Reissukissa-Pessi ja koirat Kurjenrahkan kansallispuistossa

Tänään Pessi seurueineen seikkaili meille hyvin tutussa Kurjenrahkan kansallispuistossa. Kiersimme suosikkini Pukkipalon reitin. Tosin siitä vain ns. kahdeksikon mallisen rengasreitin isomman lenkin eli 6 kilometriä. Koko lenkki on 9 km. Sen olemme kiertäneet koirien kanssa lukemattomat kerrat,  välillä yhdistäen siihen Savojärven kierroksen, jolloin matkaa tulee jo 15 kilometriä!

Täytyy kyllä todeta, että hetkeäkään liian aikaisin ei tämä retki tapahtunut! Meillä alkoi nimittäin olla  varsin energinen kissanuorukainen. Täsmälleen kuin sanonta " kissa pistoksissa". Kyytiä saivat  vessa- ja talouspaperirullat, viattomat koiraparat ja ohikulkevat ihmiset 😎 Syynä levottomuuteen oli kaksi perättäistä pihaulkoilupäivää! Ei siis metsälenkkiä laisinkaan. "Törkeää", totesi Reissukissa-Pessi 😎 Oli ihan pakko luvata hänelle, ettei vastaava toistu enää ikinä.
Toisen pihailupäivän aiheutti kaatosade, ja toisen eräretki 10 koiran kanssa. Vain kaatosateen Pessi hyväksyi syyksi 😉

Tänään sitten mentiin eikä meinattu. Ensimmäisen kilometrin kissa johti joukkoja sellaisella vauhdilla, että seniorikoirilla oli vaikeuksia pysyä perässä.
Koirien haisteluille tai tarpeitten teolle kissa ei antanut mahdollisuutta 😎

Koirat haluaisivat haistella, mutta Pessi todellakin kiskoo eteenpäin. Oli pakko luvata koirille extranamit palkaksi, jos suostuisivat kiiruhtamaan kissan perässä sen aikaa, kun kissalla olisi menohalut päällä.

Näin mallikkaasti sitten etenimmekin  ensimmäisen kilometrin 😀

Vaan kuinkas kävikään? Taisi joku väsähtää. Annoin Pessin hetken huilata ja tarjouduin sitten ottamaan hänet syliin, mutta samassa kissa singahtikin jo eteenpäin. Syli ei tullut kuuloonkaan. Reissukissat kävelevät itse.

Niinpä sitten jatkoimme matkaa sangen vauhdikkaasti liukkaalla kalliolla. Pukkipalon reitti on suosikkini juuri reitin monimuotoisuuden takia. On soita, kallioita ja ainutlaatuista 150 vuotta vanhaa aarnimetsää.

Kaatuneet puut ovat Pessin suosikkeja, ja niitä riitti tällä reitillä.

Tähän päättyivät kalliopolut ja alkoi kostea, paikoin hieman synkkä Peikkometsä. Peikkometsiä on nimittäin kahdenlaisia. Toinen on viehkeitten keijukaisten ja hauskojen menninkäisten valtakuntaa. Toisessa asuu pelottavia metsähiisiä. Tämä ei ole tieteellisesti todistettua faktaa, vaan ihan meidän seurueemme omia havaintoja 😉

Kissaa ei moiset pelota. Liikkeelle siis.

Pessi on  monessa asiassa samanlainen retkeilijä kuin pienet poikamme muinoin. Retken kohokohtia ovat nimittäin eväshetket ja luonnon vedet.
Missä puro, siellä Pessi. Alla kuvatodistetta.

Vaan liekö tämä hämyinen metsänurkkaus  kissastakin sitä hiisien valtakuntaa, kun noin kylki siskon kyljessä seisotaan 😉

Pessi on valistunut retkeilijä; opastaulut ovat tutustumista varten.
Nyt tulimme siis Pukkipalon aarnialueelle, jota pidetään Varsinais-Suomen komeimpana aarnimetsänä.
"Vau ja miau", sanoi Pessi.

Nousu kohti Takaniitun vuorta alkoi.
Me emme nähneet retkemme aikana muita kulkijoita, mutta polun kuluneisuudesta päätellen emme ole ensimmäiset tämän vuoren valloittajat 😉

Huipulla oli juuri kissalle sopiva penkki 😀
Alamaiset söivät maassa paljaalla kalliolla omat kanakierretikkunsa.

Ruokailua seuraa aina pieni meditaatiohetki.

Vuoren huipulta 700 metriä eteenpäin olisi ollut tulistelupaikka, mutta ainoana tulentekotaitoisena en  tämän retkikuntani kanssa nuotiota yleensä sytytä. Pelkkien koirien kanssa kulkiessani kyllä tulistelin, mutta kissan kanssa jo polttopuiden hakeminen olisi varmasti oma show'nsa.

Koirat tutkivat edellisten retkeilijöiden jättämiä hajuja, mutta Pessin piti kiertää koko penkkirivistö. Jälleen tuli mieleen pienet lapset 😉

Pitkospuut menevät pitkin kansallispuiston rajaa, ja ikävä kyllä polun oikealla puolella oli metsä kaadettu. Maisemaa oli vaikea enää  tunnistaa.

Pessiä ei näkymä haitannut. Kaatuneet puunrungot toivat mukavaa haastetta kulkemiselle.

Retken loppupuolella piti valloittaa vielä yksi vuori. Pessin opastuksella homma sujui sukkelaan.

Ei tarvinnut kissaa kehottaa portaita kiipeämään; sinne suuntasi tassunsa oma-aloitteisesti.

Pitihän sitä vielä yhteiskuva ottaa kukkulan kuninkaista ja kuningattarista 😀 Kuvauspalkkana saivat hieman herkkuja, jotta jaksavat autolle asti.

Viimeiset 200 metriä kuljettiin pitkin metsätietä. Hyvin jaksoi seurue loppuun asti 😀

Kotona piti reissulaisen tutkia ostamaani maailman suloisinta kissapurkkia ❤
Herkkujako olisi halunnut?

Vaan sitten nukahti viereeni keittiöön - veden ääreen jälleen 😀 Ja hieman epämukavan näköisesti 😎