torstai 2. marraskuuta 2017

Reissukissa-Pessi ja koirat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Osa 2.


Talven ihmemaa. Taikatalvi. Satumaa. Lapin lumo. Sanat eivät riitä ❤
Saimme upeat kelit lomallemme. Turhaan jännitin aikaista talventuloa ja kissaretkeilyn yhteensopivuutta. Kaikki on mennyt vähintäänkin hyvin 😀
Päivät sujuvat leppoisasti samaan tyyliin. Valoisa aika kuluu ulkoillessa erilaisilla kokoonpanoilla. Aamun ensimmäinen  ja illan viimeinen lenkki tehdään aina kuuden koiran kanssa. Aamupäivällä reippaampi ja pidempi lenkki kolmen nuorimman koiran kanssa, ja sen jälkeen vauhtiin pääsevät Reissukissa-Pessi ja koko koiralauma.  Ja iltaisin saunomme. Halti, Hetta ja minä.
Eipä sitä muuta lomalta kaipaa ❤

Tiistaina pakkasta oli reilu 10 astetta, kun lähdimme Ropin, Hetan ja Unnan kanssa reippailemaan.  Hiihdetty täällä on vielä hyvin harvoissa paikoissa, joten vaelluspolkuja pitkin voi edelleen  kulkea.


Aamuauringon kultaamassa laavussa olisi maistunut kahvi...
Kuukkelitkin pyrähtivät paikalle aamupalan toivossa.



Suomaisemassa on jotain sieluani koskettavaa. Ehkä kuuluisin aikaan "alussa oli suo, kuokka ja Jussi"!

Koko joukon retkikohde oli tiistaina Pallas.
Haaveenani oli ottaa joulukorttiimme kuva laumasta Pallaksen rinteillä. Kunnianhimoinen haave, koska pakkasta oli edelleen 10 astetta, ja olin lisäksi unohtanut Pessin repun Maskun  kotiimme!!! Käsittämätöntä! Toivottavasti ensi kerralla  ei käy niin, että repun muistan, mutta unohdankin Pessin  😎  Reppu tosin keikkuu kaikilla retkillämme tyhjänä selässäni, koska Pessi ei sinne halua 😉 Hän kävelee ihan itse. Toivottavasti Pallaksellakin.  
Reissukissa osoittautui onneksi nimensä mukaiseksi😉 Alussa parkkipaikalla vähän tuumailtiin, mutta sitten seikkailunhalu voitti.


Tässä vielä sulatellaan pakkasen purevuutta korokkeelta käsin 😎


Valjakko kuitenkin  tarvitsi johtajaa, joten Pessin velvollisuus oli hoitaa homma.



Niin kylmä ei näköjään olekaan, ettei kissa pystyisi suorittamaan meditaatiohetkeään luontoäidin helmassa ❤

Se joulukortti - se oli hieman haastavampi projekti 😎 En saanut Pessiä millään ymmärtämään asian vakavuutta. Alla muutama yritys...


Ropi-parka. Häntä kovasti hävettää kissan käytös.



Sitten pysyttiin paikoillaan, mutta suoritettiin turkin ja tassujen huolto.
Huoh - kissat 😎


Lopuksi saimme sentään onnistuneen kuvan legendaarisen Pallas-hotellin edustalla. Ei tämä kuitenkaan joulukortiksi sovi, ennemmin "terveisiä Pallakselta"-kortti.


Illalla uni maittoi. Tyynytkin riittivät reissulaisille ❤

Keskiviikkoaamuna pakkasta oli peräti 16 astetta, eikä päiväksikään luvattu paljon lämpimämpää. Kissa siis hyggeilköön tämän päivän. 
Aurinko, sininen taivas ja valkoiset hanget houkuttelivat minua kiipeämään Särkitunturille. Sen huipulla on nimittäin maanpäällinen taivas ❤ Mukaan lähtivät Halti, Hetta, Ropi ja Unna.



Polku huipulle oli leveä kuin moottoritie. Pessi olisi taatusti nauttinut valjakon kärjessä, mutta ei näillä pakkaslukemilla voinut edes ajatella kissan mukaan ottamista.
Huipulla todella unohtui muu maailma ❤ Särkitunturi ei petä kulkijaa.






Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan.
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa...

Vaan niin oli jätettävä maisemat taakse ja palattava muun lauman luokse. Joskus vielä näytän tämän paratiisin Pessillekin  ❤

Vaan miten ihmeessä saan purettua aktiivisen, ulkoiluun tottuneen kissan energiat sisätiloissa??? Onneksi Pessi kehitti ihan itse  uudet työkuviot 😎
Vessavahdin virkaa hän on hoidellut jo pidemmän aikaa. Toimeen kuuluu vahtia, mitä vessapytystä vedetään alas tai jätetään vetämättä.


Kas näin. 
Pessipä päätti laajentaa toimenkuvaansa myös lavuaarin vahtimiseen. Tai oikeastaan koko kylpyhuone on nyt kissan valtakuntaa.






Jottei mitään jää kissalta huomaamatta, lienee parasta viettää myös lepohetket työpaikalla.



Hampaitten pesuni ajaksi Pessi sentään väistyi, ei kuitenkaan kauaksi. Muun lauman vetäytyessä sänkyymme yöunille,  kissa palasi vartiopaikalle. 


Aamulla herätessäni pieni kisu oli sentään kömpinyt kainalooni ❤❤❤

10 kommenttia:

  1. Ihanat maisemakuvat! Ja hyvin valloitettu vessa :D Pepsikin vahtii aina pöntön käyttöä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat kyllä upeat ❤ Koiraihmisenä tuo kissojen vessakiinnostus huvittaa. Ovat kuin pienet lapset 😀

      Poista
  2. Kiitos näistä ihanista jutuista ❤ Itselläni on kaksi kissaa,Onni ja Hilma.Terveiset ja rapsutukset koko porukalle �� T.Päivi ja kisut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun pidit seikkailuistamme. Terkut ja rapsutukset välitetty ❤ Halirapsut myös Hilmalle ja Onnille. Isovanhempani olivat myös Hilma ja Onni ❤

      Poista
    2. Miksi ihmisellä pitää olla noin paljon eläimiä? En voi kertakaikkiaan ymmärtää.

      Poista
    3. Eihän sitä tarvitsekaan ymmärtää. Onneksi tämä ei kuitenkaan vahingoita ketään, ja kaikki eläimeni ovat erittäin hyvin hoidettuja. Meillä jokaisella taitaa olla joku "omituisuus" 😉😀

      Poista
  3. Oi hitsinpimpula, olette kyllä ihana porukka! Ja hienosti koiratkin kestää kissan metkuja. ;) Rapsutusterkut kahden laivakoiran ja kahden maatiaiskissan omistajalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut välitetty ❤ Ihana nelikko sinullakin 😀 Koirst ovat kyllä hyvin ymmärtäväisiä kissan touhuille 😉

      Poista
  4. Kyllä on kerrassaan upeita nämä kuvat ja maisemat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturit, sininen taivas ja valkeat hanget ovat satumainen yhdistelmä. Nämä kuvat on ihan kännykällä kuvattuja.

      Poista

Tykkää meistä Facebookissa