Aktiiviloma Ylläksellä jatkuu

Aika kuluu täällä pohjoisessa huimaa vauhtia. Juuri tulimme, ja kohta on taas lähdön hetki. Muumien  Nuuskamuikkusen viisaus lohduttaa: "On lähdettävä, jotta voi tulla takaisin."
Palataamme kuitenkin ajassa hieman taaksepäin. Vuoden ensimmäisenä arkiaamuna mieheni ja kuopuksemme saapuivat yöjunalla seuraksemme. Hiljaiseloomme tuli uutta säpinää. Osan siitä onnistuin tosin hankkimaan ihan itse 😎 Matkalaiset jäivät aamupäiväksi sohvalle lepäilemään, ja minä päätin lähteä Pessin ja viiden koiran kanssa retkelle vähän syrjäisemmälle seudulle. Kuulin, että 20 km:n päässä asunnoltamme oli kairassa tehty metsätöitä ja sinne vei aurattu metsätie, missä saisin rauhassa lenkkeillä retkikuntani kanssa. Tarkoista etäisyyksistä ei ollut puhetta, ei edes poron kuseman tarkkuudella, mutta eksymisvaaraahan ei suoralla tiellä ole. 😉 Olin ajanut kapeaa metsätietä viimeisen mökkitiehaaran jälkeen jo yli 5 km, eikä yhtään auton kääntöpaikkaa ollut matkan varrella. Tiellä ei näkynyt auton renkaiden jälkiä, vain moottorikelkan ja ehkä koiravaljakon urat.. Valoisa aikakin päättyisi pian. Entä jos en saisi autoa ympäri? Kuinkahan kaukana se metsätyömaa oikein on? Alkoi pelottaa.En uskaltanut ajaa enää pidemmälle. Kännykän kenttäkin oli heikko. Hiki nousi otsalle. Päätin lähteä peruuttamaan takaisin. Yli 5 kilometriä! Autossani on kyllä peruutuskamera, mutta hämäryys teki hommasta haasteellisen. Lumisokeus vaivasi. Kapean tiepohjan reunoilla lumi oli upottavaa. 3 km meni kohtalaisesti, sitten töms! Penkassa olin. Kuskin puoleinen etuovi ei auennut milliäkään, sivuikkuna oli puoliksi kinoksen peitossa, ja auto ei liikkunut mihinkään. Tuli paniikki. Lopulta sain yhteyden Ylläksen Vaellushevosten yrittäjään. Hän asui lähistöllä. Ystävällisesti lupasi järjestää traktorin paikalle ❤ Tunsin itseni typeräksi etelän turistiksi! Autossani ei ollut edes lumilapiota. Noloa ja ajattelematonta!

Tietäessäni avun olevan jossain vaiheessa tulossa, uskalsin ruveta kartoittamaan auton tilannetta. Pimeyden lähestyminen ja kännykän huono kuuluvuus pakottivat toimimaan noin päin. Aloin kaivaa käsillä lunta auton keulasta ja hoin itselleni, ettei maasturi voi hinausapua tarvita, maasturi hinaa muita. Sieltähän se maasturi itsensä ylös sitten väänsikin! Lähes itkin onnesta. Vielä 2 km peruuttamista, ja sitten olisi mökkitiehaara, jossa saisin auton ympäri.

Vihdoin pääsimme itse asiaan; lenkille rauhalliselle metsätielle. Pessi ei suostunut tulemaan ulos. Oli vaistonnut, että jotain huolestuttavaa oli ollut tekeillä. Turvallisinta oli siis pysyä tutussa autossa.

Illalla lähdimme vielä hiihtämään isännän, kuopuksen ja kolmen koiran kanssa valaistulle ladulle. Eipä mennyt sitten sekään lenkin aloitus kuin Strömsössä! Autolta ladulle oli matkaa n. 100 metriä. Koirat olivat minulla vetovyössä, sukset ja sauvat kainalossa. Tai siis olisi pitänyt olla. Yhtäkkiä  kainalossa olikin vain yksi suksi. Toinen suksi oli jäänyt matkan varrelle. Onneksi löytyi. Nolotti taas. Pärjäämiseni yksin reissuillamme kyseenalaistettiin vahvasti miesväkemme taholta 😎

Tässä tauko laavulla. Koirat tutkivat, josko edellisiltä kävijöiltä olisi pudonnut herkkuja maahan. Leppoisa hiihtolenkki tähtitaivaan alla rentoutti ihanasti päivän haasteista. Sauna viimeisteli fiilikset ❤

Seuraavana aamupäivänä lenkkeilimme hieman lähempänä sivistystä. Auton sain jätettyä viralliselle parkkipaikalle, jonka läheltä lähti sähköyhtiön huoltotie, joka ei ole päivittäisessä käytössä. Mahtava tie keskellä kairaa.

Ei ole helppoa olla pieni ❤

Taitaa kissa etsiä hiiriä lumen alta, kun niin vimmatusti kaivoi tassullaan lunta.

Kiusaus kaivaa kamera esille näissä tilanteissa on ylivoimainen. Mahtavaa, kun entinen ulkosiisti kissa tekee nykyään asiansa ulos ihan muina kissoina, rutiinilla suorastaan 😎

Lenkin kohokohtia ovat aina herkkuhetket. Tässä aivojumppaa eli namin etsintää.

Malla-mummo jaksaa hyvin lyhyillä lenkeillä.

Paluu autolle. Pessin häntä näyttää suunnan.

Näin hyvin lumi valaisee. Kuva iltalenkitä. Valona vain lumi ja tähtitaivas.

Ilta-aktiviteettina Pessi katsoi ohjelman "Kissojen salainen elämä".

Aamulenkki ja aamu"piip" 😎

Tältä lenkiltä onnistuin kuvaamaan hauskan videopätkän Pessin touhuista. Sen voi nähdä facebook-sivuiltamme tai YouTubesta.

Kauppareissukin on näissä maisemissa yhtä hurmosta  ❤ Näkymät tieltä matkalla Ylläsjärveltä Äkäslompoloon.

Kauppareissulla lauma lisääntyi 😀

Viimeisen lomapäivän hiihtolenkin aloitus oli jälleen hieman hupaisa. Katu-uskottavuuteni miesväkemme keskuudessa katosi lopullisesti 😎

Pakkasta oli vajaa kymmenen astetta, mutta tuuli oli ilkeä. Vettä valui silmistäni, kun kävelimme autolta ladun alkuun. Minulla oli vaikeuksia saada monoa siteeseen kiinni. Painoin ja painoin. Isäntäkin jo hoputti. Kokeilin vielä toiseen jalkaan...ja meinasin kuolla nauruun. Jalassani oli ulkoilukenkäni! Ei muuta kuin takaisin autolle ja jalkineiden vaihtoon. Koiratkin hermostuivat moisesta. Miesväelle annoin luvan lähteä jo hiihtämään. Ilmoitin pärjääväni hyvin ilman heitäkin 😂

Hiihtolenkillä kaikki sujui onneksi täydellisesti.

Täällä mieli rauhoittuu...
Ja kommervenkit unohtuu 😎

Vielä viimeinen yhteiskuva laumasta. Uusin tulokas oppi heti poseeraamisen salat ❤

Pessillä oli rankka loma. Viimeisenä iltana hän ei jaksanut edes saunoa. Nukahti makuuhuoneeseen paljon ennen muita ❤

Tällä kertaa loma oli tässä. Ihanat muistot mielessä palaamme arkeen ❤