Reissukissa-Pessi ja Koirajengi jälleen Ylläksellä

Tämä on Pessin 7. ja Koirajengin 23. Ylläksen reissu. Melkoisia Ylläksen mannekiineja koko tassulauma ❤
Oli ihanaa olla täällä perillä lauantaina jo hyvissä ajoin. Yleensä ajamme 1000 km:n matkan putkeen, mutta nyt Helvetinjärven kansallispuistoretken takia yövyimme välillä. Ehkä tästä tulee lumien sulettua tapa. Yhdistämme Lapin reissuihin kansallispuistojen bongailun. Vielä on Pessillä 31 puistoa kiertämättä, joten bongailtavaa riittää 😀

Perillä odotti terassin lumityöt. Hurjasti sitä lunta olikin loppiaisen jälkeen satanut.

Onneksi ei tarvinnut yksin hommia painaa.

Varsin tomera työnjohtokin paikalla 😀

Laaduntarkkailija 👍

Rankka työ vaatii rankat huvit. Saunaan siis.

Yksin ei tarvitse saunassa olla. Pessikin on lautteitten alla ❤

Sunnuntai valkeni täydellisenä ulkoilupäivänä. Pakkasta vain 2.8 astetta!
Aamun ensimmäisen lenkin teen aina vain koirien kanssa. Molemmat vanhuskoirat vaikuttivat sen verran kankeilta, että päätin seuraavalle retkelle ottaa mukaan vain Pessin ja neljä koiraa. Menimme autolla meille ennestään tuttuun paikkaan. Huoltotie keskellä kairaa.

Seikkailu alkakoon!

Tämä on talvella meidän vakiopaikka. Hyvä tie kulkea, hyvä näkyvyys, ei muita kulkijoita, joten uskallan päästä koirat hetkeksi vapaaksi.
Pessi haastaa kuvassa Hettaa 😀
Kohta leikkiin yhtyi koko jengi.

Ropi haluaa leikkiä Pessin kanssa.

Hetta on täpinöissään.

Ja niin sitä mentiin 😀

Leikin jälkeen rauhoitin retkeläiset heittelemällä herkkuja maahan.
Nenätyöskentely teki tehtävänsä. Päätin yrittää yhteiskuvaa.

Hyvin sujui tällä kertaa. Pessikin istui hienosti ja katsoi kameraan. Päätin vaikeuttaa tehtävää 😉

"Ropi ja Pessi! Katse oikeaan päin!"

Okei, okei 😎 Juksasin. Sattumaahan tämä vain oli. Veljekset kuin ilvekset 😀


Jatkoimme kulkua nauttien erämaan hiljaisuudesta. Täällä on kulkijan hyvä olla ❤

Pessi osaa hetkessä elämisen taidon. Ei ole kiire minnekään. Ei murehdita menneitä. Ei huolestuta tulevasta. Ollaan tässä hetkessä 💙

Matka jatkuu, kun aika on. Ja häntä pystyssä - tietenkin!

Puolitoista tuntia leppoisaa yhdessäoloa. On aika palata autolle.

Kotona vaihdoin Pessin vanhuskoiriin. Lähdin siis kaikkien kuuden koiran kanssa vielä reilun tunnin ulkoilulle.

Pessi jäi sohvan seuraksi. Ja kissanpentu Pessin turvaksi.

Kyllä oli kavereilla vielä virtaa. Tämäkö lie sitä kuuluisaa lapinhulluutta?

Ropi pyytää Mallaa tanssiin.

Ja niin lähtee mummokoirakin lysthin pithoon 😀 Lapinhulluus ei ole sairaus, se on lääke. Tässä selvä todiste.

Maanantaille oli luvattu lomaviikkomme kylmin päivä. Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta. Päätin, että Pessin ja kolmen vanhimman koiran olisi hyvä viettää vähän verkkaisempi päivä, ja lähtisin vain sissiryhmämme kanssa tutkimaan Kuertunturin lumikenkäreitit. Haaveenani oli nimittäin Pessin kanssa huiputtaa tämä tunturi, mutta halusin ensin varmistua, onko se alkuunkaan realistinen ajatus.

Onhan se. Näin hulppea baana lähti parkkipaikalta kohti tunturia.

Tässä vaiheessa olimme vielä reitillä, mutta hetken kuluttua uppouduin liikaa ihastelemaan lumista maisemaa, ja käännyimme väärälle polulle. Niitä hyvin tallattuja polkuja täällä sitten riittikin. 2,5 tuntia kuljimme ristiin rastiin kuin labyrintissä ja nautimme. Kuerin rinteillä olimme koko ajan, mutta huippu jäi saavuttamatta. Eksymisvaaraa ei ollut. Tai no, onhan labyrintista poispääsy melko haasteellista. Hyvin löysimme kuitenkin autolle, ja päätin, että seuraavana päivänä Pessi huiputtaa uuden tunturin. Pessin neljäs!

Kotona meitä odotti varsin pirteä kissanuorukainen.

Tomera entinen  vessamajuri. Nykyään kenraali. Täällä ei mitään tapahdu hänen tietämättään.

Tästä tapahtumasta kissakenraalilla ei kuitenkaan ollut mitään käsitystä.

Jatkossa kuitenkin lupasi huolehtia myös tämän osaston valvonnasta.

Illalla rauhoituttiin vartiotorniin. Seuraavan päivän suureen seikkailuun, uuden tunturin huiputtamiseen, piti valmistautua sekä henkisesti että fyysisesti.

Se retki onkin sitten ihan oma tarinansa 😀