Reissukissa-Pessi ja koirat Torronsuon kansallispuistossa

Reissukissa-Pessi ja koirat jatkavat kansallispuistoissa kiertelyä.  Nyt oli vuorossa Torronsuon kansallispuisto. Kuljimme edestakaisen reitin Kiljamon parkkipaikalta Härksaaren vanhalle louhokselle. Matka oli n. 7 km, josta pitkospuiden osuus oli lähes 6 km. Jännitin etukäteen melkoisesti, miten noinkin pitkä pitkospuuosuus sujuisi neljä (vanhuskoirat jätin kotiin) koiraa vetovyössä ja kissa flexissä! Riittäisikö kissan mielenkiinto taivaltaa loputtomalla suolla, ja miten ihmeessä väistäisimme vastaan tulevia koirakoita!!! Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja välissäkin kaikki meni ihan hyvin 👍Ei ollut muita retkeilijöitä kuin yksi mies lenkkitossuissa märällä pitkospuuosuudella. Minä siis laumani kanssa väistin. Kissan nappasin syliini ja koiria kiskoin kaksin käsin pois kuivilta pitkospuilta märkään suohon 😎 Mies ei sanonut koko aikana sanaakaan. Ei ollut ilmeisesti aikaisemmin törmännyt vastaavaan seurueeseen.  Oli kai järkyttynyt 😉

Retken punainen lanka oli tällä kertaa ainutlaatuisen pitkät pitkospuut Suomen syvimmällä suolla ja Pessin evästauot. Pessi on edelleen kuin pienet lapset, ruoka maistuu retkillä enemmän kuin hyvin 😀

Tässä on kuljettu parkkipaikalta 200 metriä, ja Pessi löysi tulistelupaikan. Tutki tarkkaan, olisiko edellisiltä retkeilijöiltä jäänyt herkkuja nuotion pohjalle. Selvästi pääsi nuotiomakkaran makuun syksyisellä Lapin matkallamme. Muu seurue ei ollut vielä nälkäinen, joten matka jatkui. Tosin Pessin suunta oli täysin väärä.

Tulentekopaikan vieressä oli  lintutorni, ja ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa, oli Pessi kiivennyt tornin portaita flexin mitan. Korkeanpaikankammoisena en seurannut perässä, vaan kutsuin innokkaan lintubongarin tylysti takaisin maan kamaralle.

Ennen  pitkospuuosuutta  ehti Pessi vielä kiivetä puuhunkin  😀

Ja toki piti vaihtaa kuulumiset Ossi-koirankin kanssa. Lapsuudenystäväni Kirsi ja suloinen Ossi kuuluivat jälleen retkiseurueeseemme.

Viimein seisoimme pitkospuiden alussa. Pessillä jälleen omat jutut 😀

Onneksi muisti tehtävänsä valjakon johtajana, ja suon ylitys alkoi.

Penkit ovat levähtämistä varten, tietää Reissukissa-Pessikin.

Suo ylitetty, ja Pessi selvästi tutki opasviitoista, missä suunnassa on Härksaaren louhos, joka olisi reittimme kääntöpiste ja evästauon paikka.

Satumaisen Peikkometsän halki johdatteli Pessi-kissa seurueensa kohti louhosta ja ruokataukoa.

Se oli hujaus, kun kissa oli syönyt tuplaliha-annoksensa. Koiraparat saivat taas vain välipaloja eli kanaturskakierretikkuja. Pari sellaista popsi Pessikin jälkiruuaksi, mutta nälkä taisi jäädä vielä reissulaiselle... Sitä lähdettiin nääs ihan muina kissoina kohti Ossin ruokakuppia. Ossi ei nimittäin malttanut retkijännitykseltään syödä omaa ruokaansa.

Koirat ovat selvästi kateellisia Pessin löydöstä.

Vatsat täynnä oli hyvä ottaa ryhmäpotretti vanhan louhoksen reunalla.

Kurkkaus vielä louhoksen syvyyksiin, ja sitten paluumatkalle.

Ilta-aurinko sai suon hohtamaan kullan värisenä. Oli satumaisen kaunista.

Taisi Pessikin lumoutua hohtavasta suosta, koska hän yhtäkkiä poistui hiipimällä pitkospuilta ja istahti viettämään meditaatiohetkeään laskevan auringon kultaan ❤

Suloinen seurueemme huilitauolla.
Enää lyhyt matka autolle, mutta sitä ennen vielä yksi pidempi pysähdys 😉 Loput retkieväät on toki syötävä 😉

Heitin kavereille nameja etsittäväksi. Taitaa olla Pessillä ja Ropilla sama nami kiikarissa. Zoomasin kuvasta molempien ilmeet ja luulen, että Pessi tulee syömään namin 😉
Tämä viimeinen taukopaikka oli hulppea terassi suon reunalla esteettömän kulkuyhteyden päässä parkkipaikalta 😀

Viimeiset metrit Reissukissa-Pessin on vielä johdettava joukkojaan kohti autoa.

Illalla kotona ei ollutkaan väsynyt kissa. Joko tasainen suomaasto on kevyt kulkea tai sitten reissulaisen kunto on kasvanut. Haltin kanssa otettiin sisällä melkoiset juoksuhepulit, ja sen jälkeen alkoi perusteellinen turkin puhdistus.

Suon tuoksu on  puhdistettava tassuista ennen unten maille menoa.

Päivä on päättynyt.
Tältäkö näyttää "syötävän suloinen"? ❤❤❤