Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Särkitunturilla

Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan, sen mieli tänne lakkaamatta palaa ❤

Täällä siis jälleen olemme, lyhyellä rauhoittumislomalla, luontoterapiassa, sielunhoidossa, mindfullness-treenissä. Niitä kaikkia Lappi minulle edustaa ❤
Kesäkuun alku on ehkä parasta retkeilyaikaa. Ei ole vielä sääskiä, eikä turistien ruuhkaa. Luonto ja hiljaisuus ovat käsinkosketeltavia. Yöttömät yöt alkoivat juuri, ja ensimmäiselle yöttömälle yölle osui täysikuu. Lapin lumoa herkimmillään ❤

Nyt on sitten  lupaus lunastettu. Pessikin pääsi Särkitunturille. Lupasin nimittäin viime vuoden marraskuussa, että kesällä hänkin  pääsee ihailemaan tunturilta avautuvia henkeäsalpaavia näköaloja. Silloin marraskuussa mittari  näytti 15 asteen pakkaslukemia, joten jätin kissan ja vanhuskoirat tuvan lämpöön ja lähdin vain ns. sissiryhmän (Hetta, Ropi ja Unna) kanssa kipuamaan Särkitunturille. Tällä kertaa mittari näytti 15 astetta lämmintä, kun ajoimme  parkkipaikalle ja aloitimme nousun.

Jo reitin lähtöpisteestä avautui rauhoittava maisema  Pallastunturille.

Huipulle on parkkipaikalta matkaa 3,2 km, ja polku on näin hulppea. Leveä viuhkamme kulkee mukavasti. Nousuvauhtimme  oli tällä kertaa ennätyksellisen hidas. Mukana oli Saaga-vanhus, jonka askel on jo hutera. Intoa kyllä löytyy enemmän kuin kroppa sallii. Niinpä minun tehtäväni on huolehtia rauhallisesta etenemisestä runsain tauoin. Kunnolliset tauot olivat myös Pessin mieleen, ja oikeastaan hän huolehtikin, että taukoja oli taatusti Saagalle riittävästi.

Pessillä on selvästikin silmää luonnon kauneudelle, niin upeita levähdyspaikkoja osaa aina valita.

Reitti on alueen suosituimpia, ja varustus on sen mukaista. Jo puolessa välissä matkaa on hulppea taukopaikka.

Pessillä taitaa olla jo nälkä.

Minä halusin kuitenkin jatkaa matkaa ja ilmoitin kaverille tylysti, että vain juoma- ja uintitauko sallitaan.

Pessille ei kelvannut kumpikaan vaihtoehto. Koirat olivat jälleen soputuvampia.

Olisi tehnyt mieli pulahtaa tuonne itsekin, mutta homma tuntui sittenkin liian työläältä tällä kokoonpanolla.

Jatkoimme siis kiipeämistä. Nousu oli tosin koko ajan niin loivaa ja polku niin hyvä, ettei edes huomannut huiputtavansa tunturia.

Ei täällä haluakaan kiirehtiä. Voi jäädä jotain näkemättä ja kokematta. Tuoksut ja äänetkin kannattaa aistia.

Suuren Mestarin taidetta tämäkin ❤

En olisi ihmetellyt, vaikka tämä puu olisi alkanut puhua käsiään liikutellen.

Nosebook-viestiketju toimii täälläkin.

Kyttääjät 😀 Pessi etsi turvallisen vakoilupaikan. Vetipä oikeaoppisesti päänsäkin alas, kun "vihollinen" lähestyi. Vihollinen on polkua alaspäin tuleva koululaisryhmä. Väistyimme hyvissä ajoin polulta sivuun.  Lähdimme  parkkipaikalta suht samaan aikaan koululaisjoukon kanssa liikkeelle. Heillä homma kohta jo hoidettu. Me vaan hengailemme. Retkikuntamme on tosiaankin edennyt Pessin ja Saagan tahtiin.

Olemme mekin sentään jo melkein huipulla.

Pessi kaipaa  vaihtelua polulla kulkemiseen.

Suuri avara maailma ja pieni kissapoika ❤

Vesi kiehtoo retkikuntaamme aina ja kaikkialla. Tunsin taluttimien kiristyvän vyötärölläni, kun lähestyimme järveä.  Kaikilla on kiire olla ensimmäinen.

Vettä onneksi riittää kaikille.

On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen ❤

Tää köyhä, karu maa, 

mun lumoihinsa saa ❤

Kuin vartijoina tunturien laet aukeat.

Ne suojahansa ottaa yksinäisen ❤

Taisinpa loukata tekijänoikeuksia lainaamalla Helismaan sanoja Rakovalkealla-laulusta.

Huipun taukopaikalla oli muita kulkijoita, joten me etsimme itsellemme rauhallisen tuulensuojaisan näköalapaikan eväshetkeemme. Kansikuva otettiin kuitenkin ensin. Silmiin paistava aurinko ja korvia heiluttava tuuli antoi kuvattaville veikeät ilmeet 😀 

Ruokailun jälkeen Pessi vetäytyi levolle, mutta Unna halusi olla kukkulan kuningatar. Ilmeestä päätellen Pessi ei pitänyt ajatuksesta. 

Ollaan vaan ja hengaillaan ❤

Hetta - pieni ilopilleri ❤

Eväshetken jälkeen vaeltelimme verkkaiseen tahtiin tunturin päällä. Mihin suuntaan vain katse kääntyi, pakko oli pysähtyä ihastelemaan näkymää.

Aika tuntuu pysähtyneen. 

Tai no - aina joku on erilainen 😎 Meillä se on yleensä Pessi. Selvästikin kaipaa jo  toimintaa.

Seuraavaksi yrittää saada Ropia liikkeelle.

Ehkä on siis aika lähteä takaisin autolle. Juomatankkaus vielä.

Täydellinen paikka pieneen tempputuokioon. Pessi päätti kääntää jälleen paremman puolensa.

Alasmeno sujuikin huomattavasti nopeammin kuin ylös kipuaminen.

Juoma- ja huilitauot ovat kuumalla ilmalla tärkeitä.

Auto on jo näkyvissä, mutta hetki pitää vielä kuunnella puron solinaa.

Se oli sitten siinä. Pessi huiputti viidennen tunturinsa 😀 Voimille se selvästikin otti.

Levon jälkeen häntä pystyssä kohti uusia seikkailuja ❤