Oukkulanlahden luontopolulla ja vähän muuallakin

Onneksi olemme koko joukko aamuvirkkuja, niin ylipäätään pystymme näillä helteillä edes pienesti retkeilemään 😀 Ennen aamuseitsemää metsässä on jopa viileää. Ylös nousemme jo kukonlaulun aikaan, eli ennen viittä. Eemeli-kukkomme tosin nukkuu vielä silloin. Hän herättää laulullaan rouvansa vasta kuuden aikoihin.

"Herätys unikeot", komentaa Pessi. Tassuväki on jo aamupissalla, mutta helttakansa se vaan nukkuu.

Kaikki nämä vuodet, kun minulla on ollut tämä Tassulan Kanala, olen yöksi sulkenut kanat sisälle. Petoeläinten takia, mutta myös naapurisovun varmistamiseksi. En halua kenenkään heräävän pihallamme kiekuvaan kukkoon ennen oman herätyskellon pärähdystä. Nyt kuitenkin  yötkin ovat olleet niin tukalia, että on ollut pakko jättää kanalan ulko-ovi yöksi raolleen. Myös kanojen kulkuaukko tarhaan on  auki koko yön. Rankalla huumorilla totean, että muuten saattaisi aamulla orrella olla grillattua kanaa 😣

Aamupalan aika. Viiden tähden kanala. Pöytiin tarjoilu ❤

Jätimme kanat touhuamaan tarhaan, ja lähdimme pitkästä aikaa eväitten kera retkelle. Säätiedotteessa oli nimittäin lupailtu tälle päivälle ihan kunnon tuulta, ja se näköjään toteutui jo aamusta. Retkikohteenamme  on Oukkulanlahden luontopolku Lemussa.

Parkkipaikalla selvisi, että luontopolku on käyttökiellossa. Syynä pitkospuiden huono kunto. Hetken mietittyäni, päätin uhmata kieltoa. Tilanteen vaatiessa voisimme kävellä pitkospuiden vieressä. Vaaraa kenkien kastumisesta ei näillä keleillä taatusti ole. Muutenkin olen tottunut liikkumaan luonnosssa omalla vastuullani, en viranomaisten.

Huonossa kunnossahan nämä tosiaan ovat. Vastaavia näkee kyllä muuallakin. Puu lahoaa nopeasti märässä maassa.

Tämä joukko ei huomaa aukkoja turvallisuudessa. Pessi sen sijaan huomaa vettä. Sinne siis suunta. Vesifriikki kissani 😀

Suostui sentään jatkamaan matkaa suht pian. Tässä vuorossa Oukkulanlahden nosebook-ryhmän päivitys.

Hupsista! Silta! Onkohan sekin käyttökiellossa? Pikainen silmäys lankkuihin, ja ei muuta kuin yli.

Selvisimme. Pelottikohan Pessiä, kun heti piti istahtaa lepäämään😉

Luontopolku osoittautui todelliseksi luontopoluksi. Reilun kilometrin matkaan mahtui monentyyppistä maisemaa. Edessä olevalta niityltä meitä väistyi turvaan peura pienen vasansa kanssa ❤

Näyttää lupaavalta. Taidamme astua Peikkometsään ❤

Päivänsäde ja Menninkäinenkö tässä kohtaavat?

Luulen, että tämä puu kuiskasi meille jotakin ❤ Ainakin se liikutti käsiään meitä kohti. Tervehti kai.

Tassuväki pysähtyi kuuntelemaan, katselemaan, haistelemaan. Luonnon kiertokulku ja elämän monimuotoisuus näkyy ympärillä. Tämän kaiken me ihmiset uhkaamme tuhota lyhyessä ajassa tehokkuuden nimissä. Niin surullista.

Joku sieltä maan uumenista taitaa Pessille jotain viestitellä. Liekö myyrä vai muurahainen? Vaiko itse maahinen?

Oukkulanlahden lintutornin käyttökuntoa emme testanneet. Pessinkin seikkailunhalun tyydytti tämä lahoava puunrunko.

Pitihän siihen muidenkin kiivetä.

Odotettu ja arvostettu eväshetki. Koirat sen näköisiä, että taasko heitä sorsitaan. Pessi saa kuulemma aina  paljon enemmän ruokaa. Totuus on, että Pessi syö kissamaisen hitaasti nautiskellen, kuin ranskalainen konsanaan. Koirat ahmivat herkkunsa oikeastaan edes maistamatta mitään.

Yleensä Pessi viettää ruokailun jälkeisen meditaatio-hetkensä istuen, mutta nyt asento oli tämä. Kivi kai viilentää mukavasti vatsapuolen.

Vietimme lähes tunnin lintutornin juurella. Varjoisaan kohtaan puhalsi niin virkistävä merituuli, etten muista, koska viimeksi on ollut näin raikas olo 😀

Ja niinpä paluumatkalle lähti reipas, hyvin levännyt retkikunta.

Miten paljon enemmän nämä ystäväni saavatkaan tietoa ympäristöstään. Ihminen on pääasiassa näköaistinsa varassa. Kuulo täydentää sitä jonkin verran. Niitäkin me usein käytämme liian vähän. Kiiruhdamme vain vauhdilla kohti seuraavaa tapahtumaa. Pitäisi harjoitella pysähtymistä. Hetkessä elämistä. Ottaa mallia eläinystäviltämme ❤

Pitkästä aikaa oli ihana päästä ihan reppuretkelle. Helteet saavat minut hyvin varovaiseksi näiden eläinlasten kanssa. Emme ole aikoihin  tehneet muuta kuin varhaiset aamulenkit. Kaikki muu liikkuminen on tapahtunut Tassulan Tallilla jokaisen oman halukkuuden mukaan. Suorastaan ikävöin pitkiä päiväretkiämme kansalluspuistoihin, vaikka esimerkiksi talomme takapihalta lähtee upea lenkkimaasto.

Tässä muutama kuva eiliseltä aamulenkiltämme lähimetsään. Pessikin tuli mukaan. Välillä hän jää omasta tahdostaan kotiin, ja silloin teen koirien kanssa reippaamman lenkin. 

Nousimme ns. Kettukalliolle. Koirien käytöksestä tiesin, ettei kumpikaan ketuista ollut lähettyvillä. 

Jatkoimme kallion korkeimmalle kohdalle. Näköala oli huikea.

Samalla koirat valpastuivat. Ropilla oli vahva vainu jostakin, ja Hetta repesi täysin.

Tuolla alhaalla kuulemma on jotakin. Olisikohan kettulapset? Kovasti haluaisin minäkin tietää. Ehkä joku päivä vielä tapaamme.

Touhuilu Tassulan Tallilla, Onnelassani, täyttää nyt ja tulevaisuudessa lähes  kaiken vapaa-aikamme. Tosin, kun katson juuri nyt ympärilleni, Onnela saattaa kuulostaa huvittavalta ilmaisulta. Ehkä mieheni käyttämä Surkula-nimi voi olla osuvampi 😎

Tallipiha 

Pessiä ei kaaos haittaa tippaakaan.

Tuntuu ennemminkin nauttivan tilanteesta 😀

Hyvin vaikuttavat  Aapo ja Venlakin viihtyvän, vaikka työmaalla asuvatkin.

Illan hämyn  järvi-idyllin rikkoo vain taustalla pilkottava kaivinkone 😎

Tätä kuvaa voisin katsoa ikuisesti ❤ Koko projekti tiivistyy ikään kuin tähän. Paras on tietysti, kun saunakin on valmis. 

Muistakaa ottaa helteellä rennosti 😀

Viikon kuluttua olemme Lapin lumoissa ❤

Seuraava postaus  sitten sieltä.