torstai 11. lokakuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Selkämeren kansallispuistossa


Selkämeren kansallispuisto oli Pessin 16. kansallispuisto. Oli kyllä niin upea kokemus, että suosittelemme aluetta lämpimästi. Veneellä  pääsee tutustumaan koko puiston alueeseen, mutta autolla pääsee Yyterinniemelle, joka on Yyterin lietteineen maan kuuluisin kahlaajien muutonaikainen levähdyspaikka.  Alueen yli kymmenestä lintutornista tai lavasta kolme sijaitsee kansallispuiston alueella.  Kiipesimme kaikkiin kolmeen ja yhteen puiston ulkopuoliseen torniin. Pessi oli niin tohkeissaan kokemastaan, että luulen hänen haluavan aloittaa myös lintujen bongailun. Ehkä muut lintubongarit eivät kuitenkaan arvostaisi kissaa tornissa. Enkä minäkään korkean paikan kammoisena ajatellut jatkaa tätä lajia enempää 😉


Retkipäivän  aamu valkeni sateisena. Mietin jo, pitääkö koko reissu perua. Päätin kuitenkin luottaa säätiedotteeseen, jonka mukaan iltapäivällä paistaisi Porissa jo aurinko. Teimme ensin kotimaisemissa leppoisan aamulenkin,  ja sen jälkeen piipahdimme vielä Onnelassa.


Näin komeat maisemat olivat tihkusateesta huolimatta kotimme lähellä.


Uskolliset ystävämme tulevat aina Onnelan portille vastaan, kun näkevät autoni lähestyvän ❤ Luulen, että jakamani heinä kiinnostaa heitä vähintään yhtä paljon kuin seurani.


Osan heinistä laitan heinälaatikkoon, mutta ison osan jaan ympäri pihaa pieninä tukkoina.  Näin syömisessä riittää puuhaa kaviokkaille  useaksi tunniksi.


Koko automatkan Poriin satoi vettä, mutta perillä meitä odotti aurinkoinen sininen taivas. Tuntui vielä tavallistakin upeammalta aloittaa uusi seikkailu. Ensimmäiseksi suuntasimme kohti Langouran luontolavaa. Pessillä oli jälleen neliveto päällä.


Pessi huomasi heti tämän ihastuttavan huussin. Kaverilla on selvästi silmää estetiikalle.


Estetiikka unohtui, kun kissa huomasi jotain vielä mielenkiintoisempaa. Täydellinen kissapuisto kiipeilytelineineen siinä häämöttää.


Kissan kanssa lintubongailu tuntuu omistajan vatsanpohjassa. Onneksi tämä ensimmäinen kohteemme oli melko matala luontolava. Korkeudet kyllä kasvoivat retken edistyessä.


Matka jatkui Huhtalan lintutornille.


Eräs näyttää päässeen kiipeilyn makuun 😀


Pitkostettu reitti  rantaniityn reunassa oli Pessille mieluinen. Mikä lie merihevosten laidun mahtaa ollakaan tuossa oikealla puolella.


Luonnonmukaisessa puistossa aktiviteetteja riittää - minullekin. On nimittäin aina pieni haaste saada tämä "talutinhässäkässä" poukkoileva seurue ylittämään puunrunko. Nopeimmat js pienimmät mielellään alittaisivat sen, ja siinä sitten riittäisikin vyyhdissä selvitettävää 🤣


Lyhyt matka tornille taittui nopeasti. Alkukankeus, vai pitäisikö sanoa alkuarkuus, vaivasi minua vielä tässä vaiheessa, joten kiipesin edellistä selvästi korkeampaan torniin vain Pessin kanssa. Koirat olivat selvästi järkyttyneitä ratkaisustani. Pessi keskittyi tassujensa pesuun alamaisten itkiessä peräämme. Liekö kissalla jo diivan elkeitä 😉


Nyt lietteillä oli rauhallista, mutta keväisin paikka on muuttolintujen paratiisi, ja samalla  myös lintubongareiden paratiisi.


Käännyimme takaisin tarkoituksena jatkaa matkaa parkkipaikalta vastakkaiseen suuntaan kohti Yyterin hiekkarantoja. Pessi ei kiirettä pitänyt.



Parkkipaikalta Yyterin lietteille on matkaa kilometrin verran. Pitkospuuosuus pitää  yleensä Pessin  mielenkiinnon korkealla, mutta nyt korppi kiinnosti eniten.


Seuraavaan lintutorniin kiipesimme koko joukko. Ylitin itseni rohkeudessa. Neljä koiraa vetovyössä ja kissa liinassa; melkoinen suoritus korkean paikan kammoiselta!


Onnistuin  ottamaan joukosta yhteiskuvan tornissa. Laidat olivat nimittäin sen verran korkeat, että uskalsin irrottaa jopa Pessin liinasta.


Tästä se vasta hulppea baana alkoi kohti Sannannokan luontotornia.


Mieletön rakennelma, ja tämäkin tänään vain meidän käytössämme. Koko päivänä emme tavanneet muita kulkijoita.


Kyllä tunsin itseni taas etuoikeutetuksi tässä kulkiessani. Miten paljon uutta ja erilaista olenkaan saanut kokea Pessin liityttyä laumaamme. Olisinkohan koskaan päättänyt edes aloittaa määrätietoista kansallispuistoissa kiertelyä ilman Pessiä? Joka tapauksessa kissan tahtiin kulkiessa näkee, kuulee ja haistaa niin paljon enemmän. Mindfullness-harjoituksia saan tehdä kuin vahingossa keskellä kauneinta Suomea ❤


Luontolava näkyvissä. Väylä jatkuu oikealle kohti Yyterin hiekkadyynejä. Me söimme kuitenkin eväät tässä ja palasimme samaa reittiä takaisin, jotta ehtisimme käydä vielä kansallispuiston alueella sijaitsevalla Leveäkarin lintutornilla.


Ehdin juuri ja juuri laskea repun selästäni, kun eräs oli salamana paikalla.


Ruoka miehen tiellä pitää.


Kiipesimme ylätasanteelle,  ja yritin ottaa yhteiskuvaa, mutta kaikki vaikuttivat lähinnä masentuneilta. Minä nimittäin taisin olla se ilonpilaaja, joka estin heitä kurkkimasta reunojen yli 😉


Paluumatkalla pysähtelimme tämän tästä vain ihailemaan maisemaa. Muutama valkoinen joutsen kruunasi tunnelman ❤


Siirryimme autolla muutaman kilometrin päähän, jotta päivän aikana tassutellut kilometrit eivät ylittäisi kissan sietorajaa. Pessille ei eteneminen tehnyt kuitenkaan edes tiukkaa, sellaisella innolla kaveri porhalsi uusissa maisemissa.


Rantaniityltä siirryimme metsäpolulle.


Jälleen todiste Pessin esteettisestä silmästä. Ihan itse hakeutui tällekin taideteokselle.


Hetta ja Unna puolestaan lumoutuivat ilmiselvästä keijumetsästä.


Taisi Pessi-peikkokin etsiä metsästä omaa Illusia-keijuaan ❤


Reilu kilometrin matka taittui jälleen hujauksessa, ja edessä seisoi Leveäkarin lintutorni kuin jättiläinen Peukaloisen maassa. Rantaniityllä laidunsi kymmeniä ylämaankarjan edustajia, ja ne todellakin näyttivät pieniltä tornin rinnalla. Ikävä kyllä en saanut heistä valokuvaa, koska oli riittävästi puuhaa hillitä tassukansaa karjalauman edessä.


Jopa Pessi ihmetteli pakoon lähteneitä kavereita.


Ylämaankarja unohtui nopeasti, kun Pessi huomasi portaat. Hetken pidätin hengitystäni ja tein päätöksen, että kiipeäisimme koko joukko torniin. Vieläkään en tahdo uskoa,  että tosiaan kävimme siellä!


Tämän parempaa kuvaa en seurueestani yläilmoissa saanut. Erityisesti Hetta vaikeutti tilannetta yrittämällä kurkkia joka laudan raosta karjan perään.


Yhden maisemakuvan sain sentään otettua. Oikeasti oloni oli melkein kuin olisin Mount Everestin valloittanut 👍

Mahtava ja niin erilainen retkipäivä vietetty taas kerran aurinkoisessa säässä upeassa merellisessä miljöössä. Kyllä meillä on ainutlaatuisia kansallispuistoja 😀


Paluumatkalla Hetta loi vielä haikean silmäyksen keijumetsään. Toivoiko näkevänsä keijukaisen vai ihan vain puissa kiipeilevän oravan 😉


Kotona Eemeli-kukolla oli ollut meitä kuulemma ikävä, joten pitihän poika hetkeksi syliin napata ❤


Pessi ei enää syliä kaivannut. Unirullalle kiepsahti pieni seikkailija heti iltapalansa jälkeen ❤

Tykkäämällä meistä Facebookissa, kuulet touhuistamme useammin.



lauantai 29. syyskuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Lemmenjoen kansallispuistossa


Lemmenjoen kansallispuisto on Pessin 15. kansallispuisto. Aikaa kansallispuistojen bongailun aloittamisesta on kulunut melko tarkkaan vuosi. Reissukissa on nimensä mukainen 😀 Vielä on kiertämättä 25 puistoa; retkeilyä ja matkailua riittää siis kissan elämässä vielä pitkään.


Retkiaamuna kaveri tosin näytti tältä! Eväät oli pakattu, ja koirat valmiina eteisessä, mutta kissa vain nukkui. Tietysti minä, kissan palveluskuntaan kuuluvana, kannoin unisen kaverin varovasti autoon, jossa unia oli mahdollista jatkaa vielä 150 kilometriä. Sen verran oli nimittäin matkaa Ylläksen asunnoltamme Lemmenjoelle.


Perillä Repojoen parkkipaikalla. Kohteemme on Sallivaaran poroerotuspaikka, jonka talviset poroerotukset aikoinaan kestivät viikkokausia. Erotusten yhteyteen syntyi jopa markkinaperinne iltatoreineen ja tansseineen. Kämpät ja aitarakenteet on entisöity 1980-luvulla. Tälläistä ihmettä retkikuntamme lähtee katsomaan.


Siitä se lähtee. Kuuden kilometrin reitti kohti erotuspaikkaa, edestakaisin vaellettavaa 12 km. Hieman jännittää, koska matkassa kissa ja kuusi koiraa, joista  kolme on yli 12-vuotiaita. Onneksi  mukana myös mieheni. Luotan hänen fyysiseen ja henkiseen tukeensa ❤ Ei muuta kuin matkaan.


Pessi otti tapansa mukaan johtopaikan, mutta koska hän on kissa, jatko on aina yllätys. Niinpä nytkin matkaa oli taitettu vajaa kilometri, ja kissalle tuli nälkä, iso nälkä 😎 Seurasi ensimmäinen tauko. Ei haittaa, olemmehan Suomen suurimmassa  tiettömässä metsäerämaassa, missä ei kiihkeän kaupunkisykkeen vauhdissa kuljeta. Kello saa rauhassa tikittää kissan tahtiin.


Ja kelpaahan tässä pysähdellä.  Mielessä alkaa väkisinkin soida kaihoisia sävelmiä Lapin eksotiikasta. Tunnelmaa latistaa hieman Ropin surullinen katse, joka taitaa ihmetellä kissan erityisasemaa aina ja kaikkialla.
Voi Ropi, maailma vaan on välillä epäoikeudenmukainen ❤


Tässä menossa kaikille jo niin tuttu tuokio, Pessin ruokailun jälkeinen meditaatiohetki. Vasta sen jälkeen voi matka taas jatkua.


Avosuota silmänkantamattomiin.


"Sen vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut, mitä aiemmin ollut on vailla" ❤


"Portti kaupungin kunhan on sulkeutunut, tenho outo on pohjolan mailla" ❤


Määrätietoinen reipas eteneminen ei todellakaan kuulu Pessin tyyliin. Kaatuneet puunrungot suorastaan kutsuvat kissaa seikkailuun.


Hienosti Pessi on kuitenkin joukkojaan johdattanut, ja 6 km:n taival on loppusuoralla.


Kansallispuistoissa on aina hyvät opasteet. Pessille suunta olisi jo selvä.


Uskomattomat rakennelmat keskellä "ei mitään".


"Huhuu, onko täällä poroja?"


Ei näkynyt poroja, joten eteenpäin vie kissan tassut.


Osa poroerotuspaikan kämpistä on yleisölle avoinna, myös tassuväelle 🐾


Isäntä on matkassa, niin palvelu pelaa. Takassa oli tuli, ennen kuin ehdin kissaa sanoa 😎


Pessi halusi alkupalansa tietysti välittömästi.


Kuvan tunnelma on täydellinen ❤


Harras asetelma muuttui hetkessä koomiseksi 😀


Jengi paistaa makkaraa. Minä saan syödä kasvisruokani yksinäisyydessä 😉


Pessiä kiinnostaa takkatulen alkuperä.


Oikeastaan Pessiä kiinnostaa ihan kaikki.


Upea vanha kämppä on täydellinen tausta yhteiskuvalle.


Kuvausidyllin rikkoi pelottava kaaos. Taaksemme syöksyi iso huskyn tyyppinen irtokoira tutkapanta kaulassa. Sain pelastettua Pessin, mutta koiralauma syöksyi tunkeilijan luokse. Ropilla oli niskakarvat pystyssä. Huutoni hälytti isännän ulos, ja yhdessä saimme omat koiramme kiinni. Isäntä sai tosissaan ajaa irtokoiraa pois luotamme. Koira ei ollut rodultaan tyypillinen metsästyskoira. Mietinkin, ettei vaan olisi kenenkään retkeilijän koira vapaana. Panta kaulassa, koska tiesivät koiran kulkevan omia reittejään.

Leppoisa tunnelma oli haihtunut. Laitoin turvallisuussyistä Pessin reppuun, ja lähdimme paluumatkalle. Hetken kuluttua näin polulla meitä lähestyvän pariskunnan - heilläkin koira vapaana kansallispuistossa. Kytkivät sen kuitenkin heti meidät nähtyään. Varmuuden vuoksi väistyimme laumamme kanssa polulta syrjään. Jälkikäteen jäin miettimään, kuuluikohan se meitä hätyytellyt koira myös pariskunnalle. Toivottavasti ei.


Koirat onneksi unohtivat välikohtauksen nopeasti, ja Pessikin viihtyi repussa.


Luonto tekee jälleen tehtävänsä. Huolet haihtuvat, askel kevenee, rauhoituin itsekin ❤

Taas oli vietetty hieno päivä ainutlaatuisessa ympäristössä ❤ Kotimatkalla alkoi sade, mutta se ei auton hurinassa tyytyväisenä nukkuvaa tassukansaa haitannut.


Koitti viimeinen lomapäivämme. Ajoittaista sadetta oli luvattu pitkin päivää. Malla, Saaga ja Pessi saivat jäädä tuvan lämpöön nauttimaan ansaitsemastaan vapaapäivästä, ja vain Halti, Hetta, Ropi ja Unna lähtivät kanssamme reissuun. Määränpäänä Kukastunturi. Polku tunturin huipulle on hulppea baana, ja reitti on yleensä hyvin suosittu. Sadeilma veroitti kulkijoita roimasti, ja saimmekin nauttia luonnon rauhasta lähes keskenämme.


Vaihteeksi oli mukava edetä rivakkaa vauhtia, ja hujauksessa olimme taivaltaneet 5 km:n matkan huipulle.


Yhteiskuva on otettava, vaikka  pienestäkin ryhmästä. Kylläpä "vain" neljän koiran rivi näyttää tyhjältä 🤣


Huipulla kävi niin kova tuuli, että päätimme mennä hieman alemmaksi evästauolle.


Kuinka onnellinen voikaan olla hän...


Aika tuntuu pysähtyneen, on vain tämä hetki ❤


Kuin suuren taiteilijan maalaus ❤


Liekö totta tämä kauneus, vai satujen siltako siinä?


Kuin sadusta tämäkin näky. Lähdimme tunturille Karilan Navettagallerian parkkipaikalta, ja nämä sarvipäät kuuluvat paikan henkilökuntaan. Yksi kaveri oli koiriemme riemuksi aitauksen ulkopuolella 😎


Satumainen tunnelma jatkuu kahvilan ovella.
Hieno retki jälleen takana ❤


Viimeinen ilta Lapin kodissamme tällä erää. Väsyneet,  mutta onnelliset ❤


Reissukissa ❤❤❤


Tykkää meistä Facebookissa, jos haluat kuulla puuhistamme useammin.

Tykkää meistä Facebookissa