Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Parmaharjulla

Perjantaiaamun muuttunut säätiedote vaihtoi Lauhanvuoren kansallispuiston  bongauksen Liedon Parmaharjun 6 km:n luontopolkuun. Iltapäiväksi luvattu sade nimittäin säikytti retkikuntamme. Kotinurkilla on mukavampi kastua 😉 Parmaharju kyllä yllätti meidät iloisesti. Hienoa monipuolista maisemaa suosta kallioiseen mäntymetsään. Aamuinen reittimuutos ei enää harmittanut  😀

Parkkipaikka ei tehnyt oikeutta tulevalle luontoelämykselle. Pessiä kiinnosti tällä kertaa grillikatos enemmän kuin opaskyltit.

Reippaasti siirtyi kuitenkin vakiopaikalle retkikunnan kärkeen.  Luontopolku kulki pitkälti latupohjaa pitkin, eli oli leveä ja hyvä kulkea.

Pessi ei tosin tassujaan leveällä polulla kuluttanut. Polun molemmilla puolilla oli syvät ojat, jotka vetivät kissaa puoleensa kuin magneetti.

Pessin läträtessä vedellä, koirat lukivat nosebookin Lieto-ryhmän viestejä. En edes yrittänyt hoputtaa seuruettani eteenpäin. Suljin silmäni, kuuntelin lintujen laulua, nuuhkin metsän tuoksuja.  Minun mindfullness-hetkeni ❤

Välillä sentään etenimme.

Suunta vaan vaihteli; välillä eteen, välillä ylös. Eräs nimittäin kävi tällä reissulla seitsemän kertaa puussa 😀

Ja makasi aurinkoisella paikalla ainakin seitsemän kertaa seitsemän 😎

Välillä istutaan, mutta auringon lämpö suorastaan painaa kaverin makuulle. Kissaparka ei vaan voi asialle mitään.

"Hei kaverit, älkää kävelkö yli! Ollaan tässä vielä hetki", taitaa Pessi viestittää.

Hetki kulkua eteenpäin, hetki istutaan näin.
Metsän lumo sen tekee ❤ Kutsuu hiljentymään vihreään syliinsä.

Reitillä pysyminen on kuitenkin päällikön vastuulla. Onneksi opasteet auttavat.

Hyvän reitin valitsikin. Ei ole veden voittanutta.

Taukopaikkakin löytyi heti alkumatkasta. Pessillä oli selvästikin jo nälkä.

Onneksi nälkään auttaa syöminen. Minä päätin kuitenkin säästää omat evääni myöhemmäksi. Koirat saivat kanatikut.

Pöytä suorastaan kutsui retkikuntaa kuvaukseen. Kelvollinen kansikuva syntyikin tällä kertaa hetkessä. Pessi ei sooloillut tippaakaan.

Katoksen kyltti kertoi pienistä vesiputouksista. Pakko ne oli Pessille näyttää.

Vesi  kiehtoi kaikkia.

Vesileikit väsyttivät erään. Haltin ilme kertoo: "Taasko me joudumme odottamaan Pessiä?"

Vaan Pessiä ei kiire painanut - taaskaan 😎

Matka jatkui, kun Pessi tahtoi.
Matka pysähtyi, kun Pessi tahtoi.
Sitä on retkeily kissan tahtiin 🖒😀

Jo tuli vauhtia kissankin tassuihin, kun taas oli vettä näkyvissä. Edessä mustasuo - kuulostaa jännittävältä.

Mustanpuhuvan ojan ylittäminen vaatii keskittymistä.

Näitä synkkiä ojan ylityksiä oli suo-osuudella useita. Lapsemme kutsuivat aikoinaan suolampia coca-colaksi. Pessi ja koirat  eivät reagoineet yhtäläisyyteen, vaikka juomaa maistoivatkin.

Mustasuon jälkeinen aurinkoinen kallio sai minut kaivamaan eväät esille.

Pöytänä toiminut kivi oli jälleen oiva ryhmäkuvan paikka 😀 Pessikin suorastaan poseeraa.

Aurinkoista tietä eteenpäin 🌞 Luontopolku kulki taas hetken leveällä latupohjalla.

Pessi tutki kylttiä pitkään. Ymmärsikö, että tästä alkoi nousu Pitkäkalliolle, jonka korkeus on 80 metriä merenpinnasta. Joka tapauksessa Pessi pyysi syliin nousun alkumetreillä! Erittäin poikkeuksellista. Lämmössä ei kuulemma kissan ole hyväksi rasittaa itseään. Minä sitten puolestani hikoilin kiivetessäni rinnettä ylös 6 kilon kissa kainalossa ja liian paljon vaatteita päällä 😎

Huipulla oli hyvä levätä. En kyllä ihan ymmärrä, miksi suurimman levon tarpeessa näyttää olevan taas Pessi 😉

Osaavat muutkin nauttia auringosta ☀️

Pitkäkallio oli nimensä mukainen. Ainakin pitkään me sitä pitkin etenimme. Otin kameran esille kuvatakseni penkille hypännyttä Pessiä, mutta hetkessä koiratkin järjestivät itsensä kuvausasetelmiin. Linssiluteet 😀

Loppumatka olikin yhtä kuvausta. Epäilen, että Pessi valitsi tarkoituksella lepopaikoikseen mahdollisimman kuvaukselliset kohteet. Näin varmisti itselleen kunnollisen chillailuhetken 😉

Pitihän tämäkin asetelma ikuistaa. Pessi on todellakin ymmärtänyt luonnon rauhoittavan voiman. Niin minun kissani ❤

Koiratkin hakeutuvat lähes automaattisesti kuvaussektorille. Aina muistavat vaatia kuvauspalkkion. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta työmarkkinoilla 🖒

Tämä rakennelma taitaa olla jo elinkaarensa päässä. Tuskin siinä voi harjoitella edes mäkihypyn alkeita, vaikka Parmaharjulla ollaankin.

Melkein autolla.

Josko vielä hetki viivyttäisiin, pohtivat pojat.

Maisema juuri ennen parkkipaikkaa nostatti kotiseuturakkauteni pintaan ❤
"Helky laulu Auran rantain" soi mielessäni.
Tummat pilvet olivat nousseet taivaalle. Käynnistäessäni autoa alkoi sade. Täydellinen ajoitus.

Kauneus hurmasi Meri-Lapista kotoisin olevan kissankin.

Parmaharju oli upea retkikohde. Suosittelen. Mietin, miten aina onnistumme löytämään niin hienoja reittejä. Joko Suomi on niitä täynnä tai sitten minä olen kaikkiruokainen luontofriikki. Luulen, että molemmat pitävät paikkansa.

Kotona Pessille kävi näin. Nukahti ennen kuin ehdin edes valjaita riisua. Lämmin kevätpäivä tuoksuineen ja äänineen oli tehnyt tehtävänsä ❤