otin Pessin syliin ja kannoin läpi  rakkaisen Kellostapulinkurun. Vain pientä rimpuilua oli ilmassa 😉


Kivikkoinen kuru auringonpaisteessa pienellä ylämäkikallistuksella sai retkikuntamme hieman puuskuttamaan. Yhteiskuva tunturin juurella oli armeliasta ottaa  makuuasennossa. Pessi tietysti sylimatkan jälkeen oli taas täynnä energiaa, ja halusi ehdottomasti istua kuvassa 😎


Loppumatkan autolle Pessi kävelikin melko reippaasti.


Lapin luonto luo outoa taikaa 😍


Seuraavan päivän retkikohteeksi suunnittelimme Ylläslompolon lintutornia, mutta suunnitelma meni uusiksi alkumetreillä. Tulimme ulos autosta ja ehdimme kulkea vain muutaman metrin kohti järveä, kun korvissa alkoi kuulua mieletön surina, joka yltyi ja yltyi. Tajusimme tulleemme varsinaiselle sääskitehtaalle! Muualla emme olleet vielä sääskiä nähneet, mutta täällä kosteikossa ne näköjään valmistautuivat jo tulevan kesän hyökkäyksiin.
Palasimme autolle ja vaihdoimme kohdetta meille hyvin tuttuun Saalistusjotokseen. Reitti on 5 km, ja kulkee Yllästunturin rinteellä.


Ei ollenkaan huono valinta ❤


Reitille oli marraskuussa valmistunut uusi hieno tulistelupaikka.


Matka jatkui kohti Tuomikurua. Harmiksemme piti kääntyä takaisin, koska kurussa oli niin paljon upottavaa lunta, että eteneminen oli lähes mahdotonta.


Palasimme takaisin nuotiopaikalle, ja isäntä grillasi itselleen ja tassuväelle makkarat. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että vietimme nuotion äärellä pitkän tovin nauttien puhtaasta tunturi-ilmasta ❤


Paluumatkalla löytyi ihana virkistävä keidas 😀


Kolmantena retkipäivänä vuorossa oli Kesänkijärven kiertävä Hillapolku. Poikkesimme reitiltä Latvamajalle, jolloin kokonaismatkaksi tuli 10 km.


Ropi fiilisteli heti alkumatkasta raikkaassa purossa.




Jos oikein tarkkaan katsoo, voi satumetsässä nähdä keijukaisia ja menninkäisiä, tietävät Pessi ja Hetta 😍




Latvamaja - komea latukahvila erämaan keskellä. Nautimme eväät majan terassilla. 


Kesänkijärven laavukin on hieno paikka, mutta siellä on usein muitakin, ja me arvostamme omaa rauhaa.


Hillapolun erittäin iso miinus ovat nämä metalliset "pitkospuut". Ovat rumat ja tassuväelle pahat kulkea. Pessi ei silti suostunut tässä(kään) sylikissaksi, vaan hitaasti hiipi ritilää eteenpäin. Näitä taisi olla lähes 200 metriä.


Pessillä on silmää luonnonkauneudelle. Tässä hän halusi taas pitää evästauon 😀 Ruoka se kissan polulla pitää...


Kesänkitunturi taustalla, Kesänkijärvi pilkottaa hieman puiden takaa.


Yhteiskuvat ovat tavaramerkkimme 👍


Viimeiseksi lomapäiväksemme oli luvattu kovaa sadetta keskipäivästä lähtien. Pitkä retki jäisi tekemättä, mutta monta pientä kivaa juttua ehtisimme hoitaa aamun sateettomina tunteina.
Ensimmäiseksi Pessi (ja me muut siinä siivellä) pääsi tervehtimään Yllästen Vaellushevosten Virpiä, Dafi-koiraa ja  issikkalaumaa.




Sitä ollaan jo vanhoja tuttuja puolin ja toisin, niin kenenkään ei tarvitse hötkyillä.


Jatkoimme matkaa Pakasaivolle, joka on Lapin helvetiksikin kutsuttu rotkojärvi Muoniossa. Järven syvyys on paikoin jopa 60 metriä, ja rotkon seinämät kohoavat samoin jopa 60 metriin vedenpinnasta.


Pessi oli niin kiinnostunut rotkojärvestä, että minua vähän pelotti.


Ehdimme vielä ennen sadetta vierailla läheisellä Kirkkopahdan seitakivellä. Pessi on selvästi hyvin kultturelli kissa - niin kiinnostuneena tutustui molempiin  nähtävyyksiin. Koirille rotkojärvi ja seitakivi olivat tuttuja paikkoja, mutta Pessi vietiin näihin ensimmäistä kertaa. Rehellisyyden nimissä tunnustan, ettei näitä ihan pelkästään kissalle esitelty, vaan olivat nämä isännältäkin jääneet aiemmin näkemättä.


Hui kauhistus, mitä jännää Pessi löysikään seitakiveltä. Uhrilahjoja seidalle. Vähänkö kissaakin jännitti 😨

Sadepisaroita alkoi tippua hiljalleen taivaalta, ja päätimme juosta autolle. Ajoitus oli täydellinen. Autoa startatessa satoi jo kaatamalla.

Jälleen jäi muistoihin upea loma Lapin keväässä.

Kotiin oli erityisen jännittävä palata. Onnelaan oli tulossa uusia asukkaita. Kaksi pientä karitsaa, Tyyne ja Rauha, muuttaisivat mummolampaiden laumaan.



Hienosti sujui pikkuisten ensimmäinen automatka kohti uutta kotia.


Turvallisesti yhdessä tutustutaan uuteen kotiin ja sen asukkaisiin.















Tyyne ja Rauha ovat selvästi kotiutuneet osaksi Onnelan eläinpihan väkeä ❤

Valjaissa opetan heidät kulkemaan, mutta kansallispuistoja ja tuntureita he eivät tule valloittamaan 😎


lauantai 25. toukokuuta 2019

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa


Kauden ensimmäinen uusi kansallispuisto valloitettu. Kiersimme Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa n. 5 km:n Kauhalammin kierroksen. Oli Pessin 18. kansallispuisto! Vielä on jäljellä 22...


Ajomatka Karvialle oli 230 km. Perillä autosta hyppäsi ulos varsin riehakas tassuväki. Pessin pään päällä melkein näin puhekuplan, jossa luki: "Vihdoin uusi puisto! Olen jo odottanutkin."


Riehaannuinhan minäkin. Upea erämainen mäntykangas suorastaan kutsui retkeilemään ❤


Alkutaival oli näin hulppea. Oli tilaa purkaa kertynyttä  energiaa ennen vaativaa pitkospuuosuutta.
Pessi johdatti joukkoja konkarin elkein kuninkaallisen mitan verran muita edellä. 


Leveä baana jatkuu suollakin. Suorastaan pitkospuitten aatelia 👍


Kylpyläkin matkan varrella.



Sain houkuteltua Ropin liikkeelle, mutta en Pessiä. Ropin katse kertoo koetusta vääryydestä. Ei ole helppoa olla kuuliainen koira laumassa, jota hallitsee omapäinen kissa 😎


Kauhalammi ❤ Pitkä ajomatka unohtuu, vaiva palkitaan.


Lammen rannalla on tällainen keidas. Uimaportaatkin laiturin päässä 😀


Hetkessä pöytä on katettu 😍 Pessiä tosin ei kuvaus kiinnosta. Tuijottaa itsepintaisesti sivulle.


Sivulla on tällainen näkymä 😍 Annetaan kissalle anteeksi. Erämaajärven lumoa ei voi vastustaa.


Jatkamme matkaa; vielä ei ole evästauon aika.


Siniset on järvet,
sinisyyttä heijastaen 💙


Päivä vain ja hetki kerrallansa ❤




Väitetään, että kaikki on Etelä-Pohjanmaalla suurta, komiaa ja mahtavaa! Niin taitaa olla Karviallakin, vaikka Satakuntaan kuuluukin. Ihan naapurissa kuitenkin.


Lintuasiantuntija istui pitkän tovin tuijottaen järvelle. Laulujoutsenet lumosivat Pessin.


Järveltä reitti jatkuu Kauhanevan suoalueen poikki. Toivoin vain, ettei yhtään koirakkoa tulisi vastaan. Väistämismahdollisuudet ovat olemattomat; märkä suo ei houkuta.


Unohtuu kiire, melu kaupungin...


Suolta sukellus metsään,  ja retken kohokohta odottaa 👍


Pessistä näkee, että tätä hetkeä on odotettu. Viestii kavereille, että kohta pannaan pöytä koreaksi!


Ruokaa!


Palveluskunta hoiti homman 👍


Ruokailu tapahtuu kissalle mieluisassa arvojärjestyksessä 😎


Menossa Pessin ruokailun jälkeinen meditaatiohetki.


Komea puunrunko suorastaan kutsui ryhmäkuvaan.

Valitsemamme lammen kiertosuunta päätti retken tähän eväshetkeen.  Autolle oli taukopaikalta matkaa vain 300 metriä.

Kotimatkalla autossa tuhisi hyvin tyytyväisen oloinen tassujoukko.  Muistoissa jälleen upea päivä yhdessä maamme upeista kansallispuistoista.


Onnelaan on  niin mukava palata reissusta. Vastaanotto on aina hellyttävä ❤


Venlan mielestä heinät ovat hevosten, ei lampaiden.


Seuraa tai todennäköisesti herkkuja haetaan näin määrätietoisesti.


Kaverit tarkkailevat, miten Helka onnistuu.


Ei näitä voi vastustaa. Leipää ja rapsutuksia on ihan pakko tarjoilla.

Kesäkuun alkupuolella joukkoon liittyy vielä kaksi karitsaa. Vipinää ja vilskettä luvassa Onnelan kesään.

Nyt ajelemme (isäntä ajaa, minä kirjoitan) kohti Lapin yötöntä yötä. Seuraava postaus todennäköisesti sisältää sekä Lapin lumoa että karitsoiden suloa ❤



Tykkää meistä Facebookissa