Reissukissa-Pessi ja koirat Teijon kansallispuistossa

Nonni! Nysse sit alko!
Ai niinku mikä?
No se jatkuva kansallispuistois ramppaamine tiätty 😎

Viime julkaisussani suunnittelin Tea Karvisen upean Kansallispuistot-kirjan hurmaamana, että mekin voisimme Pessin johdolla aloittaa kansallispuistojen kiertämisen. Kohteessa on tehtävä vähintään päiväretki, jotta hyväksyn sen bongatuksi.
Tuumasta toimeen. Tänään oli vuorossa Teijo. Pessin 3. kansallispuisto. Enää 37 👍
Kiersimme Matildanjärven. Kaikkine mutkineen reilu 6 km. Kaikkine taukoineen 3,5 tuntia. Ei hassumpaa kissalta 😀

Viime päivien sateiden jälkeen aurinkoinen järvikierros oli kuin sadusta. Uskon vakaasti, että Pessillä on läheinen suhde ilmojen haltijaan, niin täydelliset ilmat ovat retkillemme osuneet. Lieköhän haltija viehkeä keiju, hänkin Pessiin ihastunut ❤

Kuvassa Hetta- ja Unna-keijut

Sateet olivat tehneet pitkospuuosuuksista hieman haasteelliset. En halunnut edes ajatella, kuka väistäisi ja mihin, jos puistossa olisi ollut muita! Vaan eipä ollut. Vain yksi kalastelija.

Tällainen opaste oli polun varrella. Teki mieli kirjoittaa siihen perään, että ottamalla kissan mukaan metsään, tämä kaikki toteutuu automaattisesti ❤

Kansallispuiston suosituimmalla reitillä taukopaikkoja riittää. Me tosin otimme vain pakollisen ryhmäkuvan tässä, ja siirryimme syömään eväät viereiselle aurinkoiselle kalliorannalle.

Pessi tutki laavun hieman tarkemmin. Olin nimittäin kertonut hänelle kissasta, joka on mukana yön yli kestävillä vaelluksillakin.
Pessi vaikutti kaipaavan  pehmeämpää petiä.

Tästä ei enää lounasravintola parane ❤
Kellon olisi voinut pysäyttää...

Ruokailun jälkeen matka jatkui hieman haasteellisella osuudella. Arvatkaa, montako puuta tuli taas halattua tälläkin polulla? En edes laskenut, vain sen yhden katajan muistan. Oli sen verran piikikäs halaus. Koirille tämä on hyvää aivojumppaa ja suuntakäskyjen treenaamista. Pessin kun vielä saisin opetettua kulkemaan puut samalta puolelta kuin koirat. Toisaalta, sitten loppuisi puiden halaus!

Pessi päätti ottaa päivätorkut

Lepohetki olikin tarpeen, sillä tämän jälkeen alkoi kissoille turhan märkä polkuosuus. Pessinkin varpaat kun ovat selvästi sokerista.

Tarkka homma menossa, jotta varpaat pysyvät kuivina! Koirat kulkivat koiramaiseen tapaan suorinta tietä läpi vesilätäköiden. Pysähtyivät välillä katsomaan taakseen, missä ihmeessä se Pessi taas loikkii 😎

Nyt tarvitaan huilitauko, henkisesti liian rankka vesijuoksuosuus!

Oikeasti Pessi käveli todella koiramaisen reippaasti ensimmäiset 4 kilometriä. Sitten seurasi pakollinen vajaan kilometrin osuus repussa. Kissalla ei ollut asiassa veto-oikeutta! Reitti nimittäin kulki pitkin tien vartta, läpi idyllisen Mathildedalin kylän. Vienoa naukumista kuului repusta tasaisin väliajoin. Pieni lepohetki antoi kissalle kuitenkin pontta viimeisen kilometrin matkalle. Mentiin, eikä meinattu 😀

Oli kyllä väyläkin leveä kuin kiitorata. Kelpasi siinä kissan kiihdytellä.

Viimeinen katse järvelle, oli kotiinlähdön aika

Minä purin keittiössä reissureppua, Pessi nukahti viereeni sanoisinko - hieman epämukavan näköisesti. Ehkä vesikuppi tuo uneen tuulahduksen Matildanjärvestä? ❤