Kolmen kansallispuiston turnee: Repovesi, Leivonmäki, Saaristomeri

Pessillä kumppaneineen on vauhti päällä kansallispuistojen bongailussa 👍🐾 Puoliväli saavutettiin elokuun lopulla Repoveden kansallispuistossa.

20/40  sallii kissan nostaa häntänsä entistäkin pystympään ja katsoa sohvaperunoita hieman alaviistoon 👍😎

Repovedeltä ajoimme Mikkeliin yöksi, ja seuraavana päivänä vuorossa oli Leivonmäen kansallispuisto.  Pari viikkoa myöhemmin seikkailimme Saaristomeren kansallispuistoon osittain kuuluvalla Högsåran saarella. Vielä ennen talven tuloa on tarkoitus jättää tassunjälkemme muutamaan puistoon 🐾🐾🐾🐾 Kiirettä pitää tassuväellä.

Repovesi jännitti minua etukäteen sen suurien kävijämäärien vuoksi. Meidän sekalainen retkikunta viihtyy ja käyttäytyy parhaiten rauhallisilla reiteillä. Pessiä jännittää kaikki vastaantulijat, ja Hetta taas haluaisi ainakin haukkumalla tervehtiä jokaista.
Suositusten perusteella valitsimme Saarijärven parkkipaikan lähtöpisteeksi, ja sieltä suunnan kohti Olhavanvuorta. Reitti on edestakaisin n. 6 km. Tämä alue on kuulemma huomattavasti rauhallisempi kuin Lapinsalmen ympäristö.

Valinta oli erinomainen. Emme montaa ihmistä nähneet retken aikana.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Sinisenä välkehtivä  järvenpinta kietoi kissan pauloihinsa 💙 Tässä istuttiin pitkä tovi.

Hetta on tainnut havaita oravan, tai ainakin toivoo sellaisen pian havaitsevan. Orava on Hetan ehdoton suosikki metsän eläimistä.

Ihmisen kädenjälkiä. Muutama kivipino.

Nyt on pomolla tuumaustauko! Olemmekohan oikealla reitillä? Tarkoitus olisi ihailla upeita maisemia kuuluisalta Olhavanvuorelta, joka on kiipeilijöidenkin suosikki. Äskeinen opaskyltti pani mietteliääksi. Pitikö valita Olhava (jossa kyltin mukaan laavu) vai Olhavanvuori? Valitsimme Olhavanvuoren. Pessi on epäilevä...

Jokin meni reitissämme pieleen. Henkeäsalpaavat näköalat vuoren päältä Olhavanlammelle jäivät meiltä näkemättä. Pessi onneksi tyytyi ihailemaan maisemia näin.

Puhelimeni väitti, että tämä kivikasa on Olhavanvuoren huippu. Komea muodostelma olikin, joten päätimme syödä eväät sen  juurella.

Ei näy Olhavanlammea, ihmettelee Ropikin. Pelkällä koirakokoonpanolla olisimme jatkaneet näköalapaikan etsintää, mutta Pessille se tuskin olisi sopinut.

Joka tapauksessa meillä oli oikein mukava kesäinen retkipäivä Repoveden jylhissä maisemissa. Jääkausi on ollut suuri taiteilija.

Yövyimme Mikkelin Visulahdessa. Aamulenkillä kissa nautti vaihteeksi kulttuurista ja hengen ravinnosta pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasounan luona.

Aamupalan jälkeen ajoimme Leivonmäen kansallispuistoon. Kiersimme 4,5 km:n Harjunkierroksen. Mahtava rengasreitti. Järvet, harjut, suot ja metsät kaikki reitin varrella.

Tyypillistä Pessiä - aina vähän koirien yläpuolella.

Mindfullness-tuokio. Eläimet - nuo hetkessä elämisen mestarit ❤

Järven lumo 😻

Tyyni järven pinta rauhoittaa katsojan mielen ❤

Pessi syö, ja koirat katsovat 🤔 Ei sentään!  Olihan toki koirillekin tarjoilu, mutta he ahmaisivat välipalansa nanosekunnissa.

Miten voikaan 4,5 km:n matkalle mahtua näin monimuotoiset maisemat.

Oli Pessin rakastamia pitkospuitakin. Tosin niistäkin on jo uutuudenviehätys hiipunut. Meno ei ole enää yhtä mahtipontista kuin reissuelämän alkuaikoina,  jolloin Pessi käveli pitkospuut tärkeän näköisenä häntä pystyssä koko joukon ensimmäisenä kuin olisi paraatia johtanut.

Tämä asetelma oli pakko ikuistaa. Kolmikko siinä ripirinnan, mutta kaikki omissa maailmoissaan. Hetta odottaa oravia, Pessi meditoi ja Saaga-mummo melkein nukkuu ❤

Lumouduin näkymästä. Kuin taulu ❤

Toinen toistaan upeampia paikkoja polkumme varrella.

Koirat halusivat jatkaa matkaa, mutta Pessi ei.

Mutkan takana oli onneksi seuraava taukopaikka. Eipä ollut laittaa pöydälle muuta kuin kissa - eväät olimme jo syöneet.

Sumuisesta ilmasta huolimatta Leivonmäen kansallispuisto hurmasi meidät kaikki. Pessin 21. puisto, ja Pessi todella otti paikan haltuunsa.

Taivaan vesihanojen putkimies oli kissavetoiselle retkikunnallemme hyvin armollinen. Aamulla, kun ajoimme Mikkelistä Leivonmäelle, satoi kaatamalla.  Hetken odottelimme puiston parkkipaikalla säätiedotteen lupaamaa taukoa sateessa. Koko retkemme ajan oli sumuista, mutta sateetonta. Olimme ajelleet kohti kotia ehkä 30 km, kun alkoi jälleen sataa.

Pari viikkoa myöhemmin suuntasimme Saaristomeren kansallispuistoon. Saaristomeri on meille tuttu ja rakas. Asumme ja mökkeilemme sen rannoilla. Tänä kesänä Pessikin harjoitteli veneilyä, mutta emme vielä tohtineet pienehköllä veneellämme suunnata kansallispuistoon asti. Ehkä ensi kesänä.

Matkustimme siis lossilla Högsåran saarelle. Tassujengin ensimmäinen lossimatka.  Kansallispuiston sivuilla kehotettiin jättämään auto Kasnäsin rantaan, koska saaren tiet ovat kapeita ja parkkipaikkoja on vähän. Me päätimme kuitenkin mennä autolla lossille, koska merellä oli erittäin kova tuuli, enkä olisi ikinä uskaltanut seisoa lossin kannella viiden koiran ja kissan kanssa, vaikka tällä kertaa myös isäntä oli matkassa mukana.

Lossin lähestyessä Högsåran rantaa, tuntui kuin siirtyisimme kokonaan toiseen maailmaan, missä kaupungin hektinen elämäntyyli tuntuu kovin kaukaiselta, jopa hieman naurettavalta tärkeilyltä.

Lauttarannasta on parin kilometrin matka Sandvikin lahdelle, joka on saaren kansallispuistoon kuuluva osa.
Pessi suunnisti määrätietoisesti kohti kohisevaa merta.

Saaristomeri ❤

Ei ollut edellisiltä kävijöiltä jäänyt makkaran makkaraa 😔

Täydellinen tausta yhteiskuvalle ❤

Huomatkaa, miten  kaikki poseeraavat! Kerroin nimittäin heille, että nyt otamme edustuskuvan, jonka
avulla kerromme lukijoillemme olevamme huolissamme ainutlaatuisen Saaristomeren nykytilasta. Haluamme pelastaa Saaristomeren myös tuleville retkeilijöille.

Saariston luonnossa on samaa karua kauneutta kuin Lapin luonnossa ❤

Vietimme pitkän tovin kelottuneen puun ympärillä nauttien hetkestä ❤ Taustalla pyörineet tuulimyllyt eivät haitanneet tunnelmaa; tuottavathan ne puhdasta energiaa.

Saaga-mummokin nautti pysähtyneestä tunnelmasta.

Pessi hoitaa kuvaukset tyylillä 😻

Meri ja sileät kalliot, ainutlaatuinen osa suomalaista luontoa ❤

Lossirannan ympäristö on saaristolaisidylliä kauneimmillaan. Saaristolaistalojen pihapiirissä näkyi lehmiä, lampaita ja kanoja. Koirakin haukkui, ja kissa vilahti portilla.
Harmi, että kuuluisa Farmor's Cafe oli jo suljettu tältä kaudelta. Ensi kesänä on hyvä syy palata takaisin.

Suosittelemme vierailemaan Högsåran saarella.

Kaikki nämä kolme kansallispuistoa jättivät jälleen jäljen sydämiimme ❤

Tea Karvisen kirja Kansallispuistot - maamme luonnon helmet, on saanut juuri oikean nimen 👍