tiistai 30. heinäkuuta 2019

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Isojärven kansallispuistossa


Isojärven kansallispuisto oli Pessin 19. kansallispuisto, ja se meni heti suosikkikohteittemme joukkoon!
Rotkolaaksot, metsäiset kalliot, vihreät sammalpeitteet ja pittoreskit lammet saivat aikaan mahtavan  erämaatunnelman peikkometsätehosteella siivitettynä 😍
Puistossa olisimme ehdottomasti viihtyneet pidempään. Nyt teimme sinne vain päiväretken, jolloin edestakaiset ajomatkat (yli 500 km) rajoittivat reitin pituuden valintaa. Kiersimme Heretyn kämppäkahvilan parkkipaikalta lähtevän 3,5 km:n luontopolun ja seikkailimme jonkin verran luontopolun ympäristössä.


Pessi tiesi heti parkkipaikalta lähdettäessä, mistä on kysymys. Reippaasti lähti johdattelemaan valjakkoa häntä pystyssä 😻


Pessin toivomuksesta ohitimme kämppäkahvilan ripeästi. Niin rohkea seikkailija kuin Pessi luonnossa onkin, vieraita ihmisiä hän jännittää. Häntä laskee ja ryhti muuttuu matalaksi. Kahvilan pihapiirissä olleet retkeilijät saivat kissan nytkin painamaan kaasutassua ja ohittamaan paikan.


Luontopolut ovat yleensä helppokulkuisia.  Polun leveys riittää meidänkin jengille, eikä minulle tule ylimääräisiä puiden halailuja kissan kiertäessä  puut eri puolelta kuin koirat.


Näky kuin  satukirjasta ❤


Päivänsäde ja Menninkäinen saattoivat kohdata juuri tässä ❤


Päivänsäde kultasiipi 🌞


Pessiä ei nyt minun satuiluni kiinnosta! Tuolla alhaalla on nimittäin oikeasti JOKU 😎


Saavuimme lammen rantaan. Osa joi vettä, osa liotteli varpaitaan.


Pessi ja minä hurmaannuimme jälleen näkemästämme.


Lammen erämaatunnelma saa kulkijan pysähtymään. On vain tämä hiljaisuuden hetki.


On aika jatkaa matkaa. Pessin ilme, kun kerroin hänelle tämän.


Luontopolulla riittää nähtävää. Miten kissa voikaan huomata ne kaikki?


Opastaulussa kerrottiin, että mäen päällä on jättiläisen kivi, ja jo Pessiä vietiin 😀


Jättiläisen kivi olisi juuri sopiva tausta tassujengin yhteiskuvalle, mutta kuvaan mukaan tahtoi myös miljoona hyttystä. Koiria ne häiritsivät, minä meinasin tulla hulluksi, mutta Pessistä ne olivat oikein mielenkiintoisia seuralaisia.
Tällä osuudella metsässä oli hyttysiä yhtä paljon kuin Lapissa pahimpaan räkkäaikaan.


Kissan pää kieppui puolelta toiselle, ja välillä kaveri seisoi kahdella tassulla etutassujen huitoessa parvea. Harmi, että  kuvat siitä eivät onnistuneet.


Mäet ja rotkot tekivät maastosta mukavan vaihtelevan.
Pessi vakoilee rotkon pohjalla kulkevaa marjastajaa.


Jälleen virkistävä keidas. Saavuimme Kannuslahden rantaan.


Pessille jo salmen ylittävä puusilta on elämys. Kissa tuntuu innostuvan ihan samoista asioista kuin kolme pientä retkeilevää poikaamme aikoinaan.


Koirille silta ei ollut mikään ihmeellisyys. Onhan näitä nähty.


Onnellinen on hän, joka huomaa luonnon ihmeet kaikkialla ❤


Melkein loppusuora menossa, mutta Pessillä on hommat vielä kesken.


Nyt oli kämppäkahvilan pihalla rauhallista, ja Pessikin halusi tutkia paikkoja.


Kissaa kiinnosti historia. Viisaan näköisenä tutki tauluja.


Tässä syvennytään ruohonjuuritason historiaan.


Pienen maanittelun jälkeen Pessi suostui tulemaan sisälle kämppäkahvilaan. Itse olisin mielelläni tutustunut   tarkemmin  museokämpän sisätiloihin, mutta koiria kiinnosti vain herkulliselta tuoksuvat leivonnaiset, ja Pessi halusi takaisin  ulos.
Koirille ostin kahvilasta lämmintä pullaa, itselleni herkullisen piirakan ja Pessi nautti omia eväitään. Sai kahvilan yrittäjiltä ihan luvan ruokailla pöydällä 😉

Meillä oli jälleen mahtava päivä mahtavassa paikassa. Suosittelemme kohdetta lämpimästi 👍

Kesä on kulunut hurjaa vauhtia Onnelassa. Kaikilla tuntuu puuhaa riittävän. Hyödyllistä ja hyödytöntä. Miten kukin asian haluaa nähdä.


Varastona toimiva mummonmökki saa väriä pintaan Venlan avustuksella.  Aito Huvikumpu 😀


Karitsat osallistuvat ulkogrillin asennukseen.


Laitoin terassille kukka-ampellin. Pessi kiipesi heti haistelemaan sitä. Onneksi vain haistelemaan. Karitsat nimittäin kiipesivät terassille ja ylettyivät sieltä syömään alimmat oksat.


Patsastelua 😻


Kanojen turvekylvyssä kuokkavieras 😎


Huvikummun kulmalla tapaillaan 😀



Hellepäivinä vilvoittelimme mökillä meren äärellä.


Pessi pääsi elämänsä ensimmäiselle veneretkelle.


Laivakissa Naantalin lumoissa ❤


Niin on  kiirettä pitänyt, että tällä tyylillä pitää jo autossakin matkustaa 😂

Pitänee hieman jatkossa höllätä kaasutassua 🐾



sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Lapin kevät



Kevät on ehkä lempivuodenaikani, ja siksi se on mukava kokea kaksi kertaa peräkkäin. Ensin kotona Varsinais-Suomessa ja sitten Lapin tuntureilla. Toukokuun loppuun ajoitettu pohjoisen reissu antoi meille bonuksena mahdollisuuden nähdä kevään viimeinen auringonnousu ja todistaa Lapin yöttömän yön alkaminen ❤  Se on hetki, jolloin tunnen olevani jonkin suuren äärellä, pieni osa maailmankaikkeutta...


Siellä se aurinko on, ja seuraavan kerran laskee täällä Ylläksellä vasta heinäkuun loppupuolella. Eihän sitä voi pieni kissa ymmärtää 🙃


En kyllä ymmärrä minäkään, mikä tyyppi tämä Pessi oikein on kissojaan! Käsittämätön vaeltaja, kun sille päälle sattuu. Ja tällä reissulla sattui 😎 Kaveri käveli kolmen päivän aikana lähes 20 kilometriä. Reppuun ei suostunut menemään ollenkaan; sylissä kannoimme häntä välillä puoliväkisin, koska piti kiiruhtaa asunnolle  katsomaan jääkiekon MM-kisoja.
Isännän siis piti kiiruhtaa, mutta Pessille se ei sopinut lainkaan, vaan ihan kuin kiusallaan olisi juuri silloin halunnut suorittaa perusteellisia meditaatioharjoituksiaan kannonnokassa 😉 No,  Pessi on todellakin kissa, kun sille päälle sattuu 😉


Ensimmäisenä retkipäivänä kiersimme Seitapolun, 9 km. Reitti kulkee läpi Varkaankurun, joka on mielestäni yksi upeimmista alueista täällä.


Myrskytuulen tekosia ikiaikaiselle puuvanhukselle, joka maatuessaan tarjoaa kodin monelle elämälle. Luonnon kiertokulku ❤


Toukokuussa ei ole pitkospuilla ruuhkaa (kun ei huomioida meidän jengin aiheuttamaa pientä sopulivaellusta muistuttavaa vilskettä). Tapasimme koko päivän aikana kaksi seuruetta, joista molemmat tunnistivat Reissukissa-Pessin ja Koirajengin. Alkavat olla Ylläksen ja ylipäätään kansallispuistojen mannekiineja nuo hulvattomat retkikaverimme.


Seitapolku kiertää Kellostapulin, jonka juurelle meille on muodostunut vakiotaukopaikka.
Miten voikaan ihan tavallinen voileipä maistua retkellä vähintään gourmet-tason voileipäkakulta!


Tassuteltu 5 kilometriä ja kupillinen ruokaa ovat tehneet tehtävänsä. Pessi käpertyi kerälle ilmeellä "ei saa häiritä".


Tauon jälkeen otin Pessin syliin ja kannoin läpi  rakkaisen Kellostapulinkurun. Vain pientä rimpuilua oli ilmassa 😉


Kivikkoinen kuru auringonpaisteessa pienellä ylämäkikallistuksella sai retkikuntamme hieman puuskuttamaan. Yhteiskuva tunturin juurella oli armeliasta ottaa  makuuasennossa. Pessi tietysti sylimatkan jälkeen oli taas täynnä energiaa, ja halusi ehdottomasti istua kuvassa 😎


Loppumatkan autolle Pessi kävelikin melko reippaasti.


Lapin luonto luo outoa taikaa 😍


Seuraavan päivän retkikohteeksi suunnittelimme Ylläslompolon lintutornia, mutta suunnitelma meni uusiksi alkumetreillä. Tulimme ulos autosta ja ehdimme kulkea vain muutaman metrin kohti järveä, kun korvissa alkoi kuulua mieletön surina, joka yltyi ja yltyi. Tajusimme tulleemme varsinaiselle sääskitehtaalle! Muualla emme olleet vielä sääskiä nähneet, mutta täällä kosteikossa ne näköjään valmistautuivat jo tulevan kesän hyökkäyksiin.
Palasimme autolle ja vaihdoimme kohdetta meille hyvin tuttuun Saalistusjotokseen. Reitti on 5 km, ja kulkee Yllästunturin rinteellä.


Ei ollenkaan huono valinta ❤


Reitille oli marraskuussa valmistunut uusi hieno tulistelupaikka.


Matka jatkui kohti Tuomikurua. Harmiksemme piti kääntyä takaisin, koska kurussa oli niin paljon upottavaa lunta, että eteneminen oli lähes mahdotonta.


Palasimme takaisin nuotiopaikalle, ja isäntä grillasi itselleen ja tassuväelle makkarat. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että vietimme nuotion äärellä pitkän tovin nauttien puhtaasta tunturi-ilmasta ❤


Paluumatkalla löytyi ihana virkistävä keidas 😀


Kolmantena retkipäivänä vuorossa oli Kesänkijärven kiertävä Hillapolku. Poikkesimme reitiltä Latvamajalle, jolloin kokonaismatkaksi tuli 10 km.


Ropi fiilisteli heti alkumatkasta raikkaassa purossa.




Jos oikein tarkkaan katsoo, voi satumetsässä nähdä keijukaisia ja menninkäisiä, tietävät Pessi ja Hetta 😍




Latvamaja - komea latukahvila erämaan keskellä. Nautimme eväät majan terassilla. 


Kesänkijärven laavukin on hieno paikka, mutta siellä on usein muitakin, ja me arvostamme omaa rauhaa.


Hillapolun erittäin iso miinus ovat nämä metalliset "pitkospuut". Ovat rumat ja tassuväelle pahat kulkea. Pessi ei silti suostunut tässä(kään) sylikissaksi, vaan hitaasti hiipi ritilää eteenpäin. Näitä taisi olla lähes 200 metriä.


Pessillä on silmää luonnonkauneudelle. Tässä hän halusi taas pitää evästauon 😀 Ruoka se kissan polulla pitää...


Kesänkitunturi taustalla, Kesänkijärvi pilkottaa hieman puiden takaa.


Yhteiskuvat ovat tavaramerkkimme 👍


Viimeiseksi lomapäiväksemme oli luvattu kovaa sadetta keskipäivästä lähtien. Pitkä retki jäisi tekemättä, mutta monta pientä kivaa juttua ehtisimme hoitaa aamun sateettomina tunteina.
Ensimmäiseksi Pessi (ja me muut siinä siivellä) pääsi tervehtimään Yllästen Vaellushevosten Virpiä, Dafi-koiraa ja  issikkalaumaa.




Sitä ollaan jo vanhoja tuttuja puolin ja toisin, niin kenenkään ei tarvitse hötkyillä.


Jatkoimme matkaa Pakasaivolle, joka on Lapin helvetiksikin kutsuttu rotkojärvi Muoniossa. Järven syvyys on paikoin jopa 60 metriä, ja rotkon seinämät kohoavat samoin jopa 60 metriin vedenpinnasta.


Pessi oli niin kiinnostunut rotkojärvestä, että minua vähän pelotti.


Ehdimme vielä ennen sadetta vierailla läheisellä Kirkkopahdan seitakivellä. Pessi on selvästi hyvin kultturelli kissa - niin kiinnostuneena tutustui molempiin  nähtävyyksiin. Koirille rotkojärvi ja seitakivi olivat tuttuja paikkoja, mutta Pessi vietiin näihin ensimmäistä kertaa. Rehellisyyden nimissä tunnustan, ettei näitä ihan pelkästään kissalle esitelty, vaan olivat nämä isännältäkin jääneet aiemmin näkemättä.


Hui kauhistus, mitä jännää Pessi löysikään seitakiveltä. Uhrilahjoja seidalle. Vähänkö kissaakin jännitti 😨

Sadepisaroita alkoi tippua hiljalleen taivaalta, ja päätimme juosta autolle. Ajoitus oli täydellinen. Autoa startatessa satoi jo kaatamalla.

Jälleen jäi muistoihin upea loma Lapin keväässä.

Kotiin oli erityisen jännittävä palata. Onnelaan oli tulossa uusia asukkaita. Kaksi pientä karitsaa, Tyyne ja Rauha, muuttaisivat mummolampaiden laumaan.



Hienosti sujui pikkuisten ensimmäinen automatka kohti uutta kotia.


Turvallisesti yhdessä tutustutaan uuteen kotiin ja sen asukkaisiin.















Tyyne ja Rauha ovat selvästi kotiutuneet osaksi Onnelan eläinpihan väkeä ❤

Valjaissa opetan heidät kulkemaan, mutta kansallispuistoja ja tuntureita he eivät tule valloittamaan 😎


Tykkää meistä Facebookissa