Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Lauhanvuoren kansallispuistossa

Perjantainen retki Pohjanmaan lakeuksille oli taas vertaansa vailla. 200 km:n ajomatka Lauhanvuoren kansallispuistoon oli maaseutumatkailua parhaimmillaan. Edes sumuinen aamu ei himmentänyt punaisten tupien ja alueen runsaitten latojen luomaa maalaisidylliä ❤ Silmä lepäsi jo automatkalla.

Retkipäivä koitti muutenkin ns. kreivin aikaan. Kuvat kertovat erään energiapommin aamupuuhista.

 Pessillä oli virtaa kuin parhaassakin voimanlähteessä 😎 Energia vain purkautui täysin hallitsemattomasti.

Koiraparatkin olivat ihmeissään kissan oikosuluista.

Ajoimme auton Lauhanvuoren laen pysäköintialueelle tarkoituksena kiertää ensimmäiseksi 2,6 km:n luontopolku. Heti parkkipaikan vieressä oli komea luontotorni. Pessikin ihan jähmettyi tuijottamaan sumussa seisovaa rakennelmaa.

Pöydät vetävät Pessiä magneetin lailla puoleensa. Ilmoitin hänelle kyllä välittömästi, ettei eväsreppu aukene vielä tässä vaiheessa.

Ikäväkseni jouduin ilmoittamaan myös, ettemme tälläkään kertaa kiipeä korkeaan torniin.

Niinpä lähdimme liikkeelle.

Polun varrella oli alueesta kertovia tauluja. Ropia ja Hettaa näyttää  kiinnostavan kirjallinen tietoisku.

Parkkipaikalta oli  lyhyt matka vuoren korkeimmalle kohdalle, 231 metriin merenpinnasta. Hetta ja Unna lukevat alueen historiaa. Pessi ei ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut näistä luontopolkujen tietotauluista.  Vain reittiopasteet herättävät kissan mielenkiinnon.

Asiointi kannattaa hoitaa kissafysiikan mukaan alueen korkeimmalla paikalla. Näin viemäröinti toimii moitteettomasti.

Matka jatkui upeassa kangasmetsässä. Selvä polku ja hyvät opasteet viitoittivat reittiä.

Pessi tapansa mukaan vielä varmistaa reitin. Tällä kertaa erityisen perusteellisesti.

Myös kyltin tekninen toimivuus tarkistetaan.

Suunta selvillä, retkikunta jatkaa etenemistään. Noo, Pessin suunta ehkä vähän hakusessa 😎

Pehmeä patja houkuttaa Ropin makuulle.
Sammal vuoteena, taivas kattona, kelpaa siinä lepäillä ❤

Kuvaajan sihinä ja suhina herättää ihmettelyä. Se oli tarkoituskin. Kauniin vihreä matto näyttää lähes epätodelliselta.

Pessin aamuinen energia jatkui koko retkipäivän.  Tällä kertaa ihan järkevällä tavalla eli reippaalla etenemisellä. Toki paljon istuimme ja ihastelimme luonnon kauneutta, mutta välimatkat mentiin eikä meinattu. Vaihteeksi oikein mukavaa.

Puisto oli täynnä kuvauksellisia, suorastaan maalauksellisia kohtia. Ne näytti Pessikin huomaavan. Tämän tilataiteen huomasi ensin Pessi, ja pitihän minun siihen sitten koiratkin istuttaa.

Pientä tasapainoilua, mutta onnistuihan se lopuksi kaikilta 😀

Lyhyen reitin varrella oli useita komeita muurahaiskekoja. 

Sydämessä ihan läikähti tämän näyn edessä. Ihan oikea Peikkometsä täälläkin ❤

Koko retkikuntamme tarkkailee ympäristöä valppaana. Josko näkisimme edes vilauksen  metsänväestä. 

Joku täällä oli jossain vaiheessa riehunut. Siihen malliin oli puita kaatuneina ristiin rastiin. Ehkä vihaiset maahiset, ehkä jäätävä pohjantuuli.

Niin jäi Peikkometsä taaksemme ja lähestyimme parkkipaikkaa. Päätin, että siirtyisimme autolla Spitaalijärvelle. Kävelymatka järvelle olisi reilu 2 km. Ihan sopiva matka Pessillekin, mutta sumuisen ilman lisäksi välillä tihkutteli hieman vettäkin, enkä edelleenkään halunnut testata Pessin halukkuutta retkeillä turkki märkänä.

Spitaalijärven pysäköintialueelta lähti n. 500 metrin mittainen esteetön polku järvelle.

Pessillä oli jälleen menovaihde päällä.

Vaan kerran näinkin päin! Pessi joutui odottamaan muita. Ropille oli annettava vessarauha.

Harmitus unohtui, kun löytyi vettä.

Ja tilanne normalisoitui. Me muut odotimme jälleen kissaa 😎

Perillä järvellä Pessi muodosti alueesta kokonaiskuvan varsin mallikkaasti. Tässä tarkistetaan esteetön käymälä.

Vielä tärkein kohde tarkistettava - Spitaalijärvi nimittäin. Nimi kuulostaa pelottavalta, mutta viittaa järven parantavaan ominaisuuteen.

En tiedä, pitääkö vettä nauttia sisäisesti vai ulkoisesti, mutta en myöskään tiedä, että retkikuntamme mitenkään erityisesti tarvitsisi järven parantavaa ominaisuutta. Päätin kuitenkin antaa kavereiden nauttia juomaa sisäisesti, mutta kylpemisen estin ehdottomasti 😉

Lääkitsemisen jälkeen seurasi retken huipennus. Eväshetki. Kaikkien odottama tuokio.

Vatsa täynnä on helppo näyttää tyytyväiseltä.

Ruokailun jälkeen rauhoituttiin hetkeksi.

Vain hetkeksi. Akut oli jälleen ladattu, ja 500 metrin paluumatkalla käytiin monta kertaa yläilmoissa.

Olo oli ilmeisesti niin voimaantunut Spitaalijärven juomasta,  että puistakin tultiin hyppäämällä alas, eikä normaaliin tapaan peruuttamalla. 

Auto näkyvissä, vauhti kiihtyy.

Vielä viimeinen kuvaus upeassa ympäristössä. Retki oli päättynyt. Pessin 12. kansallispuisto bongattu. Jälleen upea kokemus.

Autossa alkoi kiihkeä pesutuokio. Matkan pölyt oli puhdistettava.

Tämä jäätävä katse vaati lopettamaan kuvaamiseen ja heti 😎

Niinpä käynnistin auton,  ja aloitimme  kotimatkan ❤