Reissukissa-Pessin ja Koirajengin Lapin kierros

On ympärilläin erämaa
ja outo huuma sen
on avautunut sydämeni sille ❤

Täällä me jälleen olemme, pohjoisen taivaan alla.

Pääasiassa aiomme retkeillä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, mutta käymme myös Kilpisjärvellä ja Norjan puolella.

Ensimmäinen retkikohde on Aakenustunturi, ja siellä Vareslaen kierros n. 10 km. Alun kolme kilometriä olivat  mitäänsanomattomia, mutta sen jälkeen maisema muuttui kuin taikasauvalla 😍 Taivas kirjaimellisesti aukesi ❤

Elokuun 11. päivä ja jo näin upeaa maaruskaa tunturin rinteillä.

Onko ihanampaa niin kuin on tää?
Ropi nauttii pehmeästä ekovuoteesta.

Pessi erämaan lumoissa 😻

Mitä mahtoi Hetta miettiä, kun pitkän tovin vain istui ja katsoi maisemaa.

Toisella puolellani Ropikin oli pysähtynyt vain katselemaan. Ihastelin heitä jo ääneen ja sainkin mieheltäni vastauksen heidän tuijotukseensa. Isäntä oli kuulemma kertonut tassuväelle, että alhaalla  suolla voi nähdä karhun,  tuon komean metsiemme kuninkaan. Moni on kuulemma nähnyt.

Katsoin taakseni, ja siinähän nuo kaikki tosiaan istuivat ja tarkkailivat  karhua etsien. Pessi kaikkein pätevimmän näköisenä, turvallisesti isännän vieressä.

Aikansa tuijoteltuaan malttoivat kuitenkin tulla yhteiskuvaan. Pessiä kuvaus hieman harmitti.

Seuraavan retkipäivän kohteemme oli Aakenuksen viereinen Iso-Totovaara, jonka huippua ei turhaan ole nimetty Haavepaloksi.
Pessin  eteen aukeavat tunturit, erämaiset metsät ja suoalueet hiljentävät katsojan haaveisiin.

Reissukissa ja Koirajengi haaveilevat Haavepalolla ❤

Iso-Totovaara oli Pessin 9. tunturi. Reippaasti kissa tassutteli koko 5 km:n matkan huipulle. Paluumatkasta Pessi joutui viettämään repussa suurimman osan. Säästimme nimittäin  kaverin voimia seuraavan päivän Saanatunturin valloitukseen.

Tämän lomamme odotetuin retki suuntautuu Kilpisjärvelle, suurtuntureiden ja koskemattomien erämaiden alueelle. Tarkoituksemme on kiivetä tassujengin kanssa Saanalle.

Kilpisjärven innoittamana olen nimennyt koiriammekin.

Kilpisjärven mahtava Saana,
tunturi tuimien tuulien.

Kuvassa edesmennyt Saana-sakemannimme Saanatunturilla 8 vuotta sitten. Hän oli Kilpisjärven tunturitrion ensimmäinen jäsen.

Malla Mallatunturilla.
Malla ei enää jaksa tunturille kiivetä, joten jäi kotiin poikiemme hoitoon.

Kilpisjärven tunturitriosta on mukana enää Halti, joka hänkin jo 13.

Tänään Saana oli peittänyt päänsä pilviverholla ja leikitteli tuulenpuuskilla pitkin rinteitään.

Pessi ei Saanaa täysin  omin tassuin valloittanut. Pelkäsi raukka alkumatkan valtavaa turistipaljoutta niin  paljon, että taisi ekaa kertaa elämässään ihan  vaatia pääsyä reppuun.

Mitä ylemmäksi kipusimme, sitä rauhallisemmaksi polku muuttui. Taisi suurin osa turisteista  luovuttaa jo nousun puolessa välissä. Pessikin uskaltautui taas kävelemään.

Ropi Lapin lumoissa. Ropikin on muuten tunturi täällä Enontekiöllä.

Karun kaunista ❤

Saanan huippu.
Kovin kaikki yrittivät maisemia katsella, mutta ihan pilvessä olimme.

Pessi löysi huipulta ruokapöydän. Evästauon paikka siis.

Paluumatkan lepohetki maisemia ihaillen.

Yövyimme Kilpisjärvellä, ja aamulla tein lenkin koirien kanssa Tsahkaljärvelle. Polunvarrella on upea putous.

Kilpisjärven Nosebook-ryhmän viestien lukuhetki.

Jatkoimme matkaa Norjan puolelle kohti Skibotnia. Pitihän Pessi viedä Jäämeren rannalle.

Aivan E8-tien vieressä on näin komea Rovijoen vesiputous. Tassuväki jätettiin autoon, jotta laskeutuminen ylhäällä olevalta parkkipaikalta alas rantaan olisi hieman hallitumpi kuin tassukuusikon kanssa.

Hyvitykseksi tassujengi pääsi pienelle luontopolkukierrokselle.

Siinä se on - Jäämeri ❤

Nousuvesi teki jo tuloaan, ja isot aallot hyökkäilivät pitkälle rantaan. Pessiä aallot pelottivat.

Hieman kauempaa oli turvallista ihailla tätä lumoavaa kauneutta ❤

Viimeisen lomapäivän vietimme jälleen Ylläksellä ja kiersimme Keskisen laen. Matkaa tuli reilu 10 km.

Kellostapulinkurun polku oli juuri kunnostettu. Kyllä siinä kelpasi meidän leveän kuljetuksen tassutella.

Voiko lounasravintolan sijainti enää upeampi olla ❤

Pessin lounaan jälkeinen meditaatiohetki ❤

Unnan hiljentymisen hetki ❤

Taivaalle alkoi kerääntyä uhkaavan näköisiä pilviä, joten päätimme jatkaa matkaa.

Sadekuurohan sieltä tulikin. Suojauduimme kuusen alle, ja Pessi meni reppuunsa. Katse kertoo, mitä mieltä kaveri on taivaan antimista 😉

Kuuro oli nopeasti ohi, ja matka tunturin rinteillä jatkui. Kiirettä täällä ei kuulu pitää, on pysähdeltävä, hengitettävä puhdasta tunturi-ilmaa, annettava katseen ja mielen vaeltaa.

Melkein autolla. Viimeinen retki tällä kertaa, ja viimeinen "piip" Pessiltä.

Oli jälleen ainutlaatuinen reissu.
Toivottavasti palaamme vielä ennen talven tuloa.