Luonto näytti parhaimmat puolensa pääsiäisenä. Aurinko lämmitti lähes kesäisellä voimalla, lintujen kevätkonsertit raikuivat upeina ja täysikuukin osui pitkäperjantaille.
Olin suunnitellut monenlaisia kevätretkiä pääsiäislomalle, mutta toisin kävi. Meille pitkäperjantaista muodostui todella pitkä ja murheellinen päivä.
Aurinkoisesta lämpimästä päivästä iloiten lähdin Askaisten mukavalle metsäiselle pururatakierrokselle kera Pessin ja viiden koiran.
Pessi hullaantui kevään äänistä. Viihtyi pitkät tovit kivillä kuunnellen luonnon juttelua ❤
Miten osasikin valita näin kuvaukselliset kohteet 😀
Pikkuhiljaa etenimme kierrosta pysähdellen, kuunnellen, ihastellen.
Seisoin pururadalla ja keskityin kuvaamaan maalauksellista peltomaisemaa. Sovitin maata nuuhkivan Pessin kuvan alareunaan. Tulos oli tämä. Pitkäperjantaina kuva ei hymyilyttänyt. Kuvassa on nimittäin kauhusta ilmaan hyppäävä kissaraasu, jota kyy on juuri purrut kuonoon 😔
Oireilu alkoi heti. Väsymys, kuolaaminen, hengityksen vaikeutuminen. Automatkalla päivystykseen Pessi meni hetkeksi tajuttomaksi. 20 km:n ajomatka tuntui iäisyydeltä!
Pessi jäi yöksi Evidensian eläinsairaalaan toiveikkaalla ennusteella. Kissat yleensä selviävät myrkystä koiria paremmin. Yö kotona tuntui ikuisuudelta. Aamulla sain onneksi toivomani viestin, että Pessin saa hakea kotiin ❤
Niin hellyydenkipeä Pessi ei ole koskaan ollut kuin oli ensimmäiset toipumispäivät. Puski, kehräsi ja halusi maharapsutuksia. Lauantai kului pääasiassa nukkuen. Ruoka onneksi maistui erinomaisesti. Sunnuntaina Pessi halusi jo ulos kanssamme.
Enimmäkseen makaili koirakavereiden vieressä väsyneen oloisena.
Halusi kuitenkin ehdottomasti kanssani kanoja hoitamaan, ja minähän hellyin .
Sillä seurauksella, että hetken kuluttua olimme siellä kaikki 😀
Niin ihanaa oli seurata näiden touhuja. Täydellistä eläinterapiaa.
Säätiedote lupaili lämmintä aurinkoista säätä pääsiäismaanantaillekin. Houkutus lähteä retkelle oli ylivoimainen. Pessi ei vielä jaksaisi kävellä, mutta hän ei missään nimessä suostuisi jäämään yksin kotiin. Poikkeuksellisen hellyydenkipeä potilas nimittäin seurasi minua joka hetki. Eipä ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kissa ihan konkreettisesti mukaan reppuretkelle. Isäntä kantaisi eväät, minä kissan.
Retkikohteemme oli tällä kertaa Sudenpolku Nousiaisissa. Reitin luonteva lähtöpiste on Paijulan koulu. Reittivaihtoehdot ovat 5.5 km ja 8.5 km. Tällä kertaa valitsimme lyhyemmän reitin.
Reitti kulkee luonnonkauniissa kalliomaastossa.
Välillä oli luontoäiti muokannut maisemaa haastavaksi.
Välillä muokkauksen oli tehnyt ihminen hieman perusteellisemmin.
Kokkovuorelta aukeni upeat näköalat.
Ropikin ihaili maisemia.
Pessi pääsi repusta jaloittelemaan. Häntä eivät maisemat kiinnostaneet, vaan pikkupoikamaiseen tapaan vuorelta aukeava pudotus kiinnosti eniten.
Matka jatkui ohi pronssikautisen haudan. Ohi, koska isäntä epäili kyykäärmeiden vartioivan kivikkoista hautaa, ja ne eivät ole juuri nyt suosiossamme.
Upeaa kalliomaisemaa ❤
Lähestymme taukopaikkaa. Tässä voi tehdä valinnan lyhyemmästä tai pidemmästä reitistä.
Kalliolaavu oli sykähdyttävän komea ilmestys.
Pessi vapautettiin repusta, ja tomera kaveri ilmoitti hyvin selkeästi, että ruoka-aika on juuri nyt! Ehkä ilmassa oli havaittavissa myös pientä protestia matkustustavasta.
Omien eväittensä jälkeen Pessi siirtyi isännän eväille.
Eläinlääkäri kehotti pitämään potilaan levossa viikon ajan. Helpommin sanottu kuin tehty 😂
Viisainta oli laittaa potilas takaisin reppuun ja jatkaa matkaa autolle.
Nousiaisten Sudenpolku on hieno retkikohde. Maisemat paikoin muistuttavat jopa Lapin näkymiä. Suosittelemme reittiä lämpimästi.
Onnelassa puuhaa riittää. Jos hieman hellittää, lisää on helppo järjestää. Niin tein nytkin. Meille muutti nimittäin lampaita. Neljä hurmaavaa jo hieman varttuneempaa seniorirouvaa. Helka, Hope, Martta ja Kerttu. Tottuneita koiriin, hevosiin, kissoihin ja kanoihin.
Muutama päivä meni nikkaroidessa heille kotia. Varsinainen lampola on hevostallin päädyssä. Sen ympärille lampaille tehtiin pieni yksityispiha, johon voivat halutessaan vetäytyä rauhaan. Ehkä tärkein pointti tähän omaan tilaan on Aapon ja Venlan ahneus. Söisivät nimittäin lampaidenkin heinät, mikäli siihen olisi mahdollisuus.
Torstaina koitti uusien perheenjäsentemme muuttopäivä. Enpä paljon nukkunut edellisenä yönä. Olo oli kuin lapsena jouluaattoa odottaessa.
Ennen muuttoa heidät piti riisua talviturkista. Minulle, aloittelevalle lampurille, olisi ollut liian suuri haaste tehdä se yksinäni vasta Onnelassa. Tämä oli myös loistava tapa tutustua heihin.
Helka ja Hope on helppo leikata vapaana, mutta Martta ja Kerttu piti laittaa telineeseen kiinni. Siinä seisoivat ihan rauhallisina. Toivon, että saan myös heidät kerittyä jatkossa vaikka valjaissa seisottaen.
Jaa, että mikä hökkelikylä tämä on? 😂 No, lammasväylä tietysti. Tallista suora reitti hevostraileriin, ja kohti uutta kotia 👍
Toisessa päässä purku ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Lampaat oli tarkoitus siirtää suoraan trailerista omaan tilaansa, mutta rouvat päättivät tutustua ensin koko alueeseen. Koirat olivat onneksi sisällä, mutta Aapossa ja Venlassa lampaiden äkkirynnäkkö aiheutti hieman hämminkiä.
Tilukset syynättiin hyvin tarkasti 😀
Näin olimme alunperin ajatelleet tutustuttaa asukkaat toisiinsa, turvallisesti aidan takaa. Tässä rouvat tekevät tupatarkastusta jo omissa tiloissaan, ja utelias yleisö seuraa näytelmää.
Yllättävän rauhallisesti tämä seniorilauma muuttoon suhtautui. Vaikuttivat ennemmin uteliailta kuin pelokkailta.
Ruokakin maistui heti.
Uteliaat pikkukoirat tunkeutuivat portin alta selvittämään, mitä ihmeen tyyppejä heidän pihalleen oli tullut.
Paikalle saapui myös Pessi, Onnelan pehtori. Pehtoria taitaa kyllä hieman jännittäää uusi tuttavuus.
Oikeastaan ihan hyvä, ettei lampaiden laavu ehtinyt ajoissa valmiiksi.. Harva laudoitus suo Pessille turvallisen paikan tarkkailla tulokkaita.
Seuraavana aamuna huomenet toivotettiin näin tuttavallisesti.
Unnakin liittyi seuraan. Unna tykkää jahdata kaikkea liikkuvaa, ja ehti jo eilen huomata, että saa lampaat liikkeelle haukkumalla. Kouluttamalla Unnasta voisi kehkeytyä oiva apulainen minulle. Tällä hetkellä käytöksestä on vai harmia.
Tällaisen ihanan taulun sain eilen esikoisemme tyttöystävältä. Siinä ovat Martta, Helka, Hope ja Kerttu ihan oikean värisinä. Olen aika liikuttunut lahjasta ❤ Porttia on tarkoitus jatkossa pitää pääasiassa auki. Lauta estää Aapoa ja Venlaa menemästä lampaiden tilaan.
Aidan takana kaikki on paremmin, tuumaavat nälkäiset hevoset seuraten lampaiden ruokailua.
Viikonloppu on kulunut Onnelassa leppoisasti toinen toisiimme tutustuen ja lämmöstä nauttien.
Eemeli-kukko ja kanarouvatkin kiinnostuivat uusista asukkaista.
Lampaat ovat rauhallisia, elämästään nauttivia eläimiä.
Elämästään, ja erityisesti pienestäkin vihertävästä ruohosta, nauttivat myös Aapo ja Venla.
Eipä taida Onnelan pehtorikaan työnteosta liiemmin rasittua.
Maisemanhoitajat työssään. Syksyllä taidan kauhistuneena todeta, että nehän söivät ihan kaiken kasvavan 😂
Nyt ovat Onnelan eläinlajit tässä. Näistä olen haaveillut, ja haave on toteutunut.
Pienoismalli on muuttunut oikeaksi elämäksi 😍
