Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Lemmenjoen kansallispuistossa

Lemmenjoen kansallispuisto on Pessin 15. kansallispuisto. Aikaa kansallispuistojen bongailun aloittamisesta on kulunut melko tarkkaan vuosi. Reissukissa on nimensä mukainen 😀 Vielä on kiertämättä 25 puistoa; retkeilyä ja matkailua riittää siis kissan elämässä vielä pitkään.

Retkiaamuna kaveri tosin näytti tältä! Eväät oli pakattu, ja koirat valmiina eteisessä, mutta kissa vain nukkui. Tietysti minä, kissan palveluskuntaan kuuluvana, kannoin unisen kaverin varovasti autoon, jossa unia oli mahdollista jatkaa vielä 150 kilometriä. Sen verran oli nimittäin matkaa Ylläksen asunnoltamme Lemmenjoelle.

Perillä Repojoen parkkipaikalla. Kohteemme on Sallivaaran poroerotuspaikka, jonka talviset poroerotukset aikoinaan kestivät viikkokausia. Erotusten yhteyteen syntyi jopa markkinaperinne iltatoreineen ja tansseineen. Kämpät ja aitarakenteet on entisöity 1980-luvulla. Tälläistä ihmettä retkikuntamme lähtee katsomaan.

Siitä se lähtee. Kuuden kilometrin reitti kohti erotuspaikkaa, edestakaisin vaellettavaa 12 km. Hieman jännittää, koska matkassa kissa ja kuusi koiraa, joista  kolme on yli 12-vuotiaita. Onneksi  mukana myös mieheni. Luotan hänen fyysiseen ja henkiseen tukeensa ❤ Ei muuta kuin matkaan.

Pessi otti tapansa mukaan johtopaikan, mutta koska hän on kissa, jatko on aina yllätys. Niinpä nytkin matkaa oli taitettu vajaa kilometri, ja kissalle tuli nälkä, iso nälkä 😎 Seurasi ensimmäinen tauko. Ei haittaa, olemmehan Suomen suurimmassa  tiettömässä metsäerämaassa, missä ei kiihkeän kaupunkisykkeen vauhdissa kuljeta. Kello saa rauhassa tikittää kissan tahtiin.

Ja kelpaahan tässä pysähdellä.  Mielessä alkaa väkisinkin soida kaihoisia sävelmiä Lapin eksotiikasta. Tunnelmaa latistaa hieman Ropin surullinen katse, joka taitaa ihmetellä kissan erityisasemaa aina ja kaikkialla.
Voi Ropi, maailma vaan on välillä epäoikeudenmukainen ❤

Tässä menossa kaikille jo niin tuttu tuokio, Pessin ruokailun jälkeinen meditaatiohetki. Vasta sen jälkeen voi matka taas jatkua.

Avosuota silmänkantamattomiin.

"Sen vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut, mitä aiemmin ollut on vailla" ❤

"Portti kaupungin kunhan on sulkeutunut, tenho outo on pohjolan mailla" ❤

Määrätietoinen reipas eteneminen ei todellakaan kuulu Pessin tyyliin. Kaatuneet puunrungot suorastaan kutsuvat kissaa seikkailuun.

Hienosti Pessi on kuitenkin joukkojaan johdattanut, ja 6 km:n taival on loppusuoralla.

Kansallispuistoissa on aina hyvät opasteet. Pessille suunta olisi jo selvä.

Uskomattomat rakennelmat keskellä "ei mitään".

"Huhuu, onko täällä poroja?"

Ei näkynyt poroja, joten eteenpäin vie kissan tassut.

Osa poroerotuspaikan kämpistä on yleisölle avoinna, myös tassuväelle 🐾

Isäntä on matkassa, niin palvelu pelaa. Takassa oli tuli, ennen kuin ehdin kissaa sanoa 😎

Pessi halusi alkupalansa tietysti välittömästi.

Kuvan tunnelma on täydellinen ❤

Harras asetelma muuttui hetkessä koomiseksi 😀

Jengi paistaa makkaraa. Minä saan syödä kasvisruokani yksinäisyydessä 😉

Pessiä kiinnostaa takkatulen alkuperä.

Oikeastaan Pessiä kiinnostaa ihan kaikki.

Upea vanha kämppä on täydellinen tausta yhteiskuvalle.

Kuvausidyllin rikkoi pelottava kaaos. Taaksemme syöksyi iso huskyn tyyppinen irtokoira tutkapanta kaulassa. Sain pelastettua Pessin, mutta koiralauma syöksyi tunkeilijan luokse. Ropilla oli niskakarvat pystyssä. Huutoni hälytti isännän ulos, ja yhdessä saimme omat koiramme kiinni. Isäntä sai tosissaan ajaa irtokoiraa pois luotamme. Koira ei ollut rodultaan tyypillinen metsästyskoira. Mietinkin, ettei vaan olisi kenenkään retkeilijän koira vapaana. Panta kaulassa, koska tiesivät koiran kulkevan omia reittejään.

Leppoisa tunnelma oli haihtunut. Laitoin turvallisuussyistä Pessin reppuun, ja lähdimme paluumatkalle. Hetken kuluttua näin polulla meitä lähestyvän pariskunnan - heilläkin koira vapaana kansallispuistossa. Kytkivät sen kuitenkin heti meidät nähtyään. Varmuuden vuoksi väistyimme laumamme kanssa polulta syrjään. Jälkikäteen jäin miettimään, kuuluikohan se meitä hätyytellyt koira myös pariskunnalle. Toivottavasti ei.

Koirat onneksi unohtivat välikohtauksen nopeasti, ja Pessikin viihtyi repussa.

Luonto tekee jälleen tehtävänsä. Huolet haihtuvat, askel kevenee, rauhoituin itsekin ❤

Taas oli vietetty hieno päivä ainutlaatuisessa ympäristössä ❤ Kotimatkalla alkoi sade, mutta se ei auton hurinassa tyytyväisenä nukkuvaa tassukansaa haitannut.

Koitti viimeinen lomapäivämme. Ajoittaista sadetta oli luvattu pitkin päivää. Malla, Saaga ja Pessi saivat jäädä tuvan lämpöön nauttimaan ansaitsemastaan vapaapäivästä, ja vain Halti, Hetta, Ropi ja Unna lähtivät kanssamme reissuun. Määränpäänä Kukastunturi. Polku tunturin huipulle on hulppea baana, ja reitti on yleensä hyvin suosittu. Sadeilma veroitti kulkijoita roimasti, ja saimmekin nauttia luonnon rauhasta lähes keskenämme.

Vaihteeksi oli mukava edetä rivakkaa vauhtia, ja hujauksessa olimme taivaltaneet 5 km:n matkan huipulle.

Yhteiskuva on otettava, vaikka  pienestäkin ryhmästä. Kylläpä "vain" neljän koiran rivi näyttää tyhjältä 🤣

Huipulla kävi niin kova tuuli, että päätimme mennä hieman alemmaksi evästauolle.

Kuinka onnellinen voikaan olla hän...

Aika tuntuu pysähtyneen, on vain tämä hetki ❤

Kuin suuren taiteilijan maalaus ❤

Liekö totta tämä kauneus, vai satujen siltako siinä?

Kuin sadusta tämäkin näky. Lähdimme tunturille Karilan Navettagallerian parkkipaikalta, ja nämä sarvipäät kuuluvat paikan henkilökuntaan. Yksi kaveri oli koiriemme riemuksi aitauksen ulkopuolella 😎

Satumainen tunnelma jatkuu kahvilan ovella.
Hieno retki jälleen takana ❤

Viimeinen ilta Lapin kodissamme tällä erää. Väsyneet,  mutta onnelliset ❤

Reissukissa ❤❤❤


Tykkää meistä Facebookissa, jos haluat kuulla puuhistamme useammin.