sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Lumoava tammikuinen Lappi


Tänä vuonna otimme uuden vuoden vastaan Onnelassa. Halusin itse olla hevosten seurana rakettien räiskeen ajan. Aapoa ja Venlaa onneksi kiinnosti heinän rouskuttelu selvästi enemmän kuin ilotulitteet. Vain keskiyön kovimmat pamahdukset saivat heidät säpsähtämään pari kertaa. Onneksi näin. Osalle hevosista uusi vuosi on suorastaan painajainen!


Suomenhevoset ja shetlanninponit ovat tunnetusti ahneita. Melkeinpä saa meteoriitti pudota tallipihalle, jotta nämä kaksi keskeyttäisivät syömisen 😎



Pessin vuosi vaihtui näin; vatsa täynnä unten mailla ❤

Vuoden ensimmäisenä arkipäivänä tassukansa pakattiin jälleen autoon määränpäänä meille niin tuttu Ylläs.
Ajomatka pohjoiseen oli hidas ja rankka. Edellisyön myrsky oli jo hieman hellittänyt, mutta lumituisku haittasi etenemistä. Napapiirin jälkeen pakkanen kiristyi. Kylmimmillään auton mittari näytti -31!


Poissaollessamme Lappi oli viimein saanut lumipeitteen. Aamulla oli pakkasta enää 21, mutta terassia lumesta lapioidessani tuli kyllä kuuma 😉


Tälle joukolle sää on vain pukeutumiskysymys 👍 Aamulenkki sujui reippaasti.


Päivän mittaan pakkanen lauhtui 13 asteeseen. Houkuttelin Pessinkin ihailemaan Lapin lumoa.


Kaveri vaikutti lumoutuneen lähinnä moottorikelkoista, poikakissa kun on 😂



Ulkoilun jälkeen kissa linnoittautui torniinsa, eikä kuulemma enää ulkoile. Viisas valinta, sillä melkoinen lumimyräkkä valtasi tienoot.


Seikkailunhaluisena suunnistin Äkäslompolojärvelle. Näkyvyys oli tämä. Aurauskeppejä oli ladulla ja kävelypolulla sen verran tiheään, että suunnistus onnistui kepiltä kepille. Kokemus oli sykähdyttävä.


Myrskyn jälkeen on poutasää. Ei muuta kuin hiihtämään 👍😀 Isäntä toimi jälleen kirittäjänä.


Hetta rakastaa hiihtämistä. Neliveto ei hevin hyydy.


Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll' on myötä ❤


Sen vain tuntee,
ken Lappiin on kulkeutunut,
mitä aiemmin ollut on vailla ❤


Tammikuu ei täällä pohjoisessa ole kissalle parasta retkeilyaikaa. On kylmää, pimeää ja lumi on upottavaa.
Kylmää vastaan voi toki pukeutua, mutta Pessille takki aiheuttaa jonkinlaisen halvauksen.


Onneksi tunto palasi suht nopeasti kissan tassuihin, ja lähdimme ihailemaan hämärtyvää pohjoisen iltaa.


Ylläsjärven sininen lumo  ja lumoutuneet kulkijat 💙


Ei elämä ole suorittamista,
vaan hetkessä elämistä ❤


Viisas kissa - opettajani. Näkee valon lumon tässäkin. Kaikki eivät näe, vaikka katsovat ❤




Taivaan valot, valoista lumoavimmat.


Voiko ihanammin aamun enää alkaa?

Päivästä oli muutenkin odotettavissa  upea. Menisimme jälleen tapaamaan ystäviämme, Ylläksen Vaellushevosia ja heidän suurella sydämellä työtään tekevää Virpi-emäntäänsä.




Tuntuu kuin maailma pysähtyisi tänne saapuessani. Rauha ja levollisuus valtaa mielen ❤


Tällä kertaa tassuväki sai odottaa hetken (Webaston lämmittämässä) autossa, kun minä osallistuisin pieneen maastoretkeen issikan selässä keinuen.


Niin rauhoittava näky ❤ Enkä tarkoita edessäni ratsastavaa Virpiä, vaan ratsuni kääntyileviä korvia ja heiluvaa harjaa. Hevonen on hetkessä elämisen mestari. Miten paljon meillä ihmisillä onkaan vielä opittavaa.


Pessin esikuva, ratsastava Täplä-kissa, valloitti ratsuni heti tilaisuuden tullen.



Pessi sai vielä odottaa autossa. Seuraavaksi oli koirien vuoro.


Virpin hoitokoiraan tutustuttiin yksi kirsu kerrallaan autosta vapautuen.


Hetta ei meinannut turkissaan pysyä uuden tuttavuuden edessä 😀 Kännykällä ei kieppuvasta koirasta kunnon kuvaa saanut.


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.


Viimein oli Pessin vuoro tulla tapaamaan tuttujaan.


Koiria harmitti, kun hoitolainen vietiin sisälle.



Pessi tiesi tarkalleen, miksi tänne oli tultu. Määrätietoisesti kaveri tassutteli tuttua polkua kohti pihaton porttia.


Huhuu kaverit! Täällä ollaan taas.


Turvallisesti - turvan mitan päässä - on turvallista tervehtiä 😀


Paluumatkalla pysähdyin kuvaamaan näkymiä Maisematieltä. Miten osuva nimi tiellä onkaan 😍


Valojen leikkiä tien varrella.


Viimeinen ilta Lapin lumoissa. Loma on selvästi tehnyt tehtävänsä. Väki on hyvin rentoutunutta.


Lähtöaamuna vessakenraali tuttuun tapaansa vahtii aamutoimiani.


Matkalla olet jo perillä. Pitkä matka tassuväen kera vaatii useita taukoja. Kuvassa yksi kauneimmista levähdyspaikoistamme Tornionjoen varrella.


Tauko Perämeren rannalla.


1000 kilometrin ajomatka katkaistuna tällaisilla tauoilla ei tunnu ollenkaan pahalta.

  
Aika tuntuu pysähtyvän. Matkaa on vielä paljon jäljellä, joten on palattava todellisuuteen.


Oli ihana palata hevosten luokse. Satumainen sininen hämäryys jatkui täälläkin. Hevoset olivat seesteisiä. Esikoisemme oli asunut lomamme ajan Onnelassa, joten kokonaisvaltainen hoito oli jatkunut reissustani huolimatta. 


Täplä-kissan innostamana Pessikin päätti jatkaa ratsastusharrastustaan.



Arki loman jälkeen sujuu jo rutiinilla. Kaikki vapaa-aika kuluu Onnelassa. Aapo ja Venla tietävät tarkalleen, koska olen sisällä mökissä. Ikkunan taakse tullaan hakemaan "äitiä" ulos.


Rehellisyyden nimissä luulen, että tulevat lähinnä kerjäämään herkkuja. Tietysti hellyn ja siivutan heille muutaman porkkanan ja heittelen ne pitkin pihaa. Nenätyöskentely on hevosellekin loistavaa aivojumppaa. Pessi mukana tietysti 😻


Pessi on aktiivinen myös sisällä ja huolehtii Onnelan vesi- ja viemäröintiasioistakin.


Vuosi on siis lähtenyt käyntiin varsin mallikkaasti. Tästä vuodesta odotan ennen kaikkea levollisuutta. Suuret muutokset ovat takana, ja nyt keskitymme arjen iloihin. Trendikkäästi sanottuna hyggeilemme ❤



Tykkää meistä Facebookissa