torstai 5. lokakuuta 2017

Reissukissa-Pessi Karevansuolla ja vähän muuallakin


Nyt on käynyt sellainen juttu, että minä olen jäänyt koukkuun tähän Pessin blogiin!
Ensin minun ei pitänyt missään nimessä ikinä koskaan blogia ruveta kirjoittamaan. Sitten myönnyin, jos nyt 2-3 kertaa kuukaudessa  jotakin. Ja nyt...päivityksiä pukkaa 1-2 kertaa viikko, ja minäpä kuljen metsälenkeillämme kännykkä kädessä, koirat vetovyössä ja kissa flexissä!
Kännykkä kädessä siksi, että saisin blogiin hyviä tilannekuvia Pessin puuhun kiipeämisestä.
No, enhän minä saa. Sen sijaan saan taluttimet solmuun, ja välillä myös jalkani. Sen lisäksi saan kai vieläkin hullumman hullun maineen kotipitäjässäni. Sekalainen koiralaumani on aina herättänyt kummasteluja, kissan myötä herätämme hilpeyttä, mutta nyt kai lähinnä sääliä, kun tämän ikäinen naisihminen kulkee kännykkä kädessä luontopoluilla kuin teini konsanaan 😎 Tai ei ne teinit nyt ehkä luontopoluilla kulje, mutta muualla kuitenkin.

Ja yksi koukuttava bonus tänne kirjoittamisessa on vielä 😉 Nimittäin sukat! Kirjoittaessani saan käyttää upeita kirjoitussukkiani ❤
Ihan uudet, ystävä teki, mutta raaskin käyttää niitä vain säästeliäästi. Pääasiassa paikallaan istuen.
Katsokaa, täydelliset kissasukkani ❤❤❤

Nämä jalassa syntyvät suloiset kissatarinat ❤

Sunnuntaina retkeilimme taas kotinurkilla. Kiersimme Karevansuon. Matkaa kertyi 5 km, aikaa kului pikkuisen reilu 2 tuntia, ja Pessi käveli jälleen koko matkan. Kissan tahtiin kulkiessa muurahaispolut, kannonkolot, erikoiset puunoksat ym. tulee havaituksi aivan uudella tavalla. Suosittelen nykyajan kiireisille elämän suorittajille ❤



Korpikuusen kannon alla on Pessi-peikon pesä. Tässä sitä vietettiin jälleen tovi jos toinenkin, ja sitten siirryttiin seuraavaan tarkkailupaikkaan.


Kissa miettii, koirat odottavat - jälleen kerran.


Kissamaisen verkkaisesti sitä viimein liikuttiin, kunnes eteen tuli riittävästi haastetta, johon tarvittiin rohkean johtajan taitoja. Lue: Reissukissa-Pessin!


Pessi näyttää koirille mallia, miten tällaiset vaaralliset sillat ylitetään. 
Me olemme koirien kanssa sopineet, että kaikille osapuolille on helpointa,  jos annamme Pessin säilyttää käsityksensä omasta erinomaisuudestaan 😎 Emme siis nytkään kertoneet, että olemme vuosikaudet ylittäneet tätä samaa siltaa ilman yhdenkään kissan apua 😉


Jälleen haastetta. Kissa edellä, muut perässä. Ei haittaa. Pääasia, että mennään - vaihteeksi taas 😀


Yhdessä asiassa Pessi muistuttaa suuresti niitä pieniä  poikiamme, jotka joskus ammoisina aikoina vielä retkeilivät kanssamme. Nimittäin retken kohokohta on eväshetki 👍😀 Minun piti ottaa kuva poseeraavasta laumasta, reissurepusta ja sammalmatosta, mutta kissalle ei kuvaus sopinut. Kissan pää meni nenän perässä reppuun 😉 Siellä tuoksuivat herkut. Täsmällisesti määriteltynä Hau-Haun kanakierretikut. Pessin supersuosikit 👍 Koirien ilmeet kertovat, että "on tämä vaan niin väärin, aina yksi sooloilee".


Tällainen ihana pikkulampi löytyi reittimme varrelta. Koirille oiva vesikuppi, Pessille suuri hämmästyksen kohde.

Hämmästyttää, kummastuttaa, pientä kulkijaa


Oli ihan pakko laittaa tämä kansikuva vielä uudelleen tänne tekstiin.
Kuvassa selvästi kolme muskettisoturia ja Reissukissa 😀
"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!"
Pessin ja viereisen soturin katsekin samaan suuntaan ❤

Pessin päiviin mahtuu paljon muutakin kuin työssäkäyntiä ja retkeilyä.
Yksi tärkeä tehtävä on sivutoimi vessavahtina 😎
Ulkosiisti Pessi on edelleen, eli asiat hoituvat sisälle omaan hiekkalaatikkoon. Ulos ne tehdään vain pidemmillä retkillä todellisessa hätätapauksessa 😉
Ihan näin pitkällä asioiden tekeminen ei kyllä vielä ole, vaikka kuva muuta kertookin 😂


Todellisuudessa keskeytin kuvaamisellani Pessin tärkeän analysointitoiminnon.
Vessapyttyyn ei saa jättää mitään vetämättä! 

Huppista keikkaa

Painileikit koirakamujen kanssa ovat tehokasta jumppaa. Halti ja Hetta ovat parhaimmat leikkikaverit.





Kaikkien puuhailujen jälkeen käy usein näin, että Reissukissa on katollaan jo ennen kuin valjaitakaan on ehditty poistaa 😀


Eemeli-kukko toivottaa kaikille lukijoillemme oikein hyvää kansainvälistä eläintenpäivää ❤



9 kommenttia:

  1. Blogisi piristää päivää aina! Inspiroidun itsekin kokeilemaan räsyn kanssa pidempiä luontoreittejä. Kiitos ja jatkakaa samaan malliin! Terkkuja koko laumalle toivottavat Hilja-kissa ja Kaisla saaristosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos innostutte retkeilystä. Alkuun vain hetki kerrallaan ja vaikka samassa paikassa. Pikkuhiljaa voi laajentaa 😀

      Poista
  2. Lisää vaan kuvia ja tekstejä; mielellään useammin ja vain yhdestä aiheesta kerrallaan kuin pitkästi montaa asiaa, kun tässä vaiheessa kommentoija unohtaa jo mitä olikaan alkurivien jälkeen kirjoittamassa :D :D Niin ne oli ne sukat; mahtavat!!!! Ja Pessi seikkailemassa taas; ihana lammen tähyilijä! Ja tuo yhteiskuva on niiiiiin huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vihjeestä. Yritän jatkossa vain aihe kerrallaan, mutta nytkin juttu vaan paisui, kun selasin kännykästä kuviamme 😀

      Poista
  3. Ihana blogi! Mitä parhainta eläinten päivää, tänäänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin ❤ Ja nyt alkoi Eläinten viikkokin. SEÝ on tänä vuonna valinnut teemaksi luonnon eläimet ❤

      Poista
  4. Tämä blogi on ihan parasta <3

    VastaaPoista

Tykkää meistä Facebookissa