Reissukissa-Pessi ja Koirajengi Nuuksion kansallispuistossa

Reissukissa-Pessi ja Koirajengi retkeilivät tänään Nuuksion kansallispuistossa Klassarinkierroksen 4 km ja lisäksi vähän extraa, yhteensä 5,5 km. Tämä oli Pessin 7. kansallispuisto. Enää 33 kiertämättä. Hyvin projekti etenee, vaikka talvi haittaakin bongailua muualla kuin Etelä-Suomessa.
Klassarinkierroksen sanotaan olevan koko alueen rauhallisimpia reittejä. Juuri sopiva kissavetoiselle retkikunnalle 😉 Ja olihan se. Tapasimme koko aikana vain kaksi retkiluistelijaa Saarilammella  😀

Tästä se retki alkaa. Vähän on vielä valjakon kokoonpano rönsyilevä. Ei ole kissa tehtäviensä tasalla 😉 Väylä on tosin riittävä leveämmällekin kuljetukselle.

Melkein pääsimme vauhtiin, mutta sitten Pessi näki jotain kiinnostavaa.

Missä puro, siellä Pessi 😀 Turha hoputtaa kissaa, se ei tilannetta nopeuta - ennemmin toisinpäin 😎

Viimein liikkeellä. Taitaa Pessi katsoa kuvaajaa sen näköisenä, että mikä kestää, miksei jo mennä!

Saarilammen jää oli yli 10 senttiä paksua. Pysyimme kuitenkin polulla Pessin toiveista huolimatta.

Tätä järven aurinkoista päätyä ei voinut vastustaa. Rohkenimme nauttia siinä hetken auringosta  🌞 Järveltä tuli retkiluistelijapariskunta juttelemaan kanssamme. Rouva tunnisti Pessin ja koirat. Oli nähnyt heistä jonkun jutun jossain. On se Pessi melkoinen kissa, kun noin vaan retkeilemällä on tassutellut julkisuuteen ❤

Palasimme takaisin polulle ja jatkoimme kierrosta.

Pessin häntä kertoo, että nyt on jotain mielenkiintoista nähty ja on mentävä.

Tulkaa jo kaverit!

Pitihän se arvata. Tulistelupaikka se siellä.
Eväshetket ovat Pessin suosikkeja, vaan mitäpä tapahtuikaan nyt?

Koirat hotkaisivat välipalansa hetkessä, mutta Pessi hädin tuskin vilkaisi kuppiinsa jatkaen vain muita puuhia. Olin ihmeissäni. Mietin jo, oliko ruoka katettu kissan arvolle sopimattomasti maahan! Yleensähän Pessi syö retkillämme kivellä tai penkillä - korkeammalla kuin koirat. Joulun aikaan oli hänellä jopa pöytäliina kupin alla.
Laitoin ruuan takaisin reppuun, ja jatkoimme matkaa. En siis muuttanut ruokapöydän paikkaa. Syy ruokahaluttomuutten selvisi kuitenkin myöhemmin.

Jälleen pitkospuilla Pessi pystyhäntineen valjakon johtajana.

Aina on hetki aikaa kiipeilyyn 😀

Tässä selvisi syy syömättömyyteen. Tulistelupaikka oli autolta vain 1,2 km:n päässä. Eihän silloin vielä kuulu eväitä syödä. Matkahan oli vasta alussa. Kissat tietävät nämä säännöt. Koirat nyt söisivät vaikka koko ajan. Onneksi ei syy ollutkaan virheellisessä kattauksessa 😉

Retkikunta tietää, että opaskyltit on luettava. Hajujäljet ovat runsaat maassakin.

Näin leveillä poluilla on helppo kulkea rinta rinnan.

Koirat odottavat jälleen. Kissalla menossa kemian oppitunti. Tutkimuskohteena veden molekyylit.

Siinä riittää kissalla sulateltavaa. Tutkijan työ on rankkaa.

Pieni tauko ennen nousua Klassarinkalliolle. Pessin on sitten vaikea pysyä samassa rintamasuunnassa koirien kanssa. Edes vähän on liikuttava asettamastani paikasta.

Mitä ylemmäksi nousimme, sitä upeammiksi muuttuivat maisemat ❤

Hetken maailma on tässä. Arjen murheet kaukana.

Onnistuneen ruokailun jälkeen yritin ottaa retkikunnasta sitä ns. edustuskuvaa tämän jutun kansikuvaksi. Pessillä oli taas ihan omat asennot 😎 Muutaman yrityksen jälkeen suostui kuin suostuikin hetken poseeraamaan oikein päin, ja sain kuvan otettua 😀

Huipulla olisi riittänyt ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa, mutta kotimatka kutsui. Pessi tarkistaa tuttuun tapaan opastaulusta reitin.

Hyvän reitin osasikin jälleen valita 😉

Näin komea puunrunko suorastaan huutaa kuvattavia selkäänsä. Ja taas yksi kissa sooloilee 😎

Vielä viimeiset vesileikit ennen loppusuoraa. Ei tunnu jääkylmä vesi tassuja paleltavan. Karaistunut kaveri.

Loppumatka kuljettiin pitkin metsäautotietä. 

Auto näkyi jo parkkipaikalla, mutta Pessipä istahti keskelle tietä katsellen haikeana taaksepäin. Retki loppui kai liian lyhyeen.

Lohdutin kissaa, että kyllä me näissä kansallispuistoissa vielä kierrellään kerta jos toinenkin. 33 kertaa ainakin! Ja kesällä huiputamme muutaman tunturinkin. Saana siintää jo mielessäin ❤