 |
Tästä se taas lähtee: kissavetoisen retkikunnan huimat seikkailut. Pessi tuttuun tapaansa pysähtyy opastaululle asiantuntijan elein 😻 Suunnistusvastuu on jonon ensimmäisellä.
Taitaa kissa olla vaikuttunut komeasta sillasta.
Hetki kuin sadusta ❤
Suot ja tunturit ovat sielunmaisemiani ❤ Taitavat olla Pessinkin.
Sammakkojärven tyyni pinta luo kuvan rauhallisesta retkestä satumaisen kauniissa maisemissa. Totuus oli kuitenkin hyvinkin levoton. Seuranamme retkeili nimittäin miljoonia sääskiä. Mäkärät kaikkein ilkeimpinä. Lentäviä oli yhtä paljon kuin Lapissa pahimpaan räkkäaikaan.
Kuva ei tosiaankaan kerro koko totuutta. Ihme, että onnistuin saamaan yhden kuvan, missä kaikki istuivat. Lähes kaikissa muissa kuvissa puolet ryhmäläisistä huitoi sääskiä kimpustaan. Meidän myrkky ei Tiilikkajärven itikoihin tehonnut!
Toiveikkaana Pessi hyppäsi polun varren penkille mielessään todennäköisesti evästauko.
Kauniisti asettui makuulle odottamaan kuppiaan.
Vaan paikallepa saapui sankka mäkäräpilvi, joka hakeutui erityisesti tassuväen kimppuun. Niinpä päätimme jatkaa matkaa, eikä edes Pessi ollut asiasta pahoillaan.
Tiilikkajärven reitit jäivät meiltä turhan lyhyeksi (vajaa 4 km), eli sinne palaamme vielä joskus.
Pessi paikkaa tilannetta tutustumalla edes opastauluihin huolella 😻
Yövyimme Sokos Hotel Bombassa, ja tokihan Pessinkin piti tutustua komeaan Bomban taloon.
Bombasta jatkoimme Hiidenportin kansallispuistoon, ja kierros oli tietysti Hiidenkierros.
Pessi näyttää olevan valmis uuteen seikkailuun, ja ehkä jopa toivoo tapaavansa itse Hiiden.
Ryhmäkuva rotkon reunalla ennen itse rotkon ylitystä.
Täytyy myöntää, että kyllä jännitti viiden koiran ja kissan kanssa moinen seikkailu.
Mitähän Pessin ilmeen taakse kätkeytyy?
"Helppo homma" vai "Ei ikinä onnistu koirilta" 😅😻🐾
Ohi on 👍 Yhtään valokuvaa en ylityksestä saanut, sen verran kieli keskellä suuta matkaa taitoimme.
Minulla oli Pessi ja kolme koiraa.
Isännällä oli vanhuskoirat Halti 15 v, ja Ropi 13 v. Haltin isäntä nappasi loppumatkasta syliin, koska jalat eivät vaan enää jaksaneet ponnistaa kohti seuraavaa askelta.
Taisi se ottaa nousu koville Pessilläkin 😅
Ryhmäkuvan paikka tämä suoritus.
Ropia selvästi väsyttää.
Maisemat muuttuivat täysin, kun jatkoimme rotkolta kohti Kovasinvaaraa. Hiiden valtakunta jäi taakse, ja astuimme kai keijukaisten maahan.
Kovasinvaaran vanha pihapiiri pysäyttää kulkijan. Mennyt aika kietoutuu niin vahvantuntuisesti nykyhetkeen. Pihapiiri onkin valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema.
Kovasinvaaralta palasimme parkkipaikalle rotkon toista reunaa pitkin. Auton keula suunnattiin kohti Yllästunturia.
Ensimmäinen lomapäivä Ylläksellä oli varsin sateinen - kaatosateinen. Aapa ja minä olimme perheestämme ainoat, jotka halusivat tehdä kunnon lenkin, ja mehän teimmekin. Reilu 10 km ihan omassa rauhassa, ja sauna sen päälle. Ei hullumpaa.
Seuraava päivä olikin poutainen, joten retkiseurueemme kasvoi. Vain pappakoirat jäivät sohvalle lepäilemään.
Varkaankuru on yksi Ylläksen kauneimmista alueista. Jopa niin kaunis, ettei Pessi malttanut edes kuvauksen ajaksi irrottaa siitä katsettaan 😅
Alkukesän vihreys 😍
Eväs- ja lepotauko ❤
Näillä kahdella vaan on jokin näkymätön side ❤
Seuraavalta päiväretkeltä Pessi jäi kotiin pappakoirien kaveriksi. Siihen oli oikeastaan kaksikin syytä, joita varten oli hyvä säästää voimia. Pessillä olisi nimittäin iltameno, ja toinen syy oli muutos matkaohjelmaamme. Sain nimittäin isännän suostuteltua, että jättäisimme Ylläksen suunniteltua aikaisemmin ja ajaisimme Syötteelle. Ajatus jälleen uudesta kansallispuistosta houkutteli minua.
Kovin on ryhmäkuva tyhjä vain kolmella koiralla, vai pitäisikö sanoa, ilman kissaa?
Nyt ei tunnu kuva tyhjältä, koska Pessi komeilee keskellä 😻
Iltameno suuntautui siis Ylläksen Vaellushevosia ja Virpiä moikkaamaan. Pääsipä pehtoori töihinkin - valvomaan hevosten iltaheinien jakoa.
Reissukissa on nimensä veroinen, sillä tässä ihaillaan jo maisemia Syötteellä. Hotelli Kide oli meidän tassuväen mielestä oikein mukava paikka.
Syötteen kansallispuiston Teerivaaran kierros alkakoon 🐾🐾
Pessille mieluinen lenkin aloitus: pitkospuut.
Kierros mainitaan vaikeakulkuiseksi. Tassujengillä ei ollut vaikeaa. Pessin ilmeen perusteella ihmisillä oli 😅
Isäntä purkaa eväsreppua, ja sekös huolestuttaa tassuväkeä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Takaa nousi vauhdilla mustia sadepilviä, joten laitoimme Pessin reppuun, ja lähdimme reipasta vauhtia kohti taukotupaa.
Kyllä vaan söisin taas!
Sade lakannut, matka jatkukoon.
Meidän perheen lintubongarit ❤
Pessi ihmettelee hätääntyneen metsäviklon varoitushuutoa. Emo todennäköisesti suojelee poikasiaan. Siirryimme nopeasti eteenpäin ja jätimme linnut rauhaan. Suo on heidän kotinsa, ei meidän.
Reissaaminen on rankkaa 😉 Aapa, 10 kk, väsähti hotellihuoneen kuivauskaappiin suihkuni aikana.
Seuraavana aamuna ennen kotimatkaa kävimme ihastelemassa maisemia Iso-Syötteen huipulta. Menimme ylös autolla, joten uutta huiputettua tunturia Pessi ei tästä saanut. 12 niitä jo onkin 😍😻🐾
Kuukauden verran vietimme kotosalla meidän ns. normaalia elämäämme ja suunnittelimme seuraavia retkikohteita.
Veneilyharjoitukset kuuluivat ohjelmaamme, koska jäljellä olevista neljästä kansallispuistosta kolmeen pääsee vain vesitse.
Harjoitus tekee mestarin, joten näin rennon oloisesti matkustimme heinäkuun loppupuolella taksiveneellä Virolahdelta kohti Suuri-Pisin saarta, joka kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.
Saari on karun kaunis kalliorantainen suosittu retkikohde vain kolmen kilometrin päässä Venäjän rajalta.
Lämpömittari näytti 30 astetta, ja Aapa menikin heti nauttimaan meren vilvoittavasta voimasta.
Mutta mitä tekikään Pessi??
Sinne meni kissakin kahlailemaan 😍 Ensimmäistä kertaa elämässään. Liekö syynä helle vai upea matala kallioranta?
Taukopaikka löytyi ison kiven varjosta.
Ryhmäkuva on retken hauskin ja välillä haastavinkin
juttu 😀
Saari on onneksi niin pieni, että helteestä huolimatta jaksoimme kiertää sen.
Oikealla saarella olemme 👍
Pessi kunnioittaa jatkosodassa saarella kaatuneita suomalaisia sotilaita, joiden nimet on kaiverrettu rantakallioon.
Ihastuimme kaikki Suuri-Pisiin niin, että todennäköisesti palaamme tänne vielä. Ehkäpä joku kevät Arktika-päivien aikaan.
Virolahdelta jatkoimme yöksi Savonlinnaan. Koirien kanssa iltalenkillä, Pessi pissii kannettavaan hiekkalaatikkoonsa.
Savonlinnasta jatkoimme Linnansaaren kansallispuistoon. Koska lämpötila oli jälleen hellelukemissa, iltapäiväksi luvattiin yli 30 astetta, päädyimme menemään saareen taksiveneellä, jotta välttyisimme odottelulta rannassa ja veneessä.
Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen oli pakko luovuttaa ajatus Linnavuorelle kiipeämisestä. Tassuväkeä ei vaan voinut liikuttaa noissa lämpötiloissa.
Majoituimme eväsreppuneimme näihin maisemiin. Ei ollenkaan huono vaihtoehto.
Aapa on väsymätön keppien noutaja. Pessi ei itse mennyt uimaan, mutta huljuttelin viilennysmielessä kissankin pohjapuolta rantavedessä.
Pienet merenneidot ja merileijonat ❤
Rantaelämä ottaa voimille. Pessi vaikuttaa joukon pirteimmältä.
Päiväunien jälkeen lähdimme liikkeelle.
Onkohan tässä saaren tassuväen nosebook?
On meillä vaan mahtava retkikissa. Vaikka Pessi aristaakin vieraita ihmisiä, on kaveri melkoinen pro luontopoluilla 😻🐾
Vielä olisi Pessillä menohaluja.
Päädyimme kuitenkin tutustumaan saareen ja sen historiaan näin.
Uskomaton tosiasia on, että enää kaksi kansallispuistoa on Pessiltä näkemättä. Toivottavasti vielä elo-syyskuussa olisi niiden vuoro.
