Reissukissa-Pessin kesäiset Lapin matkat

Heinäkuu on kesälomareissujen aikaa, joten niin pakkasi Reissukissa-Pessikin sisävessansa autoon ja lähti kohti pohjoista.
Seurueeseen kuului tällä kertaa kaikki kuusi koiraamme, mieheni ja minä. Jälkikasvumme jäi huolehtimaan Eemeli-kukosta rouvineen.
Koiraihmisenä nämä kissojen vessajutut kyllä hieman huvittavat 😀
Koiranpentuhan pissaa hädän tullen mihin sattuu, mutta kissat ei. Kissanpennut ovat yleensä jo luovutusikäisinä täysin sisäsiistejä, eli asiat hoituvat hiekkalaatikkoon. Niin Pessilläkin. Oikeastaan oikea termi olisi kyllä ulkosiisti 😎
Nimittäin omalla pihallamme touhutessaan ja hädän yllättäessä, Pessi juoksee ulko-oven taakse ja pyytää sisälle - omaan vessaansa. Sitten takaisin ulos. Siistiä 😉

Reissumme kiintopiste oli Ylläksen loma-asuntomme, mutta sieltä teimme parin päivän retken Pohjois-Lappiin.
Nykyään Nuorgam tuntuu olevan kovin trendikäs etappi kaikenlaisten tempausten ääripisteenä, joten mekin päätimme viedä Pessin Nuorgamiin, Suomen pohjoisimpaan kylään.
Yön vietimme Utsjoella Tenojoen rannalla  hotellissa.
Ajoimme sinne Karigasniemi-Utsjoki-tietä pitkin.  Tämä ehkä Suomen kaunein tie mutkittelee upeissa tunturimaisemissa Tenojoen vartta pitkin.

Tenojoki

Hotellihuoneemme Utsjoella Tenojoen rannassa ❤
Nopeat syövät hitaat. Eihän me ihmiset sängyssä olisi haluttukaan nukkua...

Tämä kuva edustaa Pessin vierailua Suomen pohjoisimmassa kylässä!
Ulkona oli niin hurja kaatosade, ettei sinne edes Reissukissa nenäänsä laittanut.
Kuva siis lämpimästä autosta ystävän viekusta ❤
Koko lauma ei yksinkertaisesti mahdu automme tavaratilaan turvallisesti verkon taakse. Kissan piti matkustaa takapenkillä omassa boxissaan Saagan vieressä, mutta toisin kävi. Kylki kyljessä on parempi ❤

Tässä lauma poseeraa Inarijärven rannalla.
Pikkuhiljaa Pessikin alkaa oppia näiden kuvaustuokioiden idean. Hetki paikoillaan, sitten saa namia 😀

Juuri kun kotiuduimme tältä reissulta, Ylläksen alueella ilmestyvän Kuukkeli-lehden päätoimittaja/kustantaja Satu Renko otti yhteyttä ja sanoi huomioineensa erikoisen retkiseurueemme ja halusi tehdä meistä jutun lehteen.
Tässäpä oli oiva syy palata Ylläkselle mahdollisimman pian.
Niinpä Reissukissa-Pessi, 5 koiraa ja minä lähdimme taas elokuun alussa reissuun.
Alla olevat kuvat Satu Renko otti haastattelun jälkeen tekemällämme kävelyllä.
Koirat käyttäytyivät kuvauksessa mallikkaasti, mutta Pessillä oli vauhti päällä, ja hän seilasi edestakaisin koirien välissä hypäten välillä jonkun koiran selän yli ja siitä uusi loikka puuhun.

Tässä linkki Kuukkeli-lehteen, joka ilmestyi 25.8.
Reissukissa seurueineen pääsi ihan kansikuvaankin.

http://www.kuukkeli.com/2017/08/25/riviin-jarjestykaa-koirat-ja-kissa/

Vaikka mieliinpainuvimmat reissumme suuntautuvatkin yleensä Ylläkselle, retkeilemme ihan joka päivä lähimetsissämme. Tällä hetkellä matkat ovat pituudeltaan 2-3 km, ja aikaa niihin kuluu tunnista ylöspäin.
Täysin Pessin tahtiin edetään; välillä hurjaa vauhtia, välillä tutkitaan vaikka muurahaista pitkä tovi.
Itselleni nämä Pessi-lenkit ovat todellisia mindfullness-treenejä. Niissä keskitytään hetkeen ❤
Reippaammat lenkit tehdään sitten pelkällä koirakokoonpanolla.

Reissukissa-Pessin matkakumppanit

Reissukissa-Pessin laumaan kuuluu kuusi koiraa, Eemeli-kukko kanarouvineen ja Aapo-suomenhevonen.
Reissuissa mukana kulkevat kyllä vain koirat.
Koiralaumaamme kutsutaan myös Tunturilandiaksi. Nimi juontaa koirien nimistä.
Suuri rakkauteni Lappiin sai minut nimeämään koirammekin Lapin tuntureiden mukaan. Ensimmäinen tämän teeman mukaan nimetty oli saksanpaimenkoira Saana, joka on jo sateenkaarisillalla.
Seuraavaksi nimen sai pitkäkarvainen collie Malla, nykyisen laumamme vanhin koira.

Ensimmäinen rescue tuli meille kahdeksan vuotta sitten Espanjasta, ja nimettiin Haltiksi. Kilpisjärven tunturitrio oli kasassa.

Ihmislastemme kasvaessa eläinperheemmekin kasvoi... 

Tunturitrioon liittyi vuoden sisällä Hetta, Ropi (tunturi Enontekiöllä) ja Saaga.

Pari vuotta sitten joukko täydentyi Unnalla. 

Kaikki muut koiramme ovat rescueita Espanjasta, vain Malla on suomalainen pentuna kasvattajalta meille tullut. 

Tunturitrio oli muuttunut Tunturilandiaksi (ystäväni antama nimi uudelle kokoonpanolle).

Alla olevat kuvat ovat sielunmaisemistani, Lapin tuntureilta ❤

Juureni ovat vahvasti Varsinais-Suomessa, mutta rakkaus Lappiin syttyi jo vuonna 1977 Saariselällä, missä olin rippikouluvaelluksella. 

Huuma on jatkunut niin vahvana, että avioliittommekin alkoi eräänä juhannusaattona vihkimisellä Olostunturin huipulla jatkuen yöttömän yön juhlalla Olos-hotellilla ❤ 

Juhlat jatkuivat seuraavana päivänä koskenlaskuilla Muoniojoella.

Äijäkoski hiljensi häävieraat; oli keskityttävä vain melontaan!

Pessin koirakaverit Kesänkitunturilla Ylläksellä

Tässä poseerataan Pallaksella

Malla Mallatunturilla muutama vuosi sitten

Malla on joukon vanhin, 12 vuotta täyttävä oman arvonsa tunteva seniori, joka ei enää pitkillä lenkeillä jaksa kulkea mukana. Lauman rauhallisin, jonka bravuuri on valehälytykset!
Seesteisen hetken rikkoo usein Mallan lyhyt hälytyshaukku. Koko lauma ryntäilee ympäriinsä etsien hälytyksen syytä. Malla itse tarkkailee tilannetta sivusta tyynen rauhallisena, selvästi huvittuneena 😀

Halti on 9-vuotias herrasmies.
Herra tietää mitä tahtoo ja ei tahdo!
Kaikki mulle heti nyt-tyyppi!
Ensimmäinen rescuemme, joka hurmasi koko perheemme avaten  sydämemme seuraaville kodittomille ❤

Hetta on suloinen 7-vuotias pentuna Espanjan kaduilta löytynyt tyttö.
Todennäköisesti kasvanut kissanpentujen kanssa. Leikkii niin kissamaisesti ja tykkää kissoista yli kaiken. Vihdoin sai oman kissan.
Hetta ei jätä ketään kylmäksi. Haukku raikaa, missä Hetta kulkee.
Oikeasti hän on hyvin epävarma ja herkkä pieni koira, joka haukkumalla yrittää ajaa vaaraa pois.
Koirankoulutustaitoni on Hetan kanssa kyseenalaistettu monta kertaa, vaikka omia ja toisten koiria olen melkoisesti vuosien mittaan koulutellut.
Onhan se haukkuminen kuitenkin vuosien kuluessa vähentynyt ehkä neljännekseen, eli paljon on edistytty.
Mielensäpahoittajakin neiti on. Hänestä näkee jo metrien päähän, millä tuulella sitä ollaan.
Hetta on Hetta, valloittava persoona ❤ Näillä mennään eteenpäin.

Ropi on 9-vuotias herrasmies. Lauman hillityin persoona, vaikka kuva ehkä muuta väittääkin.
Rankka lenkki vaatii vilvoittelua 😀
Ropissa on noutajaa ja saksanpaimenkoiraa, joten vahtiviettiä ja suojeluhalua löytyy sen verran, että koen olevani turvassa, missä ikinä reissaammekaan.
Luottokoirani ❤

Saaga on arviolta 11-vuotias.  Löytynyt espanjalaisen ostoskeskuksen pihalta.
Saaga ja Pessi nukkuvat useimmin kylki kyljessä.
Saaga rakastaa myös isoja pehmoleluja ❤
On hyvin läheisriippuvainen. Nukkuu yöt omalla tyynyllään mieheni ja minun tyynyjen välissä. Oma tyyny, jotta meillä ihmisilläkin säilyisi oma.
Saaga tuli meille alunperin kotihoitoon. Jalasta löytyi kuitenkin hoitamaton murtuma, jonka halusin leikkauttaa, ja niin Saaga jäi meille.
Kotihoitajaksi en ole sen jälkeen uskaltanut ryhtyä. Luopuminen hoidokeista tuntuu mahdottomalta.

Unna on arviolta 5-vuotias surusilmä.
Ollut meillä vajaa kaksi vuotta.
Oli tullessaan arin tapaamani koira. Pelkäsi ihmisiä kuollakseen. Mitä lie joku hänelle tehnyt. En halua edes tietää.
Näin reilu 2 vuotta sitten yhden eläinsuojelijan ottaman kuvan Unnasta espanjalaisella ns. tappotarhalla. Kuva tuli uniinikin. En vaan voinut jättää häntä sinne. Pyysin ystäviäni hakemaan hakemaan raasun turvaan. Parin kuukauden päästä Unna sitten jo lensikin meille  loppuelämänsä kotiin.
Koiramme ovat olleet Unnan tuki ja turva. Ovat opettaneet häntä luottamaan.
Muutos on ollut valtavaa, mutta työtä tehdään edelleen.
Suloinen ihana tyttö ❤

Aapo on 19-vuotias suomenhevosruuna.
Asuu Rymättylässä täysihoitotallilla. Päivät viettää pienessä laumassa isossa metsätarhassa.
Aapo on herkkä epävarma pieni poika, maailman kiltein hevonen, joka tarvitsee ympärilleen turvallisen ja ymmärtävän ilmapiirin ❤
Eniten puuhailen Aapon kanssa maastakäsin kaikenlaista, mutta pari kertaa viikossa maastoilemme kera muutaman koiran.

Eemeli-kukko on pihamme komistus.
Todellinen herrasmies hänkin. Kiltti ihmisille ja kanoille. Sylikukko ❤
Seuranaan Eemelillä on seitsemään kanaa. Yksi on ikäneito, kolme vielä nuorikkoja, loput siltä väliltä.
Koirat, kissa ja kanat touhuavat kaikki pihallamme sulassa sovussa ❤

Kuvassa etsitään maahan heittämiäni nameja. Pessiä taitaa kiinnostaa perhonen 😀

Eemelin  ja kanojen koti. Lastemme vanha leikkimökki.

Tämä pieni eläinperheemme on haaveitteni täyttymys ❤ Lapsuuteni unelma ❤

Pessistä tulikin Reissukissa

Jos ei tiennyt pieni kissanpentu meille muuttaessaan,  mitä ihmeellisiä seikkailuja tulevaisuus toisi tullessaan, en olisi osannut minäkään, pesunkestävä koiraihminen,  kuvitella mitä tarkoittaa seurallinen kissa!

Olihan kissavalintani toki seurallinen ragdoll, koiramaiseksikin mainittu, mutta yllätyin positiivisesti, että pieni Pessi-poika on alusta asti käyttäytynyt kuin paraskin paimenkoira. Ihan kaikessa touhussa mukana - pyykkien lajittelua ja vessareissuja myöten.

Koirat ovat aina kulkeneet mukanani töissä, mutta kissan kuvittelin kyllä jäävän mielellään päiväksi kotiin nauttimaan omasta rauhasta. Toisin kuitenkin kävi.
Heti ensimmäisenä työaamuna pieni kissanpentu sovitti itsensä  eteiseen istumaan, kun pujotin koirille kaulapantoja. Eihän kissaa siihen voinut yksin jättää... Siitä se sitten alkoi!
Reissukissa-Pessin seikkailut 😀

Koirat lähdössä töihin, ja sinne joukkoon sovitti itsensä myös Pessi heti ekana aamuna. Reissukissan
elämä alkoi.

Ensimmäisinä työpäivinä riitti ihmeteltävää

Muutama viikko Pessin kotiutumisen jälkeen olin lähdössä neljän nuorimman koiramme kanssa Osloon.
En vaan yksinkertaisesti voinut jättää pientä kissanpoikaa kotiin, vaikka aviomieheni kyllä lupasi pennusta huolehtia.
Sehän on ihan normaalia reissata neljän koiran ja kissan kanssa 😉
Helppoon elämään, missä huolehditaan vain itsestä, en ole tottunut sitten teinivuosien.
Koiria on ollut sen jälkeen aina vähintään kolme, ja siinä joukossa kasvoivat myös kolme poikaamme.
Poikiemme kasvaessa eläinkatras on sitten vaan pikkuhiljaa lisääntynyt.

Ennen kuin uskalsin kissan kanssa ihan ulkomaille asti lähteä, päätin kokeilla matkustamista  tekemällä viikon reissun Ylläkselle.

Tässä napapiirin ylitys

                    1000 km:n ajomatka vaatii monta taukoa ja taukolenkkiä.

Kevät oli pohjoisessakin myöhässä, joten Pessi sai heti ensikosketuksen lumeen.

Koska Ylläksen reissu onnistui Pessin kanssa vähintäänkin hyvin, uskalsimme siis startata kohti Norjaa.

Tässä odotellaan Turun satamassa laivaan pääsyä

Viking Gracella seilattiin Tukholmaan

         Hotellimme Oslon Holmenkollenilla. Hotelli oli erittäin eläinmyönteinen,  ja ulkoilumaastot
ympärillä hulppeat. Kuvassa myös Pessin reppu. Aina ei jaksa Reissukissakaan kävellä.

Poseeraus Holmentrollenin kanssa

Niinhän tässä nyt sitten on käynyt, että retkeilevään koiralaumaamme on liittynyt Reissukissa-Pessi. 

Vain taivasko touhuissamme rajana?

1.