sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Valkmusan kansallispuistossa


Perjantaina bongasimme Valkmusan kansallispuiston. Upea alue. Suosittelen. Oli Pessin 11. kansallispuisto.  Matkaa meiltä tuli 300 km suuntaansa, mutta oli lähes kokonaan moottoritietä. Oikeasti minua kyllä surettaa tässä retkeilyharrastuksessani juuri tuo autoiluosuus. Ei kovin ekologista toimintaa, mutta julkisilla kulkuvälineillä ei tämän jengin kanssa oikein voi kulkea. Yritän sitten muilta osin minimoida hiilijalanjälkeni. Esim. lentomatkustaminen on eläinperheemme kasvaessa jäänyt.


Tässä yritän vielä aamu-uniselle kissalle selittää, että Valkmusa odottaa.


Ei kuulemma jaksa...


Pikkuhiljaa koirien innokkuus tarttui Pessiinkin, ja kohta olikin painileikit menossa. Nostin eväsrepun eteiseen, ja retkikunta seurasi innokkaina perässä. Seikkailu alkakoon 😀

Ajomatka Pyhtäälle kesti tauon kanssa 3,5 tuntia.


Viimeiset kilometrit edettiin näin tunnelmallisessa maisemassa. Mitä lähemmäksi kohde tuli, sitä enemmän innokkaat koirat lisäsivät vinkumisen volyymiä. Ja kaiken huippu; Pessikin naukui malttamattomana koirakuoron mukana 😀



Vihdoin perillä. Pessi, retkikunnan johtaja, tarkistaa tuttuun tapaansa opaskyltistä reittisuunnitelman.


Aurinkoista tietä eteenpäin 😀
Jätimme auton Suolinnantielle, josta kuljimme Harjupolkua kohti Moronvuoren päivätupaa. Edestakaisin matka olisi 4 km. Keväthuumassa elävälle kissalle juuri sopiva matka. Tämän retken teemaksi nimittäin muodostui Pessin tahdosta "istutaan vain tässä ja kuunnellaan linnunlaulua". Ei hullumpi teema. Mindfullness-harjoitusta ja meditaatiota upeassa keväisessä luonnossa ❤


Päällikkö tarkkana 😀
Harjupolku oli hulppea kulkea; kuiva ja leveä. Alkuun polku kulki ihan suon vierellä. Lintujen keväthuudot tahdittivat kulkuamme. Kruununa päivälle oli kalasääsken ylilento ❤


Poikkesimme polulta ihailemaan rauhoittavaa suomaisemaa ❤


Joku halusi huuhtoa matkan pölyt turkistaan 😎


Matka jatkui. Häntä pystyssä tietenkin.


Aina on aikaa kiipeilyyn. Ainakin Pessillä. Koirista en ole ihan varma.


Alastulo vaatii keskittymistä ja rohkeutta.


Yksi upeimmista tai ainakin yksi monista upeista kohdista oli tämä Piifeltin salmi.




Myös Pessi piti salmesta 😀


Seuraavaksi sukelsimme peikkometsään. Vai onko tämä sittenkin keijukaisten valtakuntaa.


Satumetsää  ❤ Maahisten asuinsijoja.


Pessikin aistii maahisten läsnäolon, vai pikkulinnutko puissa kiinnostavat 😉


Lähestymme Moronkalliota.


Näky tekee vaikutuksen Pessiinkin.


Olemme melkein perillä Moronkallion päivätuvalla. Retkikunnan johtaja varmistaa reitin.


Kyllä on kissallakin ihmettelemistä vuoren suuruudessa.


Tämä näky hurmasi minut. Upea harmaa ajan patinoima tupa ❤



Pessillä oli heti homma tassussa. Tarkisti puutilanteen. Tekiköhän mieli nuotiomakkaraa 😉


Oli aika ottaa eväät esille. Mitenkä ne aina maistuvatkaan niin hyviltä luonnon helmassa.


Yksi asia on yhtä varma kuin auringon nousu aamuisin. Nimittäin Pessin meditaatiohetki ruokailun jälkeen. On kuulemma hyväksi kissan terveydelle.


Sen jälkeen oli hyvä jatkaa päivätupaan tutustumista.


Tässä tarkistetaan rakennuksen perustukset.


Oli aika palata autolle. Viimeinen silmäys idylliseen pihapiiriin ❤


Paluumatkalla aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Oli kesäisen lämmin, melkeinpä kuuma. Ei ollut kissallakaan kiire mihinkään. Etenimme 100 metriä kerrallaan, ja sitten taas eräs istuutui. Koirien oli sopeutuminen tilanteeseen - jälleen kerran.


Auringon lämpö, lintujen laulu, kevään tuoksu ❤ Ei sitä kissakaan muuta kaipaa.



Tässä mättähällä olen, enkä enää kävele! Niin oli veikkonen tosissaan, että syliin jouduin kissan nappaamaan, jotta matka pääsi jatkumaan.



Mikä kiire valmiissa maailmassa.


Yllättäen tulikin kiire. Pessi muuttui levottomaksi, selvästi etsi jotain. Arvasin, että hätähän kaverilla on. Oli vain vaikea löytää sopivaa vessaa. Talviretkeilyyn tottunut kissa etsi lunta.


Onneksi sitä vielä löytyi.


Hommansa kullakin. Kimppakivaa 😎



Ropin ja Pessin mindfulness-harjoitus Piifeltin sillalla.


Poikkesimme vielä suon reunalle.


Auto näkyvissä, tuli Pessiinkin vauhtia.


Avasin takaluukun koirille, mutta silmänräpäyksessä sinne loikkasi myös Pessi. Samalla oivalsin, että olin unohtanut ottaa ryhmäkuvan postauksen kanteen. Jengi siis ulos autosta ja kuvaukset pystyyn.


Pessin asenne kuvauksiin oli tämä. Häntä kertoo kaiken 😀 Koirat yrittivät parhaansa kissan pelleilystä huolimatta ❤

Palasimme autolle, kotimatka alkoi. Oli jälleen hieno retkipäivä 😀

Facebook näytti muistoistani alla olevaa vuosi sitten julkaistua kuvaa.


Pikkuinen Pessi ja tuliterä raapimistorni. Eipä meistä kukaan osannut tuolloin kuvitella, millaiseksi yhteiselomme muodostuisikaan ❤

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kevättä rinnassa ihan kaikilla


Meillä on nyt kevät. Ihan kaikilla ja kaikkialla. Lumet ovat lähes  sulaneet, linnut laulavat, aurinko lämmittää, perhoset ja  leskenlehdet ovat heränneet. Kyllä eläinperheemme nauttii ❤





Ihan jokainen. Kukin omalla tyylillään.  Auringon ihmeellinen voima.
Totuuden nimessä ja selvennyksenä totean kyllä nopeasti, etteivät nuo kuvat kerro koko totuutta. Eivät edes puolitotuutta. Enimmäkseen pihamme muistuttaa puuhamaata,  ja  Pessi on varsinainen Puuha-Pete 😀 Minä saan vahtia kaveria kuten juuri kävelemään oppineita poikiamme aikoinaan.
Oikeastaan juuri Pessin  takia meiltä jäi tällä viikolla tekemättä lähes perinteeksi muodostunut pitkä eväsreppuretkemme. Pessi ei olisi siihen pystynyt. Ei ainakaan kohta "pitkä" olisi toteutunut. Pessi on nimittäin täydellisessä keväthurmiossa. Liisa Ihmemaassa tai  Anttila laulussa "Anttilan Keväthuumaus". Muurahaiset, perhoset, linnut, mullan tuoksu. Ne saavat pienen kissapojan pään pyörälle. Kaikki pitää tutkia, ihmetellä, haistella. Määrätietoinen eteneminen opaskylttien mukaan ei nyt vaan kertakaikkiaan onnistuisi kissalta, ei alkuunkaan 😉 Niinpä tämä viikko on puuhastelu kotipihalla, tallilla ja puolensadan hehtaarin takametsässämme. Tällainen satutarina siitä syntyi. Juuri meidän näköisemme. Sellainen pörröinen, pehmeä ja lämminhenkinen ❤

Tallikäynnit muodostavat ison osan puuhasteluistamme. Usein menemme tallille suoraan töistä. Enimmäkseen minä touhuan Aapo-heppasemme kanssa tassujengin odottaessa autossa, välillä koirista osa on mukana Aapon kanssa  metsäilemässä, välillä Pessikin tulee tervehtimään hevosia. Lopuksi otan aina tassulaiset juoksemaan tallin metsään.


Aapo ❤ ja huolet unohtuvat ❤


Hevostetapiaa, metsäterapiaa. Tämän jälkeen minulla  on aina hyvin levollinen olo. Terapiat toimivat ❤


Laidun hieman vihersi, ja Aapo huomasi sen. Pitihän sitä päästä koemaistamaan kesän makua.

Tänään en ottanut tassukansaa ollenkaan ulos autosta, huomenna vasta. Illalla nimittäin seikkailisimme vielä Pessin johdolla ns. puolensadan hehtaarin metsässämme. Eihän  se metsästi oikeasti meidän ole, vain leikisti, mutta Pessi on tyytyväinen, koska hänellä on leikisti niin iso seikkailupaikka. Nalle Puhillahan on vain puolen hehtaarin metsä.


Torstaina polullamme oli vielä näinkin paljon lunta, vaan ei ole enää.



Luulen, että Pessi liittyi juuri Nosebookin kissaryhmään. Lumessa olleet tassunjäljet paljastivat minullekin kyseessä olevan kissaryhmä. Kyllä Pessi lukikin viestit tarkkaan. Vihdoin hänelle ihan sisäpiirin viestejä, eikä vain koirien jättämiä kommentteja.


Kiipeily on Pessin mieleen, mutta kömpelyys aiheuttaa välillä noloja tilanteita.




Koirat kulkevat alhaalla polulla, suuri seikkailija jyrkänteellä.


Mitä nyt? Seikkailija haluaisi alas muiden luokse, mutta pelottaa... Poloinen yritti ja yritti, vaan ei ollut rohkeutta.


Hieman nolon oloisena joutui kaveri kääntymään ympäri ja palaamaan samaa reittiä takaisin.



Siihen istahti, lähtöpisteeseen, ihan muina kissoina. Näinhän tämä oli suunniteltukin 😉

Ilta-aurinko paistoi vielä pihallemme, ja päätin ottaa Eemeli-kukon rouvineen kanssamme puuhastelemaan. Ajatuksena saada koko jengistä yhteiskuva tämän postauksen kanteen. Kertauksena viime postaukseen totean uudelleen, että siivekkäämme ulkoilevat 1.3.-31.5. Eviran ohjeen mukaan katetussa ulkotarhassa. Ulkoilusta on ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Välillä päästän kanat touhuamaan pihalle kanssamme. Tässä noudatan Eviran ohjeistuksen kohtaa "tai muulla tavoin estetty luonnonvaraisten vesilintujen kosketus siipikarjaan. Kissa, 6 koiraa ja minä siis estämme kontaktin. Siinä olemme varsin tehokkaita. Turvatoimet ovat lintuinfluenssavaaran vuoksi.


Innokkaita ystäviä tulossa valokuvaan. Kuva ei sitten onnistunut. Tällä kertaa syy ei ollut Pessin, vaan mieheni, joka juuri väärällä hetkellä palasi lenkiltä ja sai studion sekaisin. Kukko oli nimittäin juuri ennen isännän ilmestymistä asettunut hienosti koirakissarivistön jatkoksi, mutta en ehtinyt napata vielä kuvaa. Tämä ei  ole kalavale, eikä edes kukkokuje, vaan taivahan tosi 😉


Muuten olisi hyvä kuva, mutta kukon paikka tyhjänä. Päätin yrittää seuraavana päivänä uudelleen.


Pessin vahtivuoro. Ilmatorjunta hallinnassa. Evira arvostaa 😀


Seuraavana aamuna tein ensin aamulenkin kaikkien koirien kanssa, ja sitten pääsi Pessi tallille Aapoa moikkaamaan.


Ensin kuitenkin tein  Aapon  ja  kaverin kanssa kävelylenkin. Paluumatkalla poikettiin maistelemaan vihreää.


Pessi the Hevoskuiskaaja ❤


Kamujen korvat ja ilmeet  kertovat enemmän kuin tuhat sanaa 😀




Ei tähän voi laittaa kuin sydämiä ❤❤❤


Tällainen söpöläinenkin asustaa tallilla. Toivon totisesti, ettei polulleni osu yhtään koditonta minihevosta! Siinä voisi käydä hassusti 😀

Kotona yritin taas saada eläinperheestä yhteiskuntaa.


Eemeli-kukko ei ollut tänään kuvaustuulella.  Kauran avulla sain heidät houkuteltua edes noin lähelle. Tähän on tyytyminen.


Kuvauspalkka  maistui ihan kaikille. Tai no, Pessi lähti tutkimaan muurahaisia.


Ahkerat muurahaiset jaksavat ihmetyttää tätä pientä biologia.


Perhonen kiinnostuksen kohteena.


Mustarastas pihlajan oksalla herättää saalisviettiä.


Talvesta heräävä keväinen luonto saa kissapolon pään ihan pyörälle. Tämähän on Pessin ensimmäinen kevätkokemus. Ei ihme, että illalla uni tulee  aikaisin.


Keittiöön tein kissanmentävän tilan kahvinkeittimen ja nukkekotiprojektini väliin. Siitä on suora näköyhteys lintulaudalle. Nukkekodin omistusoikeudesta joudun säännöllisesti käymään keskusteluja Pessin kanssa. Nukkekodista ei tosin sanan varsinaisessa merkityksessä enää taida olla kyse. Paikka on nykyään eläinten turvakoti Tassula ❤ Minulta nämä eläinjutut helposti lähtevät ns. lapasesta 😎

Näin me täällä nautimme keväästä. Viikon kuluttua toivon, että voisimme bongata uuden kansallispuiston. Pessin 11. Sen verran maan pitää vielä kuivua, ettei polkujuoksumme muutu vesijuoksuksi. Sipoonkorven kansallispuiston kahluut ja uimiset riittivät hetkeksi 😎


Mukavaa kevättä kaikille!
Toivottelee Pessi-puutarhuri ja Koirajengi

Tykkää meistä Facebookissa