Ylläksen ennätyslumilla

Jätimme taakse lounaisrannikon ikuisen marraskuun ja tulimme nauttimaan talven riemuista Ylläkselle.
Saapuessamme tiistai-iltana (3.3.) perille, mittari näytti 22 pakkasastetta, ja autosta ulos astui hyvin närkästyneen oloinen kissa. Sen mielestä lomakohdevalinta oli selvästikin huono. Kaveri olisi kai mielummin seuraillut talitinttien pesänrakennuspuuhia Onnelan eläinpihalla.

Minä en ehtinyt edes aloittaa matkatavaroiden purkamista, kun Pessi jo muisti viime reissulla keksimänsä vellikellon. Hommahan meni niin, että jos ruokaa ei tullut ensimmäisen naukaisun jälkeen, alkoi talouspaperirullan repiminen. Myöhemmin Pessi ei enää edes naukaissut, vaan kävi heti nälän yllättäessä rullan kimppuun. Ja nyt siis muisti jutun välittömästi.

1000 km:n ajomatkan aikana kissaan oli selvästi kerääntynyt ylimääräistä energiaa, joka oli purettava ennen nukkumaanmenoa. Tässä osallistutaan hampaitteni pesuun.

Ensimmäinen loma-aamu valkeni aurinkoisena. Pakkasta oli aamulla enää 12 astetta, ja aurinko lämmitti päivän aikana lisää. Aamupäivän pitkälle  lenkille lähdin tuttuun tapaan kuvan kolmikon kanssa. Melkein 14-vuotias Halti jäi Pessin seuraksi. Pikkuinen Saaga-mummo on joukosta poissa 😔 Pari viikkoa sitten oli Saagan aika siirtyä Sateenkaaren maahan ❤
Malla-collie jäi kotiin jälkikasvumme hoiviin.

Teimme 10 km:n reippaan lenkin hyvin huolletuilla talvipoluilla. Mahtava fiilis. Kotipuolen ennätyssateinen helmikuu unohtui näissä maisemissa.

Ja heti perään seuraava lenkki. Nyt koko jengin voimin. Pessi piti sellaista vauhtia yllä, etteivät koirat meinanneet perässä pysyä.

Miten kissa voikaan olla noin hurmioitunut moottorikelkkoihin! Istui nytkin hievahtamatta paikoillaan tuijottaen letkan etenemistä. Jos tuolta olisi tullut ryhmä hiihtäjiä tai lenkkeilijöitä, Pessi olisi oitis kääntynyt toiseen suuntaan.
Todennäköisesti toivoo ensi jouluna joulupukilta omaa moottorikelkkaa.

Haikeana jäi katsomaan kelkkojen perään.  Hassu kissa.

Voimille ottaa lomailukin. Ehkä kaveri vaan on lopen uupunut lukuisista arjen velvollisuuksistaan.
Hyvä levätä hetki konttorikissan ja Onnelan pehtoorin roolista.

Toinen lomapäivä olikin pyrypäivä. Lapin runsaat lumivarastot täydentyivät taas kerran.

Kelkalla pohjustetuilla talvipoluilla oli lumisateesta huolimatta hyvä kulkea.

Erämaan rauha. Ei muita kulkijoita.

Lumisade vaan yltyi. Koirat olisivat halunneet suojaan suon laidalla olevaan kotaan, mutta minä julmuri patistin jatkamaan matkaa.

Pessiä en edes yrittänyt tuonne tuiskuun houkutella. Hyvin tuntui kaveri keksivän puuhaa sisätiloissakin. Mikä lie temppurata menossa 😉

Isännän kanssa menimme pyrypäivän piristykseksi illalla syömään paikkaan, mihin olisin mielelläni ottanut satumetsissä innolla retkeilevän tassujenginkin mukaan.
Haltiakammi on nimensä mukainen. Elävän tulen ja haltijoiden koti.

Isäntäkin sai ihan luvalla polttaa päreensä 😂
Alkupalojen "lautanen" siinä muuttaa olomuotoaan.

Perjantaina Lappi näytti jälleen aurikoiset, sinisen häikäisevät kasvonsa. Täällä unohtuu maailman kriisit ja omat arkiset huolet. Hyvä olo ja rauha valtaa mielen ❤

Lenkkiseuranani vain Ropi ja Unna. Hetta vaikutti aamulla väsyneeltä, niin jäi kotiin keräämään voimia.
Ropikin oli tänään vaisu. Seniorilaumani.  Reippaaksi haaveilemani lenkki vaihtui leppoisaan kulkemiseen järven jäällä.

Hetken maailma on tässä ❤

Oli aika lähteä. Säpinä ympärillämme lisääntyi. Parin tunnin kuluttua alkaisi porocupin osakilpailu. Lämmittelyt olivat jo käynnissä.

Koska aurinkoista talvipäivää ei voi viettää sisällä, teimme heti perään toisen lenkin koko tassujengin voimin. Pessikin sai villapaidan päälleen, koska ajattelin kyyditä kaverin repussa määränpäähämme. Idea tässä oli, että koirat avaisivat polun eilisen lumisateen jälkeen, ja sitten takaisinpäin kissan olisi komea astella joukon kärjessä.
Ainakin villapaidan pukemisesta joku taitaa olla eri mieltä.

Suunnitelmani onnistui erinomaisesti; Pessi matkusti repussa mouruamatta ja tuli määränpäässä innostuneena ihastelemaan maisemia.
Haltilla vaan näyttää suunta olevan hieman hukassa.

Yhteiskuva ei tällä kertaa onnistunut. Hetta ei suostunut missään nimessä istumaan, ja Pessillä oli muuta tärkeämpää tekemistä 😂

Luovutin ja ajattelin  jatkaa matkaa, mutta  Pessipä päätti istua hievahtamatta paikoillaan.
Jälleen kerran tuli todistettua, että koirat tekevät, mitä pyydetään, kissa mitä huvittaa.

Sanoitko jotain? 😂

Näinhän homman pitikin toimia 😀 Pessi johtaa joukkoa tepastellen koirien menomatkalla avaamalla polulla.

Moottorikelkkaura sai Pessin jälleen pysähtymään. Kelkan kelkkaa ei kaverin harmiksi  ollut näkyvissä.

Yritin kovasti  viihdyttää Pessiä lauantaiaamuna. En silti tohtinut kertoa kaverille, mihin kohta lähtisin Ropin, Hetan ja Unnan kanssa. Suunnitelmissa oli nimittäin retki Ylläksen Vaellushevosten Virpin ja hänen koiriensa kanssa. Pessi ei pääsisi mukaan, eikä siis pääsisi moikkaamaan Virpin hevosia tällä kertaa.

Kimppakivaa lappilaisten kavereiden kanssa 😀🐾

Virpillä oli ystäviä 👍

Retken kruunasi nokipannukahvit 😍

Ropi odotti,  että kohta saisi makkaraa, mutta joutui pettymään. Eihän meillä kasvissyöjänaisilla ollut makkaraa mukana edes koirille. Dentastixejä vain. Lupasin pettyneelle Ropille, että isäntä grillaa illalla takkamakkaraa koirillekin.

Alapuolella Kuerjoki  ja sen kaksi putousta, Kuerlinkat.
Kiitos Virpi, oli hieno retki.

Kotiin jääneet Pessi ja Halti pääsivät pienelle kävelylle Ylläsjärven jäälle.

Järvellä hiihtelevät ihmiset saivat Pessin epäluuloiseksi. Palasimme autolle melko pian.

Sunnuntaina, viimeisenä lomapäivänämme, tein sissiryhmän kanssa n. 13 km:n lenkin Luosujärven kahvilalle.

Talvipolku oli kuin moottoritie 👍Onneksi hyvin rauhallinen.

En tälläkään reissulla hiihtänyt, koska oikean käden jännetupin tulehdus vaivaa edelleen. Täällä käsi saa edes viikon levon. Onnelassa hevosten, lampaiden ja kanojen kanssa lepo ei oikein onnistu.

Viimeinen ilta kului saunoen ja oleillen. Suunnittelimme seuraavaa reissua Ylläkselle pääsiäisenä. Emme rehellisesti sanottuna vielä silloin ymmärtäneet, mitä koronavirus aiheuttaa maailmalle.
Tiistaina, 10.3. menimme töihin luottavaisina tulevaan, mutta jo kolme päivää myöhemmin karu totuus alkoi valjeta.
Toistaiseksi retkikuntamme ei vieraile Lapissa eikä bongaile kansallispuistoja. Kunnioitamme liikkumisrajoituksia ja ulkoilemme vain lähimetsissä.

Elämä Onnelassa jatkuu kuten ennenkin. Tällä joukolla ei ole huolta huomisesta. Heille on vain tämä hetki ❤ Yritän ajatella samoin, mutten ikävä kyllä onnistu...

Pessi muistuttaa kaikkia käsienpesun tärkeydestä 👍

Pidetään toisistamme huolta ❤
Yhdessä olemme enemmän ❤