lauantai 18. marraskuuta 2017

Reissukissa-Pessi ja koirat Torronsuon kansallispuistossa



Reissukissa-Pessi ja koirat jatkavat kansallispuistoissa kiertelyä.  Nyt oli vuorossa Torronsuon kansallispuisto. Kuljimme edestakaisen reitin Kiljamon parkkipaikalta Härksaaren vanhalle louhokselle. Matka oli n. 7 km, josta pitkospuiden osuus oli lähes 6 km. Jännitin etukäteen melkoisesti, miten noinkin pitkä pitkospuuosuus sujuisi neljä (vanhuskoirat jätin kotiin) koiraa vetovyössä ja kissa flexissä! Riittäisikö kissan mielenkiinto taivaltaa loputtomalla suolla, ja miten ihmeessä väistäisimme vastaan tulevia koirakoita!!! Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja välissäkin kaikki meni ihan hyvin 👍Ei ollut muita retkeilijöitä kuin yksi mies lenkkitossuissa märällä pitkospuuosuudella. Minä siis laumani kanssa väistin. Kissan nappasin syliini ja koiria kiskoin kaksin käsin pois kuivilta pitkospuilta märkään suohon 😎 Mies ei sanonut koko aikana sanaakaan. Ei ollut ilmeisesti aikaisemmin törmännyt vastaavaan seurueeseen.  Oli kai järkyttynyt 😉

Retken punainen lanka oli tällä kertaa ainutlaatuisen pitkät pitkospuut Suomen syvimmällä suolla ja Pessin evästauot. Pessi on edelleen kuin pienet lapset, ruoka maistuu retkillä enemmän kuin hyvin 😀


Tässä on kuljettu parkkipaikalta 200 metriä, ja Pessi löysi tulistelupaikan. Tutki tarkkaan, olisiko edellisiltä retkeilijöiltä jäänyt herkkuja nuotion pohjalle. Selvästi pääsi nuotiomakkaran makuun syksyisellä Lapin matkallamme. Muu seurue ei ollut vielä nälkäinen, joten matka jatkui. Tosin Pessin suunta oli täysin väärä.


Tulentekopaikan vieressä oli  lintutorni, ja ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa, oli Pessi kiivennyt tornin portaita flexin mitan. Korkeanpaikankammoisena en seurannut perässä, vaan kutsuin innokkaan lintubongarin tylysti takaisin maan kamaralle.


Ennen  pitkospuuosuutta  ehti Pessi vielä kiivetä puuhunkin  😀


Ja toki piti vaihtaa kuulumiset Ossi-koirankin kanssa. Lapsuudenystäväni Kirsi ja suloinen Ossi kuuluivat jälleen retkiseurueeseemme.


Viimein seisoimme pitkospuiden alussa. Pessillä jälleen omat jutut 😀


Onneksi muisti tehtävänsä valjakon johtajana, ja suon ylitys alkoi.




Penkit ovat levähtämistä varten, tietää Reissukissa-Pessikin.


Suo ylitetty, ja Pessi selvästi tutki opasviitoista, missä suunnassa on Härksaaren louhos, joka olisi reittimme kääntöpiste ja evästauon paikka.



Satumaisen Peikkometsän halki johdatteli Pessi-kissa seurueensa kohti louhosta ja ruokataukoa.


Se oli hujaus, kun kissa oli syönyt tuplaliha-annoksensa. Koiraparat saivat taas vain välipaloja eli kanaturskakierretikkuja. Pari sellaista popsi Pessikin jälkiruuaksi, mutta nälkä taisi jäädä vielä reissulaiselle... Sitä lähdettiin nääs ihan muina kissoina kohti Ossin ruokakuppia. Ossi ei nimittäin malttanut retkijännitykseltään syödä omaa ruokaansa.




Koirat ovat selvästi kateellisia Pessin löydöstä.



Vatsat täynnä oli hyvä ottaa ryhmäpotretti vanhan louhoksen reunalla.


Kurkkaus vielä louhoksen syvyyksiin, ja sitten paluumatkalle.


Ilta-aurinko sai suon hohtamaan kullan värisenä. Oli satumaisen kaunista.


Taisi Pessikin lumoutua hohtavasta suosta, koska hän yhtäkkiä poistui hiipimällä pitkospuilta ja istahti viettämään meditaatiohetkeään laskevan auringon kultaan ❤


Suloinen seurueemme huilitauolla.
Enää lyhyt matka autolle, mutta sitä ennen vielä yksi pidempi pysähdys 😉 Loput retkieväät on toki syötävä 😉


Heitin kavereille nameja etsittäväksi. Taitaa olla Pessillä ja Ropilla sama nami kiikarissa. Zoomasin kuvasta molempien ilmeet ja luulen, että Pessi tulee syömään namin 😉
Tämä viimeinen taukopaikka oli hulppea terassi suon reunalla esteettömän kulkuyhteyden päässä parkkipaikalta 😀


Viimeiset metrit Reissukissa-Pessin on vielä johdettava joukkojaan kohti autoa.

Illalla kotona ei ollutkaan väsynyt kissa. Joko tasainen suomaasto on kevyt kulkea tai sitten reissulaisen kunto on kasvanut. Haltin kanssa otettiin sisällä melkoiset juoksuhepulit, ja sen jälkeen alkoi perusteellinen turkin puhdistus.


Suon tuoksu on  puhdistettava tassuista ennen unten maille menoa.


Päivä on päättynyt.
Tältäkö näyttää "syötävän suloinen"? ❤❤❤

perjantai 10. marraskuuta 2017

Reissukissa-Pessi ja koirat lähiretkeilevät


Reissukissa-Pessin ja koirien on tyytyminen lähiretkeilyyn pari viikkoa. Tilanne on nimittäin niin, että heidän emäntänsä tarvitsee pienen hengähdystauon Lapin reissun jälkeen 😉 Viikon päästä kansallispuistokierroksemme sitten taas jatkuvat. Nämä karvaiset retkikaverini eivät tosin tunnu väsyvän reissaamiseen. Ovat aina valmiina uuteen seikkailuun kuin partiolaiset konsanaan 😀 Toisaalta heille on ehkä ihan sama,  retkeilemmekö  Lapissa vai lähimetsässä. Pääasia, että retkeilemme.
Muistammehan, miten ihmeellisiä seikkailuja Nalle Puh ystävineen koki puolen hehtaarin metsässä 😀 Se onkin asenne, mikä ratkaisee.

Pessi ja kumppanit viettivät tänään jännittävät hetket muutaman sadan metrin päässä kotoamme. Olkoon paikka Pessin oma peikkometsä. Hieman isompi kuin Nalle Puhin, ja vähintään yhtä jännä, koska siellä on ihan oikea luola! Luolakirjoissakin mainittu.




Retkikunta matkalla seikkailuihin, ja rohkea Pessi jälleen etummaisena 😉
Taaskaan emme kertoneet Pessille, että koirat ovat tutkineet tämän ja muutaman muunkin luolan jo ennen kissan laumaan liittymistä, ja hyvin pärjäsivät ilman kissan opastusta 😎



Ensin piti kuitenkin ottaa perinteinen ryhmäpotretti. Vanhuskoirat Malla ja Saaga tosin puuttuvat seurueesta; he valitsivat tänään  sohvapaikat.
Kuvauksen jälkeen alkoi Pessin suuri seikkailu. Tutkittavaa riitti. Luolaan sisälle emme menneet. Sinne kuulemma mahtuu hyvin 3-4 henkilöä. Kissoista ja koirista ei mainittu mitään, joten emme uskaltaneet kokeilla 😎





Pessihän haistelee nykyään ympäristöä koirien tavoin. Tai enhän minä tiedä ensimmäisen kissan omistajana, josko tällainen haistelu on kissoillekin ihan tavallista. Jotenkin huvittavalta se minusta kuitenkin näyttää.
Tällä kertaa oli taas kyse hieman korkeatasoisemmasta viestistä, joka vaati kissalta  kurottamista 😎


Peikkometsän Pessi-peikko ja suloinen Illusia-keijuhan siinä ❤


Hetki piti  seikkailijan istua sammalmättäällä kokemaansa sulatellen.


Matka jatkui kohti kotia  rohkean kissan johdattelemana 😀


Vaan välillä pysähdellään.
Me olemme tiimi. Koirat ja kissa. Omanlaisensa muskettisoturijoukko. Yhdessä kuljemme, yhdessä koemme.
Jotain nytkin tarkkailemme - yhdessä ❤

Kotia lähestyessämme alkoi Eemeli-kukko kiekua. Kuuli tulomme ja ilmoitti, että on aika päästä heidänkin seikkailemaan. Päivisin kukko ja kanat saavat toki ulkoilla omassa katetussa tarhassaan, mutta iltapäivällä he pääsevat aidatulle pihallemme vapaaksi. Siinä he viihtyvät kaikki: kukko, 7 kanaa, 6 koiraa ja kissa - yhdessä ❤


Tässä malttamattomana odotettiin tarhan oven aukaisua. Heidän seikkailunsa voi nyt alkaa.



Namin etsintää. Sovussa. Yhdessä ❤


Levätään. Yhdessä. Tämä päivä oli tässä. Kiitos siitä ❤

Jäin miettimään tätä tarinaa... Parin tunnin tapahtumat reilun puolen hehtaarin metsässä. Miten pieni voi olla niin suurta? Tavallinen niin erikoista? Voi se, mutta on pysähdyttävä, nähtävä. Kaikki eivät näe, vaikka katsovat...
Kissa on erinomainen opettaja tässä ❤ Kissan tahtiin on hyvä kulkea. Kokee paljon enemmän ❤

torstai 2. marraskuuta 2017

Reissukissa-Pessi ja koirat Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Osa 2.


Talven ihmemaa. Taikatalvi. Satumaa. Lapin lumo. Sanat eivät riitä ❤
Saimme upeat kelit lomallemme. Turhaan jännitin aikaista talventuloa ja kissaretkeilyn yhteensopivuutta. Kaikki on mennyt vähintäänkin hyvin 😀
Päivät sujuvat leppoisasti samaan tyyliin. Valoisa aika kuluu ulkoillessa erilaisilla kokoonpanoilla. Aamun ensimmäinen  ja illan viimeinen lenkki tehdään aina kuuden koiran kanssa. Aamupäivällä reippaampi ja pidempi lenkki kolmen nuorimman koiran kanssa, ja sen jälkeen vauhtiin pääsevät Reissukissa-Pessi ja koko koiralauma.  Ja iltaisin saunomme. Halti, Hetta ja minä.
Eipä sitä muuta lomalta kaipaa ❤

Tiistaina pakkasta oli reilu 10 astetta, kun lähdimme Ropin, Hetan ja Unnan kanssa reippailemaan.  Hiihdetty täällä on vielä hyvin harvoissa paikoissa, joten vaelluspolkuja pitkin voi edelleen  kulkea.


Aamuauringon kultaamassa laavussa olisi maistunut kahvi...
Kuukkelitkin pyrähtivät paikalle aamupalan toivossa.



Suomaisemassa on jotain sieluani koskettavaa. Ehkä kuuluisin aikaan "alussa oli suo, kuokka ja Jussi"!

Koko joukon retkikohde oli tiistaina Pallas.
Haaveenani oli ottaa joulukorttiimme kuva laumasta Pallaksen rinteillä. Kunnianhimoinen haave, koska pakkasta oli edelleen 10 astetta, ja olin lisäksi unohtanut Pessin repun Maskun  kotiimme!!! Käsittämätöntä! Toivottavasti ensi kerralla  ei käy niin, että repun muistan, mutta unohdankin Pessin  😎  Reppu tosin keikkuu kaikilla retkillämme tyhjänä selässäni, koska Pessi ei sinne halua 😉 Hän kävelee ihan itse. Toivottavasti Pallaksellakin.  
Reissukissa osoittautui onneksi nimensä mukaiseksi😉 Alussa parkkipaikalla vähän tuumailtiin, mutta sitten seikkailunhalu voitti.


Tässä vielä sulatellaan pakkasen purevuutta korokkeelta käsin 😎


Valjakko kuitenkin  tarvitsi johtajaa, joten Pessin velvollisuus oli hoitaa homma.



Niin kylmä ei näköjään olekaan, ettei kissa pystyisi suorittamaan meditaatiohetkeään luontoäidin helmassa ❤

Se joulukortti - se oli hieman haastavampi projekti 😎 En saanut Pessiä millään ymmärtämään asian vakavuutta. Alla muutama yritys...


Ropi-parka. Häntä kovasti hävettää kissan käytös.



Sitten pysyttiin paikoillaan, mutta suoritettiin turkin ja tassujen huolto.
Huoh - kissat 😎


Lopuksi saimme sentään onnistuneen kuvan legendaarisen Pallas-hotellin edustalla. Ei tämä kuitenkaan joulukortiksi sovi, ennemmin "terveisiä Pallakselta"-kortti.


Illalla uni maittoi. Tyynytkin riittivät reissulaisille ❤

Keskiviikkoaamuna pakkasta oli peräti 16 astetta, eikä päiväksikään luvattu paljon lämpimämpää. Kissa siis hyggeilköön tämän päivän. 
Aurinko, sininen taivas ja valkoiset hanget houkuttelivat minua kiipeämään Särkitunturille. Sen huipulla on nimittäin maanpäällinen taivas ❤ Mukaan lähtivät Halti, Hetta, Ropi ja Unna.



Polku huipulle oli leveä kuin moottoritie. Pessi olisi taatusti nauttinut valjakon kärjessä, mutta ei näillä pakkaslukemilla voinut edes ajatella kissan mukaan ottamista.
Huipulla todella unohtui muu maailma ❤ Särkitunturi ei petä kulkijaa.






Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan.
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa...

Vaan niin oli jätettävä maisemat taakse ja palattava muun lauman luokse. Joskus vielä näytän tämän paratiisin Pessillekin  ❤

Vaan miten ihmeessä saan purettua aktiivisen, ulkoiluun tottuneen kissan energiat sisätiloissa??? Onneksi Pessi kehitti ihan itse  uudet työkuviot 😎
Vessavahdin virkaa hän on hoidellut jo pidemmän aikaa. Toimeen kuuluu vahtia, mitä vessapytystä vedetään alas tai jätetään vetämättä.


Kas näin. 
Pessipä päätti laajentaa toimenkuvaansa myös lavuaarin vahtimiseen. Tai oikeastaan koko kylpyhuone on nyt kissan valtakuntaa.






Jottei mitään jää kissalta huomaamatta, lienee parasta viettää myös lepohetket työpaikalla.



Hampaitten pesuni ajaksi Pessi sentään väistyi, ei kuitenkaan kauaksi. Muun lauman vetäytyessä sänkyymme yöunille,  kissa palasi vartiopaikalle. 


Aamulla herätessäni pieni kisu oli sentään kömpinyt kainalooni ❤❤❤