torstai 11. lokakuuta 2018

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Selkämeren kansallispuistossa


Selkämeren kansallispuisto oli Pessin 16. kansallispuisto. Oli kyllä niin upea kokemus, että suosittelemme aluetta lämpimästi. Veneellä  pääsee tutustumaan koko puiston alueeseen, mutta autolla pääsee Yyterinniemelle, joka on Yyterin lietteineen maan kuuluisin kahlaajien muutonaikainen levähdyspaikka.  Alueen yli kymmenestä lintutornista tai lavasta kolme sijaitsee kansallispuiston alueella.  Kiipesimme kaikkiin kolmeen ja yhteen puiston ulkopuoliseen torniin. Pessi oli niin tohkeissaan kokemastaan, että luulen hänen haluavan aloittaa myös lintujen bongailun. Ehkä muut lintubongarit eivät kuitenkaan arvostaisi kissaa tornissa. Enkä minäkään korkean paikan kammoisena ajatellut jatkaa tätä lajia enempää 😉


Retkipäivän  aamu valkeni sateisena. Mietin jo, pitääkö koko reissu perua. Päätin kuitenkin luottaa säätiedotteeseen, jonka mukaan iltapäivällä paistaisi Porissa jo aurinko. Teimme ensin kotimaisemissa leppoisan aamulenkin,  ja sen jälkeen piipahdimme vielä Onnelassa.


Näin komeat maisemat olivat tihkusateesta huolimatta kotimme lähellä.


Uskolliset ystävämme tulevat aina Onnelan portille vastaan, kun näkevät autoni lähestyvän ❤ Luulen, että jakamani heinä kiinnostaa heitä vähintään yhtä paljon kuin seurani.


Osan heinistä laitan heinälaatikkoon, mutta ison osan jaan ympäri pihaa pieninä tukkoina.  Näin syömisessä riittää puuhaa kaviokkaille  useaksi tunniksi.


Koko automatkan Poriin satoi vettä, mutta perillä meitä odotti aurinkoinen sininen taivas. Tuntui vielä tavallistakin upeammalta aloittaa uusi seikkailu. Ensimmäiseksi suuntasimme kohti Langouran luontolavaa. Pessillä oli jälleen neliveto päällä.


Pessi huomasi heti tämän ihastuttavan huussin. Kaverilla on selvästi silmää estetiikalle.


Estetiikka unohtui, kun kissa huomasi jotain vielä mielenkiintoisempaa. Täydellinen kissapuisto kiipeilytelineineen siinä häämöttää.


Kissan kanssa lintubongailu tuntuu omistajan vatsanpohjassa. Onneksi tämä ensimmäinen kohteemme oli melko matala luontolava. Korkeudet kyllä kasvoivat retken edistyessä.


Matka jatkui Huhtalan lintutornille.


Eräs näyttää päässeen kiipeilyn makuun 😀


Pitkostettu reitti  rantaniityn reunassa oli Pessille mieluinen. Mikä lie merihevosten laidun mahtaa ollakaan tuossa oikealla puolella.


Luonnonmukaisessa puistossa aktiviteetteja riittää - minullekin. On nimittäin aina pieni haaste saada tämä "talutinhässäkässä" poukkoileva seurue ylittämään puunrunko. Nopeimmat js pienimmät mielellään alittaisivat sen, ja siinä sitten riittäisikin vyyhdissä selvitettävää 🤣


Lyhyt matka tornille taittui nopeasti. Alkukankeus, vai pitäisikö sanoa alkuarkuus, vaivasi minua vielä tässä vaiheessa, joten kiipesin edellistä selvästi korkeampaan torniin vain Pessin kanssa. Koirat olivat selvästi järkyttyneitä ratkaisustani. Pessi keskittyi tassujensa pesuun alamaisten itkiessä peräämme. Liekö kissalla jo diivan elkeitä 😉


Nyt lietteillä oli rauhallista, mutta keväisin paikka on muuttolintujen paratiisi, ja samalla  myös lintubongareiden paratiisi.


Käännyimme takaisin tarkoituksena jatkaa matkaa parkkipaikalta vastakkaiseen suuntaan kohti Yyterin hiekkarantoja. Pessi ei kiirettä pitänyt.



Parkkipaikalta Yyterin lietteille on matkaa kilometrin verran. Pitkospuuosuus pitää  yleensä Pessin  mielenkiinnon korkealla, mutta nyt korppi kiinnosti eniten.


Seuraavaan lintutorniin kiipesimme koko joukko. Ylitin itseni rohkeudessa. Neljä koiraa vetovyössä ja kissa liinassa; melkoinen suoritus korkean paikan kammoiselta!


Onnistuin  ottamaan joukosta yhteiskuvan tornissa. Laidat olivat nimittäin sen verran korkeat, että uskalsin irrottaa jopa Pessin liinasta.


Tästä se vasta hulppea baana alkoi kohti Sannannokan luontotornia.


Mieletön rakennelma, ja tämäkin tänään vain meidän käytössämme. Koko päivänä emme tavanneet muita kulkijoita.


Kyllä tunsin itseni taas etuoikeutetuksi tässä kulkiessani. Miten paljon uutta ja erilaista olenkaan saanut kokea Pessin liityttyä laumaamme. Olisinkohan koskaan päättänyt edes aloittaa määrätietoista kansallispuistoissa kiertelyä ilman Pessiä? Joka tapauksessa kissan tahtiin kulkiessa näkee, kuulee ja haistaa niin paljon enemmän. Mindfullness-harjoituksia saan tehdä kuin vahingossa keskellä kauneinta Suomea ❤


Luontolava näkyvissä. Väylä jatkuu oikealle kohti Yyterin hiekkadyynejä. Me söimme kuitenkin eväät tässä ja palasimme samaa reittiä takaisin, jotta ehtisimme käydä vielä kansallispuiston alueella sijaitsevalla Leveäkarin lintutornilla.


Ehdin juuri ja juuri laskea repun selästäni, kun eräs oli salamana paikalla.


Ruoka miehen tiellä pitää.


Kiipesimme ylätasanteelle,  ja yritin ottaa yhteiskuvaa, mutta kaikki vaikuttivat lähinnä masentuneilta. Minä nimittäin taisin olla se ilonpilaaja, joka estin heitä kurkkimasta reunojen yli 😉


Paluumatkalla pysähtelimme tämän tästä vain ihailemaan maisemaa. Muutama valkoinen joutsen kruunasi tunnelman ❤


Siirryimme autolla muutaman kilometrin päähän, jotta päivän aikana tassutellut kilometrit eivät ylittäisi kissan sietorajaa. Pessille ei eteneminen tehnyt kuitenkaan edes tiukkaa, sellaisella innolla kaveri porhalsi uusissa maisemissa.


Rantaniityltä siirryimme metsäpolulle.


Jälleen todiste Pessin esteettisestä silmästä. Ihan itse hakeutui tällekin taideteokselle.


Hetta ja Unna puolestaan lumoutuivat ilmiselvästä keijumetsästä.


Taisi Pessi-peikkokin etsiä metsästä omaa Illusia-keijuaan ❤


Reilu kilometrin matka taittui jälleen hujauksessa, ja edessä seisoi Leveäkarin lintutorni kuin jättiläinen Peukaloisen maassa. Rantaniityllä laidunsi kymmeniä ylämaankarjan edustajia, ja ne todellakin näyttivät pieniltä tornin rinnalla. Ikävä kyllä en saanut heistä valokuvaa, koska oli riittävästi puuhaa hillitä tassukansaa karjalauman edessä.


Jopa Pessi ihmetteli pakoon lähteneitä kavereita.


Ylämaankarja unohtui nopeasti, kun Pessi huomasi portaat. Hetken pidätin hengitystäni ja tein päätöksen, että kiipeäisimme koko joukko torniin. Vieläkään en tahdo uskoa,  että tosiaan kävimme siellä!


Tämän parempaa kuvaa en seurueestani yläilmoissa saanut. Erityisesti Hetta vaikeutti tilannetta yrittämällä kurkkia joka laudan raosta karjan perään.


Yhden maisemakuvan sain sentään otettua. Oikeasti oloni oli melkein kuin olisin Mount Everestin valloittanut 👍

Mahtava ja niin erilainen retkipäivä vietetty taas kerran aurinkoisessa säässä upeassa merellisessä miljöössä. Kyllä meillä on ainutlaatuisia kansallispuistoja 😀


Paluumatkalla Hetta loi vielä haikean silmäyksen keijumetsään. Toivoiko näkevänsä keijukaisen vai ihan vain puissa kiipeilevän oravan 😉


Kotona Eemeli-kukolla oli ollut meitä kuulemma ikävä, joten pitihän poika hetkeksi syliin napata ❤


Pessi ei enää syliä kaivannut. Unirullalle kiepsahti pieni seikkailija heti iltapalansa jälkeen ❤

Tykkäämällä meistä Facebookissa, kuulet touhuistamme useammin.



9 kommenttia:

  1. Tosi mukava retkikertomus jälleen. Tätä oli kiva lukea. Yyterin maisemat ovat tuttuja usealta keväiseltä ja yhdeltä kesäiseltäkin linturetkeltä, mutta en ole koskaan käynyt syksyllä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä lintujen muuton aikaan alue on taatusti elävä ja upea. Meidän laumalle todennäköisesti liiankin vilkas. Mielellään kuljemme lähes tyhjillä reiteillä.

      Poista
  2. Pipsa ja karvakuonot11. lokakuuta 2018 klo 13.50

    Olipa upea baana ihan vain Pessin porukan käytössä!
    Onnelliseksi ja etuoikeutetuksi siellä luonnon rauhassa ja kauneudessa kulkiessaan itsensä tuntee.
    Kiitos kun sain Pessin seurassa tutustua Selkämeren kansallispuistoon. Mielenkiinto heräsi ja kartasta jo siellä olevia reittejä katselimme. Minullakin oli harhakäsitys, että Selkämeri on vesimatkan takana, mutta autollahan sinne pääsee.
    Sydäntenmurskaajia koko lauma; Venlasta, Aaposta ja Eemelikukosta ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä upea voimanlähde ❤
      Aivan mahtavaa, kun tarinamme saa muutkin kiinnostumaan kohteen valloituksesta.
      Olisin halunnut patikoida Yyterin dyyneille asti, mutta pimeyskin oli peikkona vastassa. Sateen takia aloitimme retkemme vasta iltapäivällä. Pessi olisi toki joutunut kulkemaan yli 10 km:n matkasta osan repussa.

      Poista
    2. Pipsa ja karvakuonot11. lokakuuta 2018 klo 23.04

      Niinpä. Juuri sitä dyyneille asti kävelemistä minäkin mietin ruuhkattomaan vuodenaikaan.

      Poista
  3. Tänä syksynä luonto on ollut erityisen upea. Koko luonto hehkuu väreissä. Minullakin on korkeanpaikan kammo. Torneihin kiipeily jää suosiolla muille. Teillä oli taas hieno reissu! Ällistyin noista "pitkosteistä". Niitähän on tehty kilometritolkulla. Sammalpeitteinen metsä on, kuin sametilla verhottu. Yyterissä en ole koskaan käynyt ja olen luullut, että se on pelkkää hiekkarantaa. Kylläpäs Eemelillä on hehkuva väritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on minusta väriloistossaan upein vuodenaika. Uskomaton värien hehku, ja sopivan viileää retkeillä.
      Aika moni tunnistaa Yyteristä vain hiekkarannat. Nämä upeat reitit rakennelmineen oli minullekin yllätys.

      Poista
  4. Näitä postauksia on kyllä ihana lueskella paitsi luontokuvien, niin ennen kaikkea tuon sun suloisen eläinjengin takia. Tässä kun itse haluaisin ruveta kisuamme totuttamaan valjaissa ulkoiluun, kysyisinkin sinun mielipidettäsi yhtenä muista: Mitä valjaita suosittelet kissan kävelyttämiseen? (Kyseessä vuoden ikäinen kisu, eli ihan pentutarvikkeita ei haussa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että suunnittelet ulkoilua kissan kanssa. Varmasti nautitte molemmat. Kello kannattaa unohtaa näiltä lenkeillä kotiin 😉
      Itse pidän pehmeistä ja tukevista valjaista. Eniten käytän Puppian soft-mallia. Pessillä koko S (painaa 6 kg). Näissä valjaissa rintaremmi on heti etujalkojen takana, melkein kainalossa, mikä minusta estää kissaa peruuttamasta valjaista karkuun, koska remmin saa siihen kohtaan kiristettyä sopivan tiukalle.
      Mukavia ulkoiluja teille 😀

      Poista

Tykkää meistä Facebookissa