Reissukissa-Pessi ja koirat Kurjenrahkan kansallispuistossa

Tänään Pessi seurueineen seikkaili meille hyvin tutussa Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kiersimme suosikkini Pukkipalon reitin. Tosin siitä vain ns. kahdeksikon mallisen rengasreitin isomman lenkin eli 6 kilometriä. Koko lenkki on 9 km. Sen olemme kiertäneet koirien kanssa lukemattomat kerrat,  välillä yhdistäen siihen Savojärven kierroksen, jolloin matkaa tulee jo 15 kilometriä!

Täytyy kyllä todeta, että hetkeäkään liian aikaisin ei tämä retki tapahtunut! Meillä alkoi nimittäin olla  varsin energinen kissanuorukainen. Täsmälleen kuin sanonta " kissa pistoksissa". Kyytiä saivat  vessa- ja talouspaperirullat, viattomat koiraparat ja ohikulkevat ihmiset 😎 Syynä levottomuuteen oli kaksi perättäistä pihaulkoilupäivää! Ei siis metsälenkkiä laisinkaan. "Törkeää", totesi Reissukissa-Pessi 😎 Oli ihan pakko luvata hänelle, ettei vastaava toistu enää ikinä.
Toisen pihailupäivän aiheutti kaatosade, ja toisen eräretki 10 koiran kanssa. Vain kaatosateen Pessi hyväksyi syyksi 😉

Tänään sitten mentiin eikä meinattu. Ensimmäisen kilometrin kissa johti joukkoja sellaisella vauhdilla, että seniorikoirilla oli vaikeuksia pysyä perässä.
Koirien haisteluille tai tarpeitten teolle kissa ei antanut mahdollisuutta 😎

Koirat haluaisivat haistella, mutta Pessi todellakin kiskoo eteenpäin. Oli pakko luvata koirille extranamit palkaksi, jos suostuisivat kiiruhtamaan kissan perässä sen aikaa, kun kissalla olisi menohalut päällä.

Näin mallikkaasti sitten etenimmekin  ensimmäisen kilometrin 😀

Vaan kuinkas kävikään? Taisi joku väsähtää. Annoin Pessin hetken huilata ja tarjouduin sitten ottamaan hänet syliin, mutta samassa kissa singahtikin jo eteenpäin. Syli ei tullut kuuloonkaan. Reissukissat kävelevät itse.

Niinpä sitten jatkoimme matkaa sangen vauhdikkaasti liukkaalla kalliolla. Pukkipalon reitti on suosikkini juuri reitin monimuotoisuuden takia. On soita, kallioita ja ainutlaatuista 150 vuotta vanhaa aarnimetsää.

Kaatuneet puut ovat Pessin suosikkeja, ja niitä riitti tällä reitillä.

Tähän päättyivät kalliopolut ja alkoi kostea, paikoin hieman synkkä Peikkometsä. Peikkometsiä on nimittäin kahdenlaisia. Toinen on viehkeitten keijukaisten ja hauskojen menninkäisten valtakuntaa. Toisessa asuu pelottavia metsähiisiä. Tämä ei ole tieteellisesti todistettua faktaa, vaan ihan meidän seurueemme omia havaintoja 😉

Kissaa ei moiset pelota. Liikkeelle siis.

Pessi on  monessa asiassa samanlainen retkeilijä kuin pienet poikamme muinoin. Retken kohokohtia ovat nimittäin eväshetket ja luonnon vedet.
Missä puro, siellä Pessi. Alla kuvatodistetta.

Vaan liekö tämä hämyinen metsänurkkaus  kissastakin sitä hiisien valtakuntaa, kun noin kylki siskon kyljessä seisotaan 😉

Pessi on valistunut retkeilijä; opastaulut ovat tutustumista varten.
Nyt tulimme siis Pukkipalon aarnialueelle, jota pidetään Varsinais-Suomen komeimpana aarnimetsänä.
"Vau ja miau", sanoi Pessi.

Nousu kohti Takaniitun vuorta alkoi.
Me emme nähneet retkemme aikana muita kulkijoita, mutta polun kuluneisuudesta päätellen emme ole ensimmäiset tämän vuoren valloittajat 😉

Huipulla oli juuri kissalle sopiva penkki 😀
Alamaiset söivät maassa paljaalla kalliolla omat kanakierretikkunsa.

Ruokailua seuraa aina pieni meditaatiohetki.

Vuoren huipulta 700 metriä eteenpäin olisi ollut tulistelupaikka, mutta ainoana tulentekotaitoisena en  tämän retkikuntani kanssa nuotiota yleensä sytytä. Pelkkien koirien kanssa kulkiessani kyllä tulistelin, mutta kissan kanssa jo polttopuiden hakeminen olisi varmasti oma show'nsa.

Koirat tutkivat edellisten retkeilijöiden jättämiä hajuja, mutta Pessin piti kiertää koko penkkirivistö. Jälleen tuli mieleen pienet lapset 😉

Pitkospuut menevät pitkin kansallispuiston rajaa, ja ikävä kyllä polun oikealla puolella oli metsä kaadettu. Maisemaa oli vaikea enää  tunnistaa.

Pessiä ei näkymä haitannut. Kaatuneet puunrungot toivat mukavaa haastetta kulkemiselle.

Retken loppupuolella piti valloittaa vielä yksi vuori. Pessin opastuksella homma sujui sukkelaan.

Ei tarvinnut kissaa kehottaa portaita kiipeämään; sinne suuntasi tassunsa oma-aloitteisesti.

Pitihän sitä vielä yhteiskuva ottaa kukkulan kuninkaista ja kuningattarista 😀 Kuvauspalkkana saivat hieman herkkuja, jotta jaksavat autolle asti.

Viimeiset 200 metriä kuljettiin pitkin metsätietä. Hyvin jaksoi seurue loppuun asti 😀

Kotona piti reissulaisen tutkia ostamaani maailman suloisinta kissapurkkia ❤
Herkkujako olisi halunnut?

Vaan sitten nukahti viereeni keittiöön - veden ääreen jälleen 😀 Ja hieman epämukavan näköisesti 😎

Reissukissa-Pessi ja koirat Torronsuon kansallispuistossa

Reissukissa-Pessi ja koirat jatkavat kansallispuistoissa kiertelyä.  Nyt oli vuorossa Torronsuon kansallispuisto. Kuljimme edestakaisen reitin Kiljamon parkkipaikalta Härksaaren vanhalle louhokselle. Matka oli n. 7 km, josta pitkospuiden osuus oli lähes 6 km. Jännitin etukäteen melkoisesti, miten noinkin pitkä pitkospuuosuus sujuisi neljä (vanhuskoirat jätin kotiin) koiraa vetovyössä ja kissa flexissä! Riittäisikö kissan mielenkiinto taivaltaa loputtomalla suolla, ja miten ihmeessä väistäisimme vastaan tulevia koirakoita!!! Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja välissäkin kaikki meni ihan hyvin 👍Ei ollut muita retkeilijöitä kuin yksi mies lenkkitossuissa märällä pitkospuuosuudella. Minä siis laumani kanssa väistin. Kissan nappasin syliini ja koiria kiskoin kaksin käsin pois kuivilta pitkospuilta märkään suohon 😎 Mies ei sanonut koko aikana sanaakaan. Ei ollut ilmeisesti aikaisemmin törmännyt vastaavaan seurueeseen.  Oli kai järkyttynyt 😉

Retken punainen lanka oli tällä kertaa ainutlaatuisen pitkät pitkospuut Suomen syvimmällä suolla ja Pessin evästauot. Pessi on edelleen kuin pienet lapset, ruoka maistuu retkillä enemmän kuin hyvin 😀

Tässä on kuljettu parkkipaikalta 200 metriä, ja Pessi löysi tulistelupaikan. Tutki tarkkaan, olisiko edellisiltä retkeilijöiltä jäänyt herkkuja nuotion pohjalle. Selvästi pääsi nuotiomakkaran makuun syksyisellä Lapin matkallamme. Muu seurue ei ollut vielä nälkäinen, joten matka jatkui. Tosin Pessin suunta oli täysin väärä.

Tulentekopaikan vieressä oli  lintutorni, ja ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa, oli Pessi kiivennyt tornin portaita flexin mitan. Korkeanpaikankammoisena en seurannut perässä, vaan kutsuin innokkaan lintubongarin tylysti takaisin maan kamaralle.

Ennen  pitkospuuosuutta  ehti Pessi vielä kiivetä puuhunkin  😀

Ja toki piti vaihtaa kuulumiset Ossi-koirankin kanssa. Lapsuudenystäväni Kirsi ja suloinen Ossi kuuluivat jälleen retkiseurueeseemme.

Viimein seisoimme pitkospuiden alussa. Pessillä jälleen omat jutut 😀

Onneksi muisti tehtävänsä valjakon johtajana, ja suon ylitys alkoi.

Penkit ovat levähtämistä varten, tietää Reissukissa-Pessikin.

Suo ylitetty, ja Pessi selvästi tutki opasviitoista, missä suunnassa on Härksaaren louhos, joka olisi reittimme kääntöpiste ja evästauon paikka.

Satumaisen Peikkometsän halki johdatteli Pessi-kissa seurueensa kohti louhosta ja ruokataukoa.

Se oli hujaus, kun kissa oli syönyt tuplaliha-annoksensa. Koiraparat saivat taas vain välipaloja eli kanaturskakierretikkuja. Pari sellaista popsi Pessikin jälkiruuaksi, mutta nälkä taisi jäädä vielä reissulaiselle... Sitä lähdettiin nääs ihan muina kissoina kohti Ossin ruokakuppia. Ossi ei nimittäin malttanut retkijännitykseltään syödä omaa ruokaansa.

Koirat ovat selvästi kateellisia Pessin löydöstä.

Vatsat täynnä oli hyvä ottaa ryhmäpotretti vanhan louhoksen reunalla.

Kurkkaus vielä louhoksen syvyyksiin, ja sitten paluumatkalle.

Ilta-aurinko sai suon hohtamaan kullan värisenä. Oli satumaisen kaunista.

Taisi Pessikin lumoutua hohtavasta suosta, koska hän yhtäkkiä poistui hiipimällä pitkospuilta ja istahti viettämään meditaatiohetkeään laskevan auringon kultaan ❤

Suloinen seurueemme huilitauolla.
Enää lyhyt matka autolle, mutta sitä ennen vielä yksi pidempi pysähdys 😉 Loput retkieväät on toki syötävä 😉

Heitin kavereille nameja etsittäväksi. Taitaa olla Pessillä ja Ropilla sama nami kiikarissa. Zoomasin kuvasta molempien ilmeet ja luulen, että Pessi tulee syömään namin 😉
Tämä viimeinen taukopaikka oli hulppea terassi suon reunalla esteettömän kulkuyhteyden päässä parkkipaikalta 😀

Viimeiset metrit Reissukissa-Pessin on vielä johdettava joukkojaan kohti autoa.

Illalla kotona ei ollutkaan väsynyt kissa. Joko tasainen suomaasto on kevyt kulkea tai sitten reissulaisen kunto on kasvanut. Haltin kanssa otettiin sisällä melkoiset juoksuhepulit, ja sen jälkeen alkoi perusteellinen turkin puhdistus.

Suon tuoksu on  puhdistettava tassuista ennen unten maille menoa.

Päivä on päättynyt.
Tältäkö näyttää "syötävän suloinen"? ❤❤❤