lauantai 23. kesäkuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Pyhä-Luoston kansallispuistossa


Pessille parin viikon takainen Lapin lomamme oli vähintään kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoinen suoritus. Taisi nousta Reissukissa  suoraan Erä-Eerojen (ainakin kissa-Eerojen) aateliin. Kaveri nimittäin huiputti lyhyen lomasemme aikana viidennen tunturinsa ja bongasi kolmannentoista kansallispuistonsa 😀


Kerroin juuri Pessille, että todennäköisesti hän on ainoa kissa Suomessa, joka on moiseen saavutukseen yltänyt. Varoitin myös sananlaskusta "ylpeys käy lankeemuksen edellä".

Saattoipa tuo sananlasku kolahtaa minunkin nilkkaani tällä kansallispuiston valloituksella. Yleensä tutustun bongattavan kansallispuiston tietoihin etukäteen netissä ja valikoin meille sopivan reitin. Niin tein nytkin ja kohteeksi valitsin Ukko-Luoston huiputuksen, 6,5 km ja 546 porrasta. Suunnitelma vaihtui kuitenkin melkein lennosta, koska aamulla eteisessä Saaga ilmoitti haluavansa ehdottomasti mukaan. En voinut vastustaa toisen anovaa katsetta, vaikka tiesin, ettei 546 porrasta onnistu nivelrikkoiselta mummolta. Reittivalinta meni siis uusiksi.


Eihän tällaista hammaskeijua voi jättää joukosta pois? ❤
Pikainen googletus, ja valikoin  uudeksi kohteeksi Tunturiaavan 5 km:n luontopolun.


Jätimme auton suljetulta vaikuttavan hotellin parkkipaikalle ja lähdimme liikkeelle pitkin asvaltoitua kevyen liikenteen väylää.


Pessi ei suostunut kävelemään metriäkään asvaltilla. Seikkaili mieluummin vihreällä - fiksu kissa jälleen kerran.


Seuraavaksi sukellus hieman "ei niin erähenkiseen" tunneliin. Tässä vaiheessa luotin vielä, että tunnelin jälkeen löydän sinisillä vinoneliöillä merkityn reitin vaivatta. Löytyihän ne neliöt.  Valitsin rengasreitin kulkusuunnaksi vastapäivän.


Hetken kuluttua puikkelehdimme tunturin juurella olevien mökkien välissä etsien epätoivoisesti lisää sinisiä merkkejä.


Harvakseltaan näimme sinisiä nauhoja (taisivat kuitenkin olla jotain muita merkkejä), ja ikävä kyllä näin myös autoni! Vajaa tunnin kävely polttavassa auringossa, ja olimme lähtöpisteessä. Laskin kymmeneen.


Pessi ei ehkä laskenut kymmeneen. Heittäytyi maahan ja kieltäytyi kävelemästä. Halusi selvästi tunturiin, aapasuolle, purojen solinan ääreen. Niinhän olimme suunnitelleet. Tarkemmin katsoessani huomasin Pessin löytäneenkin vettä. Kaverihan makasi viemärikaivon päällä. Kävihän sekin hätätilassa puron korvikkeesta.


Huomasin myös, että sinisiä merkkejä taisi olla turha enää etsiä, ne olivat vaihtuneet lennossa punaisiksi. Olimme Karhunjuomalammen 10 km:n reitillä. Että sillai 😂 Tekevälle sattuu jne. Enpä ole juuri eksynyt näillä merkityillä reiteillä, mutta nyt oli jokin mennyt pieleen. Ymmärsin myös Pessiä katsoessani, ettei hän todellakaan aikoisi kävellä tässä kuumuudessa 10 kilometriä. Myöskään Saaaga-vanhus ei siihen pystyisi.
Päätin improvisoida. Seikkailisimme siellä sun täällä seuraavat 3-4 tuntia.


Heti ensimmäisen mutkan takaa löytyi näin virkistävä keidas. Ei hullumpi aloitus päämäärättömälle seikkailullemme.


Kyllä koirat nauttivat.


Matka jatkui edelleen ihmisen rakentamassa ympäristössä.


Minä olisin tuon katsomon ohittanut, mutta tassukansa suunnisti määrätietoisesti sitä kohti.


Koska esitys alkaa?


Ei alkanut esitys. Jatkoimme siis matkaa. Pessin tahtiin. Kaikki  kivetkin tutkien.


Opasteita tutkittuaan retkikuntamme johtaja päätti suunnistaa Aittakuruun.


Seuratkaa johtajaa 😀


Valinta osoittautui Pessi-perspektiivistä täydelliseksi paikaksi. Oli paljon portaita ja solisevaa vettä! Minulle sen sijaan porrastreeni kävi  täydestä työstä. Kuvitelkaa: reppu selässä, neljä koiraa vetovyössä, 7 kiloa painava Saaga sylissä, Pessi liinan päässä ylläpitäen lähes juoksuvauhtia. Alasmeno oli pelottavan haipakkaa, ja ylöstulo vei lähes maitohapoille 😂


Aittakuru oli onneksi vaivan arvoinen. Karua ja vihreää rinta rinnan ❤


Leveä polku retkikuntamme kulkea.


Suurin riemunlähde oli tietysti tämä kivikkoinen lampi. Lähes tunti taisi sen äärellä  vierähtää.



Ei näytä olevan Pessillä kiire minnekään.


Sain kissan liikkeelle lupaamalla, että seuraavassa kivassa paikassa on evästauko.  Kurun pohjalle paahtavasti paistava aurinko sai retkeläiset asettumaan ruokalevolle.


Levon jälkeen jaksoi taas jatkaa maastoon tutustumista.


Pessille mieluinen juttu oli jälleen kurusta ylös vievät portaat.


Onneksi koirat sentään pysyivät maan tasalla.


Ja onneksi on vain yksi kissa 😀


Lopulta selvisimme portaat ylös, laskin Saagan sylistäni  ja käännyin katsomaan taakseni. Siellähän Pessi oli jo menossa innolla portaita alas. Olisi kai viettänyt tällä kiipeilyradalla loppupäivän. Tylysti komensin kaverin takaisin.


Istun siis ja mökötän.


Alun epätoivosta huolimatta vietimme kansallispuistossa oikein leppoisan päivän 😀

Olemme olleet reissun jälkeen kotona jo kaksi viikkoa. Kaksi kiireistä ihanaa viikkoa. Kaikki mahdollinen aika on mennyt Onnelan merkeissä.  Hevosten muuton kannalta oleellisin, eli aitaprojekti, on päästy aloittamaan.


Aitalinjan raivaaminen maastoon menossa.


Pessi haluaisi kovasti auttaa.


Ossi-ystävämme emäntänsä kanssa piipahtivat katsomassa Onnelaamme  ❤


Mummonmökkini sai heiltä ensimmäiset sisustuselementit ❤ Mummolle tyyny ja kahvikuppi ❤


Aapolle ja Venlalle olen tietysti kertonut, että heinäkuussa on muutto uuteen kotiin ❤


Näytin heille kuvaa Tassulan Tallin paikasta. Tuohon vasemmalle se tulee. Voivat ihailla tallipihalta komeaa koivua. Tosin heillä on vapaa kulku koko piha-alueella, joten voivat jopa maistaa koivunlehtiä.


Tassulan Kanalassakin on kaikki hyvin. Minun vaan on jatkossa tyydyttävä tämän näköisiin kukkasiin.


Tässä kukkapenkissä nimittäin oli jokin aika sitten kolme komeaa pelakkaa, vaan ei ole enää. Helttakansa tuunasi siitä itselleen kylpytynnyrin. Sivuhuomautuksena todettakoon, että isäntä huomasi tapahtuman ikkunasta, mutta ei ilmeisesti raaskinut keskeyttää toisten puuhia 😎 Ihana mies minulla. Pitää eläimistä. Hyvä niin ❤


Paikkaan on jatkuva jono  😀


Rynnäkköäkin kannattaa yrittää.


No johan on markkinat! Yllätysvieras kanojen spa-osastolla 😂


Vipinää ja vilskettä Tassulan raitilla näkyy riittävän. Meno kuin Mannerheimintiellä.


Ihan parasta terapiaa tämä kaikki on maailmalla tapahtuvien ahdistavien asioiden vastapainoksi ❤


"Ottakaa elämä rennosti", suosittelee Pessi ❤

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Vielä Yllästä ja jotain suurta


Retkikuntamme on kotiutunut lyhyeltä Lappi-lomaltamme jo alkuviikosta, ja arki pyörii meillä jo rutiinilla. Nyt on hyvä hetki palata lomamuistoihin ❤


Pessin pohjoisen lomat ovat kiireisiä. Ulkona huiputetaan tuntureita ja vaelletaan kansallispuistoissa. Sisällä vessakenraali-Pessin komennossa ja valvonnassa on koko kylpyhuone- ja saunaosasto. Siellä mitään ei tapahdu päällikön tietämättä.


Sinne se meni 😀


Hampaiden harjaukseni valvoja 😀


Tämä asetelma hämmästytti ja kummastutti  kovasti. Epäiliköhän kissa sitä hiirien valtakunnaksi 😉 Kerroin, että minä olin siihen  rakentanut pikkuväelle kotikolon. Kiitokseksi sitten valvovat asuntoa poissaollessamme.

Lomamme kesti tällä kertaa vain kolme kokonaista  ja kaksi puolikasta päivää. Torstaina huiputimme Särkitunturin, perjantaina bongasimme Pyhä-Luoston kansallispuiston  (siitä oma tarina myöhemmin) ja lauantaina pitikin ehtiä vaikka mihin.


Tehokas lomailu vaatii tietysti aikaiset ylösnousut. Niinpä olimme joka aamu ensimmäisellä lenkillämme jo  ennen kuutta. Kehtaanko edes sanoa, että oikeastaan jo viiden jälkeen 😎 Lapin yöttömät yöt eivät ole nukkumista varten!
Ropi kyllä näyttää kuvassa siltä, että uni olisi vielä maistunut.


Pessi ei halunnut yhdellekään aamulenkille. Lauantaiaamuna jäi tässä asennossa makuuhuoneeseen meidän muiden lähtiessä.


Niin kiire meillä ei olekaan, ettemme ehdi tapaamaan eläinystäviämme, Ylläksen vaellushevosia ❤ Sinne siis aamupuuhien jälkeen.


Ehkä tämä on kuitenkin sejuttu! Ihailijatapaaminen ja Virpin taskusta takuuvarmasti löytyvät herkut ❤


Kaviokkaitakin kiinnostaa pieni vierailija.


Ilmeestä päätellen Pessi havahtui juuri, että selän taakse on ilmaantunut jättiläisiä.


Ei muuta kuin karkuun!


Vielä autossakin olo oli tällainen 😂


Tapaamisesta jatkoimme suoraan pienelle retkelle Yllästunturin ja Kellostapulin välimaastoon.


Kyllä meidän kelpaa  ❤


Maestrokin nauttii ❤ Ehkä ansaitsisi nimen "meditaatioguru-Pessi". Niin on kaverilla hallinnassa nämä mindfullness-treenit.


Päivä oli jo pitkällä, joten nälkähän reissaajalle tuli.  Täytyy kyllä todeta, että nyt on kissalle katettu lounas ihan maailman upeimpaan panoraamaravintolaan ❤


Pojat tärkeinä 😀


Kivestä oli moneksi. Ruokapöydästä jalustaksi.


Ruokalepo kiven varjossa.


Unnakin löysi oman unikiven.
Turvassa tunturin, sylissä luontoäidin  ❤


Siestan jälkeen jatkoimme päämäärätöntä kiireetöntä kulkuamme. Aurinko lämmitti mieltä ja kehoa. Kaikki oli niin täydellistä juuri siinä hetkessä ❤


Missä vettä, siellä Pessi.  Luulin ensin, että kivenkoloissa asustelee pieniä jyrsijöitä, mutta sitten kuulin minäkin veden solinaa.


Koiraparat odottivat kärsivällisesti jälleen kerran. 20 minuuttia Pessi touhusi kivikossa. Ei hän silloinkaan projektiaan valmiiksi saanut, vaan minä yksinkertaisesti vedin yhteistyöhaluttoman kissan takaisin polulle. Halusin jo kotiin.


Terassillemme paistoi aurinko. Jatkoimme leppoisaa oleilua.


Rauhoittava maisema oli sieltäkin.


Yllätys yllätys! Kuka kaipasi ensimmäisenä toimintaa?


"Jos ei mitään tapahdu, tahdon sitten sisälle".


Ilta kului leppoisasti saunoen. Saunaan kanssani tulevat joka kerta Halti, Hetta ja Saaga. Pessi menee usein lauteitten alle. Saunomisen lomassa pesin kuvan kolmikon. Puhtaina oli hyvä vetäytyä kerälle pehmeään sänkyyn ❤


Sunnuntaina iltapäivällä meidän oli tarkoitus lähteä ajamaan kohti Kokkolaa, jossa jälleen yöpyisimme. Päätin tehdä sissiryhmän kanssa sitä ennen vähän reippaamman ja pidemmän lenkin.
Suo ja pitkospuut ovat eräretkeä aidoimmillaan ❤


Kesäkuun alku ja on Lapin kesä.


Tulistelu ei metsäpalovaroituksen takia onnistunut tällä lomalla, mutta poseerausta nuotiopaikalla se ei estänyt.


Tuhannen kilometrin ajomatkan katkaisu yöpymisellä saa matkanteonkin tuntumaan lomalta. Niinpä meillä oli aikaa pysähtyä Aavasaksalla, ja vaellella sen rinteillä.

Tämä lomanen oli poikkeuksellisen lyhyt. Ei ehkä ihan järkevää piipahtaa noin kaukana noin lyhyen ajan takia, mutta ei aina jaksa olla järkevä. Meillä oli kyllä ihana syy palata takaisin. Ensimmäinen oli hevosten laitumellelasku. Nyt he jäivät sinne 24/7. Totuttelu oli päättynyt.
Toinen syy saa sydämeni pakahtumaan. Onnenkyyneleet silmäkulmaan. Pelko ja epävarmuuskin välillä kolkuttelevat ovelle.
Unelmani on saanut siivet ❤ Kaukainen haaveeni onkin yhtäkkiä täyttä totta.


Siinä se on! Tassulan Onnela ❤ Tassulan Talli ❤ Tassulan Eläinpiha ❤ Tassulan perheen vapaa-ajanviettopaikka ❤ Mummonmökki ❤

Me ihmiset emme muuta tuonne vakituisesti, mutta Aapo ja Venla muuttavat. Saan hevoset (melkein) kotiin. Itselle omaan hoitoon kuitenkin.
Onnela sijaitsee Maskussa kuten kotimmekin, mutta automatkan päässä. Päivittäinen vapaa-aikani siellä tulee taatusti jatkossa kulumaan. Koirat ja Pessi kulkevat luonnollisesti mukana. Ensimmäiseksi Onnelaan aidataan 6000 neliötä koko eläinjoukolle yhteiseksi ulkoilualueeksi. Varsinainen kesälaidun on tien toisella puolella. Ajatuksenani on, että Aapo ja Venlakin saavat kulkea pihallamme vapaina osallistuen puuhiimme ❤


Tallirakennus tulee tähän.


Nämä löysin kotimatkalla Oulun ABC:ltä. Täydelliset tallin varustehuoneen seinälle. Talliprojekti on siis aloitettu taulujen hankinnalla  😎

Tätä kesää tuskin unohdan koskaan ❤❤❤


Tämä on maailma, missä viihdyn. Kuva äsken pihaltamme. Joukko seurasi puuhiani hyvin tiiviisti, kun istutin ja kastelin kukkasia.
Lauantai-illan huumaa ihan parhaalla tavalla ❤



Tykkää meistä Facebookissa