Ylläksen loppuloman huipennukset

Niin se viikko taas vierähti. Lomamme lähenee loppuaan.
Lapin luonto suorastaan helli kissavetoista retkikuntaamme. Pakkasta oli vain muutama aste, joten pienimmätkin tassulaisemme tarkenivat. Ei tosin näkynyt aurinkoa eikä revontulia, mutta helmikuussa ne esiintyvät käsikädessä kovien pakkasten kanssa. Meille juuri näin oli hyvä 😉

Eilinen Kuertunturin huiputus oli Pessin viikon pisin retki, ja sitä pitkää retkeämme seuraa kaverilla aina ns. lepopäivä. Silloin ulkoillaan lähinnä omalla pihalla, hierotaan lihaksia ja huilitaan. Käytännössä aktiivinen kissakaverimme stailaa silloin sisällä kaikennäköistä 😎

Kyllähän sen tietää, mitä tapahtuu, kun kuusi kiloa kissaa syöksyy näistä tornin rei'istä ylösalas!

Hyvin mahtuu, mutta...

"Miten tässä näin kävi?"

"Huhuu! Onko siellä joku, joka kaatoi tornini?"

Seuraavaksi kissakenraali päälliköi täällä 😂

Osansa saivat myös kenkäni. Kaverin ilme kertonee, ettei tässä nyt ihan rehellisissä puuhissa olla.

Sisäleikkipuistoilu teki tehtävänsä; riiviö nukahti. Minä karkasin neljän koiran kera kauppaan ja sen jälkeen lenkille Äkäslompolojärven jäälle.

Jälleen piti ikuistaa kauppamatkan maisema ❤

Järvenjää oli lähes tyhjä.
Hanat auki, koirat! Baana on meidän!

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa  😀

Kotona oltiin vielä unten mailla ❤
Hyvä oli kaverin kerätäkin voimia. Seuraavana päivänä olisi luvassa huima vierailu. Reissukissa palveluskuntineen oli nimittäin kutsuttu jälkeen Ylläksen vaellushevosia tapaamaan 😀 Puolin ja toisin hyvin odotettu vierailu.
Aamulla tein kuitenkin ensin lenkin viiden koiran kanssa jälleen Äkäslompolojärvelle. Pessi ja Malla-muori jäivät sulattelemaan aamupalaansa.

Kyllä me taas poseeraamme nätisti ❤ Oikeasti tämä ei ole ihan vilpitön ja pyyteetön suoritus muilta kuin Ropilta. Pikkuväki tekee homman vain ja ainoastaan palkkaa vastaan 😉 Palkka on heille saavutettu etu, josta ei niin vain luovuta. Miksi pitäisi?

Ja sitten takaisin kotiin hakemaan Pessi. Ylläksen Vaellushevoset odottavat.

Ei tiedä kissa, mitä huimia juttuja on edessä, muuten olisi taatusti jo ovella. Nyt sitä vaan valjaat päällä ja liina perässä hoidellaan vessavahdin duunia niin tosissaan 😀
Ei muuta kuin kaveri kainaloon ja menoksi.

Perillä olemme. Olin sopinut Virpin, talliyrittäjän, kanssa, että saisin ensin mennä laumani kanssa lenkille heidän ratsastuspoluilleen kairan syliin. Täydellistä ❤

Parkkipaikalta piti pieni pätkä kahlata umpihankea, jotta pääsi reitille. Ropi, Halti ja minä avasimme polkua Hetalle ja Unnalle, jotka vaikuttivat todella närkästyneiltä reittivalinnastani. Pessi pääsi matkan sylissäni, mutta yllä olevasta kuvasarjasta näkee, miten kissa urhoollisesti kutsui tyttöjä luokseen. Lopulta haki heidät. Liikkis Pessi. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta ❤

Ratsastuspolulla kelpasi spurttailla. Tassunpohjat savusivat (vai lumiko se vaan pöllysi 😉), kun tassukansa kiihdytti.

Mitään ei näy, vaikka kuinka kurkkii.
Vain me ja erämaan rauha.

Pessi tosin havaitsi jotain...

Kuukkeli, vaeltajan uskollinen ystävä, istui puun oksalla, ja sinne oksalle oli myös kissan matka. Vaan nolosti päättyi tämä yritys! Peijakkaan oksat estivät etenemisen.

Oli luovutettava. Jos on kinoksella korkeutta, niin on myös kissalla pituutta 😀

Komea on tämäkin kairan puuvanhus, mutta ei ole runkoiseen latvaan kissalla asiaa, vaikka siellä pari kuukkelia  keimaileekin.

On luovutettava. Kohtalo on kova.

Ei muuta kuin häntä pystyyn. Matka jatkukoon. Virpi ehkä jo odottaakin meitä  😀

Siellähän Virpi jo parkkipaikalla olikin. Hän tunnustaa olevansa Pessi-fani, ja sen huomaa. Niin on tuossa rähmällään kissapojan edessä 😀 Ja herkkujakin taskussa. Koirat vaativat toki osansa.

Ja sitten asiaan. Pessi lähti hevosia moikkaamaan.

"Jos ensin kuitenkin kurkkaan varovasti täältä nurkan takaa."

"Tässä istun ihan muina kissoina ja katselen muualle."

Virpin vierellä on turvallista.

"Täällähän on näitä enemmänkin. Enää ei pelota. Samanlaisia turpaveikkojahan nämä ovat kuin meitä kotipuolessa odottava Aapo-heppakin."

"Terve mieheen! Olen Pessi. Reissukissa Maskusta."

Tässä mentiin tarhaan sisälle. Pessi ihan itse halusi. Vaan kohta kävi nolosti. Oli päästävä äiskän syliin, kun niin alkoi pelottaa.

"Meidät on piiritetty."

"Joku hengittää niskaani!"

"Uskaltaisinkohan katsoa? Uskalsin" 😀

Kaikki halusivat tutustua Pessiin ❤❤❤

Oli aika lähteä ja jättää kaviokkaat illan rauhaan.

Näkemiin. Ei hyvästi. Me palaamme ❤

Tämä olisi viimeinen iltamme Lapin lumossa tällä kertaa.
Seuraavana päivänä oli lähdön aika. Yöpyisimme kotimatkallakin poikkeuksellisesti Kokkolassa, joten aamulla ei olisi kiirettä.  Päätin tehdä sissiryhmän kanssa vielä aamulla hiihtolenkin.

Hetalla on uudet menomonot.  Pinkki ei ollut tietoinen valinta. Lähinnä pakon sanelema. Ei ollut muita värejä. Neiti on nyt melkoinen Ylläksen mannekiini asussaan. Itse ei tunnu arvostavan bling blingejään 😎

Tässä he. Parhaat hiihtokaverini ❤ Aamutuimaan lepohetki jänkhällä. Tästä enää muutama suksen liukuma autolle. Aamusauna hiihtolenkin jälkeen viimeisteli olotilan.

Näkemiin ❤ Ei hyvästi. Me palaamme ❤