Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Sipoonkorven kansallispuistossa

Se onnistui sittenkin. Sipoonkorpi valloitettu. Oli kissan 8. kansallispuisto. Helpolla ei Sipoonkorpi meitä kuitenkaan päästänyt. Vesijuoksuksi meni retkeilymme tänään. Osalla ihan uimareissuksi. Koirat eivät valittaneet, eikä kyllä Pessikään. Ehkä emme turhaan kutsu kissaa välillä Pessi-pässiksi. Semmoisella  jääräpäisyydellä kaveri nimittäin suoritti oman osuutensa 😎 Reppuun menosta ei voitu edes keskustella. Syliin  nappasin kissan pahimpia lammikoita ylittäessämme, mutta niin rimpuili veikkonen sylissäni, etten kyllä yhtään ylimääräistä metriä häntä viitsinyt väkisin kantaa. Käyttäytyi kuin uhmaikäinen taapero, jolla menossa "mää itte-kausi" 😀

Kotona ei vielä oltu "mää itte-tunnelmissa. Koirat olivat eteisessä valmiina lähtöön, mutta yksi aamu-uninen kissa näytti tältä 😉 Onneksi retkikohteeseen oli kahden tunnin ajomatka.

Ajoin auton Tasakallion parkkipaikalle, ja johan oli Pessi hereillä.

Opastauluun tutustutaan jälleen asiantuntijan elein.

Pessille reitti olisi jo selvä, mutta koirat lukevat vielä tuoreimmat nosebook-päivitykset.

Ei muuta kuin menoksi.

Karu totuus olosuhteista valkeni hyvin pian. 190 km:n ajomatka esti kuitenkin perääntymisen.

Pessi ylitti puroja hyppien kiveltä kivelle.

Ja vielä viimeinen pitkä loikka kivelle Hetan viereen.

Temppuradan yksi osio suoritettu. On hän vaan taitava kissa 😀

Tämä taisi olla  temppuradan  kuivin osuus 😀

Ripustin sitten pikkukoiratkin hetkeksi puuhun kuivumaan 😉

Siinä Storträsk - lohilampi. Kyllä kissa lohen päälle ymmärtää.

Tulisiko saalista ihan vaan tuijottamalla?

Kummasti se vesi kiehtoi kaikkia, vaikka olisi luullut sitä lajia olleen jo riittävästi.

Järven rannalla oli taukopaikka, mutta meillä ei ollut vielä nälkä.

Ainoa kierroksella näkemämme ihminen oli järvellä touhuava pilkkijä. Sen verran epäilyttävä ilmiö, että parempi tarkkailla tilannetta hieman piilosta.

Matka jatkui. Ikävä kyllä edessä oli vielä märempi osuus. Kansallispuistojen kiertäminen osaa olla vaativaa puuhaa!

Urhoollisesti kissa kuitenkin retkikuntaansa johdattaa luonnonvoimia uhmaten.

Tassujen kastuminen kuitenkin selvästi inhottaa yhtä retkeilijää 😉

Etenimme hitaasti nauttien järven pysähtyneestä tunnelmasta. Karun kaunista maisemaa.

Mindfullness ❤

Tuijotus tulevaan. Taisivat huomata, minkälainen loppurutistus meitä vielä odotti 😉

Siitä se polku menee. Pessi kuulemma kiertää. Tässä kohdassa nappasin kissan syliini, eikä kaveri edes vastustellut. Ymmärsi selvästi realiteetit.

Tästä tulimme yli,  tai oikeammin sanottuna läpi 😎 Edessä oikealla on avanto. Siihen molskahti iso musta Ropi, mutta ikävä kyllä myös Saaga, pienin ja vanhin retkeilijämme 😔 Ropi kastui kylkiin asti, mutta Saaga upposi kokonaan. Ylös noustuaan molemmat ravistelivat ja käyttäytyivät kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Autolle oli matkaa onneksi vain kilometri.
Päätin, että loppumatkalla ei kukaan saa jäädä unelmoimaan, vaan kulkisimme reipasta vauhtia autolle ja söisimme eväätkin vasta siellä. Laitoin Webastonkin päälle, jotta pääsisimme heti lämpimään autoon.

Asiat sai toki toimittaa 😉 Fiksu Pessi hoiti homman, kun huomasi, että parkkipaikka häämötti jo edessä.

Huomatkaa, mikä neliveto! Siis kissalla 😎

Ovi auki! Tahdon sisälle!

Onneksi autossa oli pyyhkeitä, vilttejä ja pehmoisia petejä. Kuivasin retkikaverini hyvin ja jaoin  heille repussa mukanamme kulkeneet eväät.

Kyllä ruoka maistuikin hyvältä lämpimässä autossa ❤ Kotimatkan kaikki olivat umpiunessa ❤