Ei mennyt tämän viikon retkipäivä ihan niin kuin Strömsössä. Kirjoitan tätä suuressa tunnemyrskyssä. Ilo, kiitollisuus ja huoli vaihtelevat. Toivottavasti tekstistä ei tule liian mollivoittoinen...
Aloitetaanpa kuitenkin alusta, ja edetään järjestyksessä.
Eilen oli Reissukissan tarkoitus bongata Nuuksion kansallispuisto ja siellä Klassarinkierros. Ehkä Nuuksion rauhallisin reitti. Koirien kanssa olimme kerran Haukkalammella, ja siellä oli väkeä kuin Mannerheimintiellä! Vieläkin ahdistaa! Ei kissalle sopiva paikka.
No, lumentulo sitten yllätti.
Hetkessä ympärillä olikin satumaa valtavine kinoksineen. Järkytyksekseni kuitenkin havaitsin, että minä, talvea rakastava ihminen, en innostunutkaan tästä säätilan muutoksesta asiaankuuluvalla tavalla. Nimittäin edes Reissukissa-Pessi ei kahlaa umpihangessa, vaikka varsinainen eräkissa onkin, joten Nuuksion retki piti unohtaa.
Pettymys uuden kansallispuiston valloituksen peruuntumisesta oli suuri.
Retkikohteeksi vaihtui upea lehdoistaan kuuluisa Ruissalon saari, jossa pystyi kulkemaan auratuilla kevyen liikenteen väylillä. Ihan kiva kohde, mutta se ei ole kansallispuisto. Niitähän tässä nyt olisi tarkoitus bongailla. Asia on siis muuttunut minulle niin sanotusti elämää suuremmaksi jutuksi. Huolestuttavaa.
Koirat olivat onneksi innoissaan, kun huomasivat retkirepun ja eväitten pakkaamisen. Vaan entä kissa? Yleensä Pessi on innoissaan joukossa mukana, vaan ei ollut nyt.
Selvästi harmitti kissaakin suunnitelmien muutos. Viiksikarvakaan ei katilla värähtänyt houkutteluistani huolimatta. Otin sitten kaverin syliini ja kannoin autoon.
Ajoimme ensin Ruissalon kärkeen, Saaronniemeen, Airiston rannalle.
Pessi onneksi piristyi heti meren nähdessään 😀
Räiskyteltiin, kiipeiltiin kivillä ja lumouduttiin ❤
Tarkoituksena oli kuitenkin esitellä Pessille Ruissaloa vähän laajemmaltikin, joten palasimme autolle ja siirryimme seuraavaan kohteeseen.
Ajoimme Honkapirtin parkkipaikalle, mistä oli tarkoitus lähteä hieman pidemmälle retkelle eväät mukana. Kuvan perusteella retkeläiset olisivat mielellään menneet nauttimaan evästä pirtin lämpimään.
Vaan tie kutsuu kulkijaa...
Mukavuussyistä päätimme edetä pitkin kävelyteitä. Onneksi näin joulun alla ja tihkusadekelillä ei ollut väkeä runsaasti liikkeellä. Pessiä nimittäin pelottavat erityisesti sauvakävelijät . Olisi kyllä syytä Reissukissan tottua vieraisiin ihmisiin, sillä hän kohtasi Ruissalossa fanejaan 😀 Viikko sitten oli Turun Sanomien Extrassa koko aukeaman juttu kansallispuistoja kiertävästä Pessistä ja koirakamuista. Muutamat vastaantulijat tunnistivat oitis Pessin. Ihan nimenkin muistivat ❤ Osa halusi rapsutellakin kuuluisuutta.
Pessiä ei kuitenkaan julkisuus tunnu kiinnostavan. Hän keskittyy mieluummin luonnon ihmeisiin. Kuvassa tähyillään korkeuksiin.
Tässä etsitään elämää puunkoloista.
Tässä tähystellään kiven nokassa.
Pessi ja penkit. Maaginen vetovoima. Niitä ei voi ohittaa.
Turvallisuus varmistettu. Ei muuta kuin istumaan.
Pienen tauon jälkeen matka jatkui kohti metsäkirkkoa.
Mitäköhän kissa mietti, kun määrätietoisesti kulki ristin eteen ja istuutui ❤
Maalliset asiat kutsuivat kuitenkin pian nälkäistä reissulaista. Eväshetki - paras hetki 😀
Toivottavasti kukaan ei paheksu Pessin ruokapaikkaa. Kirkon alue ja tämä pöytä olivat täynnä pienten ja hieman suurempienkin metsäneläinten tassunjälkiä, joten ajattelin meidänkin sopivan sinne.
Matka jatkui autolle, ja kohti seuraavaa tutustumiskohdetta, mutta sitä ennen otimme sen pakollisen ryhmäkuvan. Tällä kertaa luonnon omassa kiipeilytelineessä.
Pessi malttoi juuri ja juuri olla kuvauksen ajan paikoillaan, mutta sitten oli päästävä kiipeilemään.
Seuraava tarina on muuten tosi!
Sanoin Pessille, että tule, nyt lähdetään. Kissapa otti ja hyppäsi puunrungon taakse piiloon. Houkuttelin ja lupasin namia, jos tulisi hakemaan.
"Kukkuu! Saanko varmasti namia, jos tulen?" kyseli Pessi. Saihan hän 😉
Seuraavaksi halusin esitellä Pessille yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa. Akateeminen sivistys tekee hyvää kissallekin.
Ilmeisesti Pessi on ennemmin käytännön kissoja - akateemisuus ei kiinnosta. Puutarhan portin sisäpuolella oli tämä jouluinen asetelma. Siihen Pessi tutustui hieman mököttävällä tyylillä, mutta sen jälkeen ei suostunut liikkumaan mihinkään. Päätin luovuttaa ja kannoin kissan autoon. Koiria selvästi harmitti homman päättyminen jo ennen alkua. Kissan syytä taas kaikki!
Päätin kuitenkin yrittää vielä kerran. Jospa Pessiä kiinnostaisi kansanomaisempi kulttuuri 😉 Siirryimme siis Ruissalon kansanpuistoon, Ruisrockin pitopaikkaan. Vesiperä tuli sieltäkin, ihan kirjaimellisesti.
Ymmärsin kyllä Pessiä hyvin. En minäkään paljain varpain tuossa loskassa haluaisi kulkea.
Halusin kuitenkin ottaa kuvan retkeilijöistä rannalla, mutta tämä oli kuvista paras, mitä sain. Poistuvasta kissasta näkyi edes osa. Eikä nuo muutkaan näyttäneet kuvauksesta riemuitsevan. Hetta varsinkin on surkeuden perikuva 😔
Takaisin autolle siis.
Tunnelman kohottamiseksi pysähdyimme parkkipaikan viereiselle lumiselle pellolle vielä hetkeksi hengailemaan. Ratkaisu ilahdutti kaikkia 😀
Autossa totesin, että Pessi on minulle sopiva kissa. Viihtyy Lapin kairoissa selvästi paremmin kuin kaupungin puistoissa 😀
Ja sitten surullisin osio. Kotona ehdimme olla vain hetken, kun Haltin tila heikkeni äkisti. Koira huojui istuessaan ja seisominen tuotti vaikeuksia. Ikenet olivat kalpeat ja ruumiinlämpö oli laskenut. Kaikki siis yhtäkkiä. Lähdimme välittömästi päivystykseen. Epäilin sisäistä verenvuotoa. Automatkalla pelkäsin pahinta, koska Haltin tajunnan taso laski, ei kuitenkaan mennyt tajuttomaksi.
Klinikalla Halti laitettiin heti tiputukseen. Lämpö oli laskenut 37 asteeseen. Haltin normaali on 38.5. Lämpöpatjalla ja kuumavesipusseilla lähdettiin nostamaan ruumiinlämpöä. Verikoetulokset olivat normaalit. Niillä suljettiin pois myös mahdollinen rotanmyrkky. Röntgenissä ei mitään hälyttävää. Ultrassakaan ei ilmennyt sisäistä verenvuotoa. Sydän kuunneltaessa normaali. Pikkuhiljaa Haltin vointi parani. Yöksi pääsimme kotiin ❤ Diagnoosina mahdollisesti aivoverenkiertohäiriö.
Halti on ollut perusterve koira, jonka ainoa vaiva on ollut nuoresta asti huonot lonkat. Laaja-alaisella hoidolla on pärjännyt niiden suhteen erinomaisesti.
Viime yö meni hyvin, ja tänään Halti on ollut lähes normaali. Eilen matkalla eläinlääkäriin luulin, että Halti lähtee Kilpisjärven rannoille edesmenneen Saana-sakemannimme seuraksi ❤ Ei ollut onneksi vielä Haltin aika. Maanantaina toki jatkamme tutkimuksia oman eläinlääkärimme kanssa.
Pieni rakas Halti ❤ Tässä jo kiinnostutaan ympäristöstä.
Halti on hyvin maskuliininen perinteistä kiinni pitävä mies. Siksi huolestuinkin, mitä kaverin egoon vaikuttaa, kun huomaa, että hänet on kääritty vaaleanpunaiseen hattarakääreeseen. Toivon, että potilas hyväksyi selitykseni. Kerroin nimittäin, että joulun väri on punainen ❤ Rakkauden väri ❤
