Nyt on takana niin tapahtumarikas viikko iloineen ja huolineen, että on helppo noudattaa viime postauksen jälkeen tulleita lukijoidemme pyyntöjä, joissa toivottiin, että kertoisin lisää Venlan kotiutumisesta, kanoistamme ja ylipäätään eläinperheemme tavallisesta arjesta. Tässä siis palasia viikon tapahtumistamme.
Ensi viikolla lähdemme Lappiin, joten sieltä sitten taas tulee niitä meidän perinteisiä retkitarinoitamme 😀
Venla on kotiutunut erinomaisesti. Minun sydämeni tämä hellyttävä pikkuinen valloitti hetkessä ❤
Löysin myös sisäisen ponityttöni 😂
Menin nimittäin ostamaan Venlalle pinkkiä riimua, mutta tulin ulos kaupasta tällaisen setin kanssa 😎 Kolmen pojan äitinä en ole näitä tyttövärejä saanut ostoksissani aiemmin juuri suosia.
Aapo on ottanut huolehtivan isoveljen roolin ❤
Sisko ja sen veli.
Hetta, Ropi ja Unna tutustuivat Venlaan. Tämäkään tapaaminen ei aiheuttanut mitään draamaa. Vaikutti kuin kaikki olisivat ennestään tuttuja.
Koirat lepäilevät varjossa, kun Aapo ja Venla laiduntavat. Varsinainen laitumelle lasku on reilun viikon kuluttua. Nyt vain totutellaan laidunruohoon.
Venla haluaa kuulua joukkoon.
Seuraavana päivänä oli Pessin vuoro tavata Venla. Tähän tapaamiseen sain kaksi pari apukäsiä. Hevonen, poni, kissa ja kolme koiraa vetovyössä on totisesti minullekin liikaa.
Pessi tarkkaili kaviokkaita ensin vähän kauempaa.
Koirien lähellä tunsi olonsa turvalliseksi.
Pikkuhiljaa välimatka hevosiin kuitenkin lyhenee.
Kovasti Pessiä tuntuu kiinnostavan nämä jättiläiset.
Joku raja pitää Pessin mielestä kuitenkin säilyttää. Tämä ei kuulemma ole enää turvallista, vaikka sitähän se ihan kirjaimellisesti juuri on 😀
Myös Venlan 93 kiloa oli 6-kiloiselle Pessille liikaa. Pessi ei näköjään halua omaa ratsua.
Selvästikään emme ratsasta tänään. Edes rento lännenratsastaja ei voi olla ihan näin rento 😀
Eipä ainakaan jäänyt Pessille mitään traumaa nolosti päättyneestä ratsastusyrityksestä.
Ystävyys on sinetöity ❤
Kotona Eemeli-kukko ja rouvat nauttivat kesästä. Multa vaan pöllyää, kun helttakansa kuoputtaa.
Välillä rentoudutaan spa-osastolla.
Eemeli on maailman kiltein sylikukko ❤
Haltin mielestä kukon paikka ei ole mamman sylissä; se on Haltin paikka.
Edessä oleva musta kana on Josefiina, kanalaumamme vamppi. Eemelin liittyessä pari vuotta sitten kanalaumaan, iski Josefiina hänet välittömästi itselleen. Vahtii mustasukkaisesti kukkoa muilta rouvilta. Kukko tosin välillä viettää kanalan "salattua elämää" ja polkee muitakin kanoja, mutta siitäkö Josefiina suuttuu. Tassulan Kanalan perhe-elämässä olisi ihan saippuaoopperan ainekset.
Komeaa sulhoa onkin syytä vahtia. Ottajia kyllä löytyy 😉
Enimmäkseen elo pihallamme on kuitenkin näin rauhallista.
Eemeli ❤
Kerjäävät koirat ovat monelle tuttuja, mutta tässä on vähän erilaisempi kerjäläisjoukko. Pitsani olisi kuulemma maistunut heillekin.
Hellepäivien lenkit teemme aikaisin aamulla tai vasta iltasella. Pessi kertoo yleensä käytöksellään hyvin selvästi, haluaako hän mukaan vai ei.
Pessi kertoo myös hyvin selvästi, milloin mennään eikä meinata.
Melko selvä viesti välittyy tässäkin 😎
Koirat odottavat kärsivällisesti.
Välillä asettuvat Pessin viereen lepäilemään.
Herra Heinähattu ja neiti Kesäheinä 😀
"Mä maalaiskissa oon" ❤
Alkukesän vihreys lähes häikäisee.
Voiko ihanammin aamun enää alkaa ❤
Ei voi tulla huono päivä tällaisella aamun aloituksella.
Valojen ja varjojen leikkiä ilta-auringossa.
Vasta näiden rauhallisten kissalenkkien myötä olen huomannut, miten upea, luonnontilainen metsä onkaan talomme takana. Vuosikymmenet olen toki koirien kanssa siellä liikkunut, mutta metsä on ollut ennemminkin läpikulkupaikka pidemmille lenkeillemme.
Ei lenkkiä ilman puissa kiipeilyä. Pessillä on muutama suosikkipuu, joiden kohdalla osaan jo pitää kameraa valmiina.
Nosebook-tuokio 😀 Viestit on luettava päivittäin, ja niihin pitää toki myös vastata.
Onnellisten päiviemme jono vaihtui hetkessä painajaiseksi ja sitä seuraavaksi huoleksi. Hengailimme koko eläinperhe (Malla-collie ei halua samaan kuvaan kanojen kanssa; pelkää niitä) pihallamme, ja ajattelin ottaa tähän postaukseen kansikuvan. Napsin kuvia tiheään tahtiin, kunnes yhtäkkiä havahduin, että Pessi lysähti maahan - tajuttomana. Huusin sisältä apua samalla napaten kissan syliini. Kääntelin, vääntelin ja ravistinkin velttoa kissaa. Yhtäkkiä Pessi virkosi ja vaikutti ihan normaalilta. Oli vaikea saada paikalle rynnännyttä miestäni ymmärtämään edeltäneen tilanteen vakavuutta.
Tajusin, että valokuvia selaamalla näkisin, mitä oli tapahtunut ennen kohtausta. Vapisevin käsin, polvet vieläkin täristen, katsoin kuvat läpi.
Tämä kuva oli ensimmäinen normaalista poikkeava.
Seuraavassa kuvassa Pessi lipoo huuliaan.
Tämäkin tilanne minua kuvatessani vain nauratti. Luulin Pessin pelleilevän. Sen taidon hän osaa varsinkin ryhmäkuvissa.
Tässä on kierähdetty ympäri.
Vasta tästä asennosta ymmärsin, että nyt on leikki kaukana. Koko kuvasarja on otettu kahden minuutin sisällä. Kohtauksen jälkeen Pessi oli täysin normaali.
Rauhoittaakseni ilmapiiriä, heitin nameja etsittäväksi. Pessi etsii muiden mukana.
Soitin eläinlääkärille ja varasin ajan sydänspesialistille. Täytyy todeta, että odottavan aika on pitkä. Elin kuin unessa peläten pahinta ja toivoen parasta. Kahden pitkän päivän jälkeen istuimme Pessin kanssa Evidensian odotushuoneessa. Pessi oli hieman jännittynyt, minä lähes hermoraunio.
Ensin ultrattiin sydän. Sitten kuvattiin keuhkot. EI MITÄÄN POIKKEAVAA ❤❤❤
Kohtauksen syy edelleen epäselvä. Lämpöhalvaus voi olla yksi vaihtoehto. Missään vaiheessa Pessi ei tosin läähättynyt, eikä osoittanut muitakaan lämpöhalvauksen tyypillisiä oireita.
Toinen mahdollinen syy voisi olla allerginen reaktio. Menikö kurkkuun kenties jokin pistävä otus? Pessi ei kuitenkaan kakonut tai yskinyt ennen eikä jälkeen kohtauksen.
Rytmihäiriö voisi olla yksi vaihtoehto, mutta sen todennäköisyyttä eläinlääkäri piti hyvin pienenä.
Nyt minun pitää lopettaa jossittelu ja tulevan pelkääminen. Elämämme jatkuu normaalisti. Lämpöhalvauksen mahdollisuuden toki pidän mielessäni jatkossa.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ❤
Seuraava tarina toivottavasti tuleekin Lapin lumosta ❤
