torstai 22. marraskuuta 2018

Vielä hetki marraskuisella Ylläksellä


Hidasta sen verran juoksuasi,
etteivät unelmasi jää suoritustesi jalkoihin!

Tuo suuri viisaus on nykyään elämänohjeeni. Vaikea välillä noudattaa jopa näillä pohjoisen reissuillamme. Sitä haluaisi nähdä ja kokea niin paljon. Mielessäni olin tehnyt nytkin hurjasti suunnitelmia tälle lyhyelle lomallemme, mutta Pessi päätti toisin.
"Hengaillaan ja hyggeillään" oli teemamme minilomamme  kahtena viimeisenä päivänä.  Pessi nimittäin antoi kaikkensa eilisellä Kukastunturin huiputuksella. Loppulomalla hän ei sitten montaa metriä enää kävellyt. Ymmärrettävää, sillä 8 km:n tassuttelu on kenelle tahansa hyvä suoritus,  mutta kissalle se on jo valioluokkaa. "Palautuminen" on sen jälkeen tuiki tärkeää.


Täysin ansaittu lepohetki menossa ❤


Välillä vähän venyteltiin rasittuneita tassuja.


Oli helppo päätös lähteä aamulenkille vain koirajengin kanssa. Myös vanhuskoirat Malla ja Saaga pääsivät mukaan.


Lumi sulaa vauhdilla pois. Päivällä on lämpöasteita, yöllä pieni pakkanen, joten liukkaus vaikeuttaa kulkemista.


Reitit pitää valikoida tarkoin, jos haluaa välttää liukastelun. Edessä näkyvä suo kiinnosti Saagaakin, joten päätimme lähteä sinne seikkailemaan.




Olipa helppo saada onnistunut yhteiskuva, kun Pessi puuttui säätämästä 😎


Seuraavalle lenkille halusin kuitenkin Pessinkin mukaan, koska haaveilin ottavani perheemme joulukorttikuvan tällä reissulla. Pessi ei vaikuttanut kovin innostuneelta suunnitelmastani. Siispä otin kissan kainaloon ja kannoin autoon.


Ajoimme autolla Äkäslompolon puolelle, ja Pessin reippaus oli edelleen tätä tasoa. Halusin kuitenkin sen valokuvan, joten päätin jälleen kantaa kissaa. Sylissä kaveri viihtyikin erinomaisesti ihaillen upeita maisemia.


Maisema ei näyttänyt tältä vain Pessin sinisten silmien läpi katsottuna, vaan taivas oli oikeasti näin kaunis  💙 Marraskuu yllättää.


Halusin hoitaa ryhmäkuvan heti alkutaipaleella, koska epäilin vahvasti Pessin yhteistyöhalukkuutta. Ilme on taas kissalla sellainen, että mitä vaan voi tapahtua koska tahansa 😎


Hetken maestro sentään viihtyi maassakin. Liikkui ehkä 20 metriä kerrallaan eteenpäin ja sitten taas istahti lumoutuneena viettämään  meditaatiohetkeään.


Retkestä tulikin meille kaikille mindfullness-treeni. Ei kiirettä mihinkään.


Marraskuinen karu kauneus tuo levon ja rauhan kulkijan mieleen ❤


Korpikuusen (kannon) alla on Pessi-peikon pesä ❤
On siinä vihreä vilpoinen katto ja
naavoista lämpöinen lattiamatto ❤

Molemmat lastenlaulut tulivat mieleeni, kun kissaherra parkkeerasi itsensä kuusen alle, eikä sitten enää kävellyt. Nappasin väsyneen kaverin syliini ja palasimme autolle.


Parkkipaikka oli kuin luistinrata. Kuvatekstiksi sopisi "kuin kissa liukkaalla jäällä". Häntäkin apuna tasapainoilussa 😉

Kotiin oli muutenkin kiva kiiruhtaa, koska Pessillä oli jälleen tiedossa fanitapaaminen 😀


Ylläksen Vaellushevosten Virpi on suosittu henkilö 😀


Erästä kiinnosti tarjoilu 😉


Pessi sai ihan oman tuliaisen, tassusaippuan. Virpin siskon valmistamaa. Minulle jäi hieman epäselväksi, mitä Pessi piti lahjastaan. Tassujen pesu ei ole ihan kissan suosikkipuuhaa 😉 


Kolmas ja viimeinen lomapäivämme oli keliltään melko haastava. Edellisenä päivänä sulanut lumi oli taas yöllä jäätynyt,  ja luistimet olisivat olleet sopivat jalkineet.


Sinnikkäästi pakkasin kuitenkin tassujengin autoon, ja ajoimme lähellä olevan latukahvilan parkkipaikalle.


Vieressä olevalle laavulle Pessikin suostui kävelemään, muttei yhtään enempää.


Vein sovinnolla kissan autoon, laitoin lämmityksen päälle, ja teimme koirien kanssa pienen lenkin.


Pessi vietti illan jälleen näin ❤


Me teimme koirien kanssa päivän pisimmän lenkin turvallisesti kevyen liikenteen väylillä. Ei erähenkistä, mutta pysyimme ainakin pystyssä.


Omalla tavallaan kaunis tämä valaistu liikenneympyrä reittimme varrella kuitenkin on. Toki paras valo on aina kuu ja tähdet ❤

Viimeinen ilta kului lähinnä saunoen ja takkatulta tuijotellen. Nautin ❤

Aamulla lähdimme aikaisin kotimatkalle. Vein ensin tavarat autoon, ja sitten lähdin koirien kanssa pienelle kävelylle. Pessi jäi sovinnolla sisälle. Lenkin jälkeen jätin koirat jo autoon ja menin hakemaan Pessiä. Sydämeni särkyi ja tuli niin paha mieli...


Jo terassilta näin, että Pessi istui tornissaan ja katseli ikkunasta ulos. Astuessani ovesta sisälle, kaveri riemastui täysin. Heittäytyi selälleen, otti taluttimen suuhun ja kehräsi ❤ Oli kai reppana luullut, että hänet jätettiin yksin tyhjään lähes pimeään taloon muiden lähtiessä matkaan. En hevin unohda tilannetta!


Reissulta on aina kiva palata kotiin ❤ Kaikkein lämpimin vastaanotto oli kuitenkin Onnelassa. Aapo ja Venla tulivat molemmat täyttä laukkaa portille vastaan, kun tunnistivat autoni.

Onnelan saunamökkiprojektikin on ihan loppusuoralla. Ehkä jo reilun viikon kuluttua voin yöpyäkin siellä ja ihailla aamukahvipöydästä heppasten aamuheinien rouskuttelua 😍  Muutamia tuiki tärkeitä hankintoja olen jo mökille tehnyt 😎


Onnelan kello käy luonnollisesti tämän lauman tahtiin ❤ Blogiini en tule huolimaan maksettuja mainoksia, mutta jos sydämestäni haluan jotain kehua, niin kehun. Kello on Taide Miloun tuotantoa.


Pessi, vessakenraalimme, sai näin hienon kannen hallitsemaansa wc-istuimeen. Toivottavasti päästää meidät ihmiset sentään asioilleen.


Hevoset saivat sähköllä lämmitettävän juomavesiastian. Pessi istui koko kotiinkuljetuksen ajan astiassa. Ei muuten istunut sen jälkeen, kun täytin astian vedellä 😂


Täytyy myöntää, että odotan pakkasia 😉 Kurakelit ja piehtarointia rakastava hevonen ovat hieman ikävä yhdistelmä.

Me siis elämme jännittäviä odotuksen hetkiä Onnelassa ❤❤❤


keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi huiputtivat Kukastunturin


Älä nouse tunturille
nousu hengen salpaa.
Maisemien mahtavuus
jo pyörryttää sua alkaa.
Älä nouse tunturille
siel' on jäinen hanki,
silmät siinä huikaistuu
ja tunturin oot vanki ❤

Niinpä...täällä me taas olemme, Lapin lumoissa ❤ Eilen illalla tulimme, ja tänään Pessi jo huiputti Kukastunturin. Oli kaverin 7. tunturi! Reipas Reissukissa.

Minä olisin kyllä tämän päivän halunnut ottaa hieman laiskemmin ja toipua eilisestä 980 km:n ajomatkasta "yksin" 6 koiran ja kissan kanssa, mutta Pessille lepopäivä ei totisesti käynyt. Sen sortin taivaan merkit katti aamulla nimittäin näytti 😎 Oli kuulemma nukkunut käytännössä kolme yötä peräkkäin. Tottahan kissa puhui. 14,5 tunnin ajomatka oli tassuväelle lähes pelkkää nukkumista.


Vessakenraali aloitti vahtivuoronsa jo ennen seitsemää.




Vessasta siirryttiin keittiön puolelle.


Kuivattiinkohan tässä tassuja? No, kielsin kuitenkin homman...


Sitten hypättiin pöydälle estämään Turun Sanomien lukeminen.


Tässä vaiheessa luovutin ja lupasin kaverille, että pakataan sitten reppu ja lähdetään tunturiin.
Minä pidin lupaukseni, mutta kun piti laittaa Pessille valjaat, hänpä päätti aloittaa hippaleikin. Juoksi sänkyjen alle piiloon ja selvästi nauroi siellä. Minua ei naurattanut! Teki mieli jättää riiviö kotiin, mutta siitä ei olisi hyvää seurannut. Tuollainen energiamäärä olisi taatusti purettu johonkin ei-toivottuun hommaan 😎


Jätimme auton Karilan NavettaGallerian pihalle, ja kun sieltä pääsimme polulle, alkoivat Pessin menohalut jyllätä.  Edestakainen matka parkkipaikalta Kukastunturin huipulle on 10 kilometriä, ja siitä kannoin Pessiä ehkä kilometrin. Kaveri käveli ihan itse 9 km. Koko retken kesto oli taukoineen 4 tuntia. Uskomaton suoritus 😻


Heti alkutaipaleella oli näin jännää. Kohiseva joki ja silta saivat tuttuun tapaan kissan lumoihinsa.


Rohkea Hetta näytti mallia.


Ja Pessi perässä. Varmuuden vuoksi tiukensin otettani Pessin liinasta.


Matkaa sentään suostuttiin  jatkamaan.
Tässä vaiheessa ajattelin, ettei sumuisessa säässä saisi tunturista yhtään satumaista tai henkeäsalpaavaa kuvaa. Onneksi olin väärässä.

Luonto oli harmaa ja unisen oloinen. Pysähtyneisyys oli vallitseva tunne. Ja hiljaisuus oli täydellinen.


Jotain pojat kuitenkin kuulevat.


Jotain, joka huolestuttaa Pessiä, ja saa hänet jähmettymään paikoilleen. Porojahan siellä kaukana oli.


Tässäkin porot haittasivat tilannetta. Halusin ottaa yhteiskuvan, mutta ainoat, jotka katsoivat kameraan, olivat Halti ja Unna. Heillä ei ole riistaviettiä. Kolme muuta tuijottivat ihan muualle, ja hetken kuluttua esiin tulikin kymmenkunta poroa.


Kukastunturi on helppo valloittaa. Polku on leveä ja nousu loivaa. Homma on lastenleikkiä, koiranleikkiä vai pitäisikö todeta, että kissanleikkiä.




Hujauksessa olimme avonaisemmassa maastossa. Sumu lisääntyi ylöspäin mentäessä.


Haetaankohan tässä turvaa toisistaan? Salaperäisyys selvästi ympäröi retkikuntaa.


Lumottu maisema ❤
Turhaan surin etukäteen maisemien ankeutta. Täällähän on todella upeaa, taianomaista suorastaan.


Yhteiskuva tunturin huipulta on sumusta huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - hyvin vaikuttava ❤ Ei turhaan puhuta sumuverhosta, joka suorastaan kietoutuu ympärille.


Pessi kyllästyi poseeraukseen. Oli huollettava tassut ennen paluumatkaa.


Ja tietysti piti syödä eväät. Taas on ulkoilmaravintola huippuluokkaa 😍 Huipulla kaikki on huippua.


Kukastunturin voi huiputtaa 12 km:n rengasreittinä. Edessäpäin näytti tältä. Päätin, että on turvallisinta palata takaisin samaa reittiä, jolloin kokonaismatkakin olisi 2 km lyhyempi. Aurinko laskee tänään Ylläksellä jo kello 15.18, eli pimeyskin on peikkona matkassamme.


Pessille paluu samaa reittiä sopi oikein hyvin. Kaveri jaksoi ihastella maisemia mennen tullen.


Kyllähän tämä lumoaa ❤


Jos sä kerran täällä käyt,
unohtaa et saata,
täydellistä hiljaisuutta,
tuntureitten maata ❤


Laskeuduimme pikkuhiljaa alas tunturista. Pessi halusi kävellä koko matkan. Toki välillä pysähdeltiin, kissan tahtiin kuljettiin, mutta tänään hyvin reippaan kissan 👍


Säännöllisin väliajoin rauha särkyi. Porot sen rikkoivat. Halti ja Unna eivät niistä isommin innostu. Ropi innostuu, mutta suostuu tottelemaan. Hetta innostuu, eikä todellakaan tottele. Haukkuu ja vetää niin, ettei meinaa turkissaan pysyä. Onneksi on pieni koira.


Pessi ei poroille hauku, ja vetääkin ennemmin vastakkaiseen suuntaan. Ilme kertonee kissan mielipiteen poroista. Kiitos ei 😎

Kyllä Lapissa on lumoa sumuisena marraskuisena lähes lumettomana päivänäkin ❤ Lisäarvon meille tuo sesongin ulkopuolinen rauha. Turisteja toki tarvitaan, mutta nämä hiljaiset ajat ovat meidän retkikunnallemme ihan parasta aikaa.



Vanhuskoirat Saaga ja Malla lepäilivät retkemme ajan tuvan lämmössä. Liukkaat polut olisivat olleet vanhoille nivelille liian vaarallisia. Aamu- ja iltalenkeillämne hekin olivat toki mukana; silloin Pessi vuorostaan jäi makoilemaan sohvalle.

Pikalomamme Ylläkselle kestää tällä kertaa vain kolme päivää. Huomenna ja ylihuomenna saamme vielä retkeillä. Tarkemmat suunnitelmat on  tekemättä. Huonoja kohteita täällä ei ole, joten lisää Lapin lumoa on  luvassa ❤



Tykkää meistä Facebookissa