keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi huiputtivat Kukastunturin


Älä nouse tunturille
nousu hengen salpaa.
Maisemien mahtavuus
jo pyörryttää sua alkaa.
Älä nouse tunturille
siel' on jäinen hanki,
silmät siinä huikaistuu
ja tunturin oot vanki ❤

Niinpä...täällä me taas olemme, Lapin lumoissa ❤ Eilen illalla tulimme, ja tänään Pessi jo huiputti Kukastunturin. Oli kaverin 7. tunturi! Reipas Reissukissa.

Minä olisin kyllä tämän päivän halunnut ottaa hieman laiskemmin ja toipua eilisestä 980 km:n ajomatkasta "yksin" 6 koiran ja kissan kanssa, mutta Pessille lepopäivä ei totisesti käynyt. Sen sortin taivaan merkit katti aamulla nimittäin näytti 😎 Oli kuulemma nukkunut käytännössä kolme yötä peräkkäin. Tottahan kissa puhui. 14,5 tunnin ajomatka oli tassuväelle lähes pelkkää nukkumista.


Vessakenraali aloitti vahtivuoronsa jo ennen seitsemää.




Vessasta siirryttiin keittiön puolelle.


Kuivattiinkohan tässä tassuja? No, kielsin kuitenkin homman...


Sitten hypättiin pöydälle estämään Turun Sanomien lukeminen.


Tässä vaiheessa luovutin ja lupasin kaverille, että pakataan sitten reppu ja lähdetään tunturiin.
Minä pidin lupaukseni, mutta kun piti laittaa Pessille valjaat, hänpä päätti aloittaa hippaleikin. Juoksi sänkyjen alle piiloon ja selvästi nauroi siellä. Minua ei naurattanut! Teki mieli jättää riiviö kotiin, mutta siitä ei olisi hyvää seurannut. Tuollainen energiamäärä olisi taatusti purettu johonkin ei-toivottuun hommaan 😎


Jätimme auton Karilan NavettaGallerian pihalle, ja kun sieltä pääsimme polulle, alkoivat Pessin menohalut jyllätä.  Edestakainen matka parkkipaikalta Kukastunturin huipulle on 10 kilometriä, ja siitä kannoin Pessiä ehkä kilometrin. Kaveri käveli ihan itse 9 km. Koko retken kesto oli taukoineen 4 tuntia. Uskomaton suoritus 😻


Heti alkutaipaleella oli näin jännää. Kohiseva joki ja silta saivat tuttuun tapaan kissan lumoihinsa.


Rohkea Hetta näytti mallia.


Ja Pessi perässä. Varmuuden vuoksi tiukensin otettani Pessin liinasta.


Matkaa sentään suostuttiin  jatkamaan.
Tässä vaiheessa ajattelin, ettei sumuisessa säässä saisi tunturista yhtään satumaista tai henkeäsalpaavaa kuvaa. Onneksi olin väärässä.

Luonto oli harmaa ja unisen oloinen. Pysähtyneisyys oli vallitseva tunne. Ja hiljaisuus oli täydellinen.


Jotain pojat kuitenkin kuulevat.


Jotain, joka huolestuttaa Pessiä, ja saa hänet jähmettymään paikoilleen. Porojahan siellä kaukana oli.


Tässäkin porot haittasivat tilannetta. Halusin ottaa yhteiskuvan, mutta ainoat, jotka katsoivat kameraan, olivat Halti ja Unna. Heillä ei ole riistaviettiä. Kolme muuta tuijottivat ihan muualle, ja hetken kuluttua esiin tulikin kymmenkunta poroa.


Kukastunturi on helppo valloittaa. Polku on leveä ja nousu loivaa. Homma on lastenleikkiä, koiranleikkiä vai pitäisikö todeta, että kissanleikkiä.




Hujauksessa olimme avonaisemmassa maastossa. Sumu lisääntyi ylöspäin mentäessä.


Haetaankohan tässä turvaa toisistaan? Salaperäisyys selvästi ympäröi retkikuntaa.


Lumottu maisema ❤
Turhaan surin etukäteen maisemien ankeutta. Täällähän on todella upeaa, taianomaista suorastaan.


Yhteiskuva tunturin huipulta on sumusta huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - hyvin vaikuttava ❤ Ei turhaan puhuta sumuverhosta, joka suorastaan kietoutuu ympärille.


Pessi kyllästyi poseeraukseen. Oli huollettava tassut ennen paluumatkaa.


Ja tietysti piti syödä eväät. Taas on ulkoilmaravintola huippuluokkaa 😍 Huipulla kaikki on huippua.


Kukastunturin voi huiputtaa 12 km:n rengasreittinä. Edessäpäin näytti tältä. Päätin, että on turvallisinta palata takaisin samaa reittiä, jolloin kokonaismatkakin olisi 2 km lyhyempi. Aurinko laskee tänään Ylläksellä jo kello 15.18, eli pimeyskin on peikkona matkassamme.


Pessille paluu samaa reittiä sopi oikein hyvin. Kaveri jaksoi ihastella maisemia mennen tullen.


Kyllähän tämä lumoaa ❤


Jos sä kerran täällä käyt,
unohtaa et saata,
täydellistä hiljaisuutta,
tuntureitten maata ❤


Laskeuduimme pikkuhiljaa alas tunturista. Pessi halusi kävellä koko matkan. Toki välillä pysähdeltiin, kissan tahtiin kuljettiin, mutta tänään hyvin reippaan kissan 👍


Säännöllisin väliajoin rauha särkyi. Porot sen rikkoivat. Halti ja Unna eivät niistä isommin innostu. Ropi innostuu, mutta suostuu tottelemaan. Hetta innostuu, eikä todellakaan tottele. Haukkuu ja vetää niin, ettei meinaa turkissaan pysyä. Onneksi on pieni koira.


Pessi ei poroille hauku, ja vetääkin ennemmin vastakkaiseen suuntaan. Ilme kertonee kissan mielipiteen poroista. Kiitos ei 😎

Kyllä Lapissa on lumoa sumuisena marraskuisena lähes lumettomana päivänäkin ❤ Lisäarvon meille tuo sesongin ulkopuolinen rauha. Turisteja toki tarvitaan, mutta nämä hiljaiset ajat ovat meidän retkikunnallemme ihan parasta aikaa.



Vanhuskoirat Saaga ja Malla lepäilivät retkemme ajan tuvan lämmössä. Liukkaat polut olisivat olleet vanhoille nivelille liian vaarallisia. Aamu- ja iltalenkeillämne hekin olivat toki mukana; silloin Pessi vuorostaan jäi makoilemaan sohvalle.

Pikalomamme Ylläkselle kestää tällä kertaa vain kolme päivää. Huomenna ja ylihuomenna saamme vielä retkeillä. Tarkemmat suunnitelmat on  tekemättä. Huonoja kohteita täällä ei ole, joten lisää Lapin lumoa on  luvassa ❤



torstai 25. lokakuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Päijänteen kansallispuistossa


Päijänteen kansallispuisto oli Pessin 17. kansallispuisto, ja jää taatusti mieleemme ainutlaatuisena lämpimänä lokakuisena intiaanikesäpäivänä. Viikonloppuna rikottiin jopa Suomen lokakuiden lämpöennätys 🌞

Saimme siis viettää aurinkoisen päivän upeissa järvi- ja harjumaisemissa  hehkuvan ruskan kruunatessa maiseman.


Otin kuvan auton ikkunasta vähän ennen saapumistamme Pulkkilanharjulle. Miten upea suomalainen maalaismaisema voikaan olla ❤ Ja tämä oli vasta alkua satumaiselle päivällemme.


Päijänteen kansallispuistoon pystyy parhaiten tutustumaan vesillä liikkuen, mutta Pulkkilanharjun luontopoluilla pääsee ainutlaatuiseen  tunnelmaan  ilman vesille menoa. Jätimme auton komean Karisalmen riippusillan parkkipaikalle, josta lähtee 4.4 km:n rengasreitti. Kaiken kaikkiaan erilaisine poikkeamisineen meille tuli matkaa 6 km.


"Kas, on Mikki merelle lähtenyt..."
No ei, vaan Pessi pääsi heti autosta ulos hypätessään näin mahtaviin tunnelmiin. Luontopolku sukelsi ensin Karisalmen sillan alta jatkaen harjulle, ja välillä polku laskeutui taas alas rantaan.


"Tästä tulee hyvä päivä", ajattelee Pessi. Vettä, vettä ja vettä!



Oi, ihana lokakuu.


Ropi ei kalenterista piittaa. Kuuma on, ja vesi virkistää.


Oli vaikea saada tassulaiset houkuteltua rannasta takaisin harjulle, mutta minä halusin ehdottomasti  kiertää myös luontopolun.


Onneksi polullakin oli kaikkea mielenkiintoista. Portaat ovat jengille aina huippu juttu.


Polku oli välillä kaikille varsinainen koordinaatioharjoitus. Askeleet oli sovitettava tarkkaan kivet huomioiden.


Joukon ketterinkin halusi huilata välillä.
Sinistä järven selkää ja Pessin sinisiä silmiä katsoessa hiipi mieleeni:
"Mä maiset murheeni unohdan
sinisilmiis kun katsoa saan". 💙


Elä tätä päivää. Älä eilistä. Älä huomista. Vain tätä päivää. Ottakaamme oppia eläinystävistämme. He osaavat tämän taidon - sisäsyntyisesti ❤




Päijänne veti retkikuntaa puoleensa magneetin tavoin. Emme edes yrittäneet pyristellä vastaan. Tämän tästä laskeuduimme polulta rantaan.


Pitkospuut johdattivat joukon valon valtakuntaan. Lumoava näky ❤


Puiden takaa siivilöityvä valo sai Pessinkin pauloihinsa.


Värit vaihtuvat.


Vain kaksi väriä: valkoinen ja musta.
Polku kiemurteli suoranaisessa taikametsässä. Valo leikki kanssamme luoden uskomattomia tunnelmia. Etenimme kaikki äänettöminä - kuin lumottuina ❤


Reitti vei jälleen takaisin järvelle.


Oli aika palata lumotusta metsästä takaisin arjen realiteetteihin. Retkikunnan massut nimittäin  vaativat tankkausta.


Lokakuinen piknik hiekkarannalla.


Yleensä ruuan jälkeen Pessi on yhteistyöhaluisin, ja kuvauksilla on suurin todennäköisyys onnistua. Ei kuitenkaan tänään. Käänsin kissan useita kertoja ympäri, ja kaveri kääntyi yhtä monta kertaa takaisin.


Ehkä voitin tahtojen taistelun 6 - 5, mutta häviäjä ei ainakaan aio katsoa kameraan eikä avata silmiään 😎


Kaikki päättyy aikanaan. Oli aika palata parkkipaikalle.


Pysäytin vielä auton Pulkkilanharjulle ja ikuistin järvimaiseman.
Jälleen meillä oli takana upea päivä Suomen upeassa luonnossa. Todellista luontoterapiaa ❤


Uskomaton intiaanikesän lämpö leijui Suomen yllä koko viikonlopun. Koko eläinperheemme nautti silminnähden elostaan Onnelassa ❤


Aapo päiväunilla riippakoivun alla. Ehkä teetän tästä taulun ❤


Koirat kiipeilivät kivelle seuratakseen puussa kiipeilevää oravaa. Otin kameran esille, ja välittömästi joukkoon liittyi yksi linssilude 😉


Joka tietysti tyylilleen uskollisena valikoi kiven korkeimman kohdan.


Täytyy myöntää, että Pessillä on tilannetajua. Kuvassa poseeraa  Tassulan Tallin kuningas, blogimme päähenkilö,  Reissukissa-Pessi ❤❤❤ Asiassa ei liene pienintäkään epäselvyyttä.


Seuraamalla meitä facebookissa tai instagramissa, kuulet meistä useammin.



Tykkää meistä Facebookissa