lauantai 26. toukokuuta 2018

Elämää eläinperheessä


Nyt on takana niin tapahtumarikas viikko iloineen ja huolineen, että on helppo noudattaa viime postauksen jälkeen tulleita lukijoidemme pyyntöjä, joissa toivottiin, että kertoisin lisää  Venlan kotiutumisesta, kanoistamme ja ylipäätään eläinperheemme tavallisesta arjesta. Tässä siis palasia viikon tapahtumistamme.
Ensi viikolla lähdemme Lappiin, joten sieltä sitten taas tulee niitä meidän perinteisiä retkitarinoitamme 😀


Venla on kotiutunut erinomaisesti. Minun sydämeni tämä hellyttävä pikkuinen valloitti hetkessä ❤


Löysin myös sisäisen ponityttöni 😂
Menin nimittäin ostamaan Venlalle pinkkiä riimua, mutta tulin ulos kaupasta tällaisen setin kanssa 😎 Kolmen pojan äitinä en ole näitä tyttövärejä saanut  ostoksissani aiemmin juuri suosia.


Aapo on ottanut huolehtivan isoveljen roolin ❤


Sisko ja sen veli.


Hetta, Ropi ja Unna tutustuivat Venlaan. Tämäkään tapaaminen ei aiheuttanut mitään draamaa. Vaikutti kuin kaikki olisivat ennestään tuttuja.


Koirat lepäilevät varjossa, kun Aapo ja Venla laiduntavat. Varsinainen laitumelle lasku on reilun viikon kuluttua. Nyt vain totutellaan laidunruohoon.


Venla haluaa kuulua joukkoon.

Seuraavana päivänä oli Pessin vuoro tavata Venla. Tähän tapaamiseen sain kaksi pari apukäsiä. Hevonen, poni, kissa ja kolme koiraa vetovyössä on totisesti minullekin liikaa.


Pessi tarkkaili kaviokkaita ensin vähän kauempaa.


Koirien lähellä tunsi olonsa turvalliseksi.


Pikkuhiljaa välimatka hevosiin kuitenkin lyhenee.


Kovasti Pessiä tuntuu  kiinnostavan nämä jättiläiset.


Joku raja pitää Pessin mielestä kuitenkin säilyttää. Tämä ei kuulemma ole enää turvallista, vaikka sitähän se ihan kirjaimellisesti juuri on 😀


Myös Venlan 93 kiloa oli 6-kiloiselle Pessille liikaa. Pessi ei näköjään halua omaa ratsua.


Selvästikään emme  ratsasta tänään. Edes rento lännenratsastaja ei voi olla ihan näin rento 😀


Eipä ainakaan jäänyt Pessille mitään traumaa nolosti päättyneestä ratsastusyrityksestä.


Ystävyys on sinetöity ❤


Kotona Eemeli-kukko ja rouvat nauttivat kesästä. Multa vaan pöllyää, kun helttakansa kuoputtaa.




Välillä rentoudutaan spa-osastolla.


Eemeli on maailman kiltein sylikukko ❤


Haltin mielestä kukon paikka ei ole mamman sylissä; se on Haltin paikka.


Edessä oleva musta kana on Josefiina, kanalaumamme vamppi. Eemelin liittyessä pari vuotta sitten kanalaumaan, iski Josefiina hänet välittömästi itselleen. Vahtii mustasukkaisesti kukkoa muilta rouvilta. Kukko tosin välillä viettää kanalan "salattua elämää" ja polkee muitakin kanoja, mutta siitäkö Josefiina suuttuu. Tassulan Kanalan perhe-elämässä olisi ihan  saippuaoopperan ainekset.


Komeaa sulhoa onkin syytä vahtia. Ottajia kyllä löytyy 😉


Enimmäkseen elo pihallamme on kuitenkin näin rauhallista.


Eemeli ❤


Kerjäävät koirat ovat monelle tuttuja, mutta tässä on vähän erilaisempi kerjäläisjoukko. Pitsani olisi kuulemma maistunut heillekin.


Hellepäivien lenkit teemme aikaisin aamulla tai vasta iltasella. Pessi kertoo yleensä käytöksellään hyvin selvästi, haluaako hän mukaan vai ei.



Pessi kertoo myös hyvin selvästi, milloin mennään eikä meinata.


Melko selvä viesti välittyy tässäkin 😎


Koirat odottavat kärsivällisesti.


Välillä asettuvat Pessin viereen lepäilemään.


Herra Heinähattu ja neiti Kesäheinä 😀


"Mä maalaiskissa oon" ❤
Alkukesän vihreys lähes häikäisee.


Voiko ihanammin aamun enää alkaa ❤
Ei voi tulla huono päivä tällaisella aamun aloituksella.


Valojen ja varjojen leikkiä ilta-auringossa.


Vasta näiden rauhallisten kissalenkkien myötä olen huomannut, miten upea, luonnontilainen metsä onkaan talomme takana. Vuosikymmenet olen toki koirien kanssa siellä liikkunut, mutta metsä on ollut ennemminkin  läpikulkupaikka pidemmille lenkeillemme.



Ei lenkkiä  ilman puissa kiipeilyä. Pessillä on muutama suosikkipuu, joiden kohdalla osaan jo pitää kameraa valmiina.



Nosebook-tuokio 😀 Viestit on luettava päivittäin, ja niihin pitää toki myös vastata.


Onnellisten päiviemme jono vaihtui hetkessä painajaiseksi ja sitä seuraavaksi huoleksi. Hengailimme koko eläinperhe  (Malla-collie ei halua samaan kuvaan kanojen kanssa; pelkää niitä) pihallamme, ja ajattelin ottaa tähän postaukseen kansikuvan. Napsin kuvia tiheään tahtiin, kunnes yhtäkkiä havahduin, että Pessi lysähti maahan - tajuttomana. Huusin sisältä apua samalla napaten kissan syliini. Kääntelin, vääntelin ja ravistinkin velttoa kissaa. Yhtäkkiä Pessi virkosi ja vaikutti ihan normaalilta. Oli vaikea saada paikalle rynnännyttä miestäni ymmärtämään edeltäneen tilanteen vakavuutta.

Tajusin, että valokuvia selaamalla näkisin, mitä oli tapahtunut ennen kohtausta. Vapisevin käsin, polvet vieläkin täristen, katsoin kuvat läpi.


Tämä kuva oli ensimmäinen normaalista poikkeava.


Seuraavassa kuvassa Pessi lipoo huuliaan.


Tämäkin tilanne minua kuvatessani vain nauratti. Luulin Pessin pelleilevän. Sen taidon hän osaa varsinkin ryhmäkuvissa.


Tässä on kierähdetty ympäri.


Vasta tästä asennosta ymmärsin, että nyt on leikki kaukana. Koko kuvasarja on otettu kahden minuutin sisällä. Kohtauksen jälkeen Pessi oli täysin normaali.


Rauhoittaakseni ilmapiiriä, heitin nameja etsittäväksi. Pessi etsii muiden mukana.

Soitin eläinlääkärille ja varasin ajan sydänspesialistille. Täytyy todeta, että odottavan aika on pitkä. Elin kuin unessa peläten pahinta ja toivoen parasta. Kahden pitkän päivän jälkeen istuimme Pessin kanssa Evidensian odotushuoneessa. Pessi oli hieman jännittynyt, minä lähes hermoraunio.

Ensin ultrattiin sydän. Sitten kuvattiin keuhkot. EI MITÄÄN POIKKEAVAA ❤❤❤
Kohtauksen syy edelleen epäselvä. Lämpöhalvaus voi olla yksi vaihtoehto. Missään vaiheessa Pessi ei tosin läähättynyt, eikä osoittanut muitakaan lämpöhalvauksen tyypillisiä oireita. 
Toinen mahdollinen syy voisi olla allerginen reaktio. Menikö kurkkuun kenties jokin pistävä otus? Pessi ei kuitenkaan kakonut tai yskinyt ennen eikä jälkeen kohtauksen. 
Rytmihäiriö voisi olla yksi vaihtoehto, mutta sen todennäköisyyttä eläinlääkäri piti hyvin pienenä.

Nyt minun pitää lopettaa jossittelu ja tulevan pelkääminen. Elämämme jatkuu normaalisti. Lämpöhalvauksen mahdollisuuden toki pidän mielessäni jatkossa. 




 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin ❤
Seuraava tarina toivottavasti  tuleekin  Lapin lumosta ❤

10 kommenttia:

  1. Onneksi vain/toivottavasti vain säikähdys, helpointa olisi arvata että Pessi pyydysti jonkin mustakeltaraitaisen pistävän pörriäisen...

    Otsikko jo pelästytti ja kuvia alkoi katselemaan kuka joukosta puuttuu, onneksi kaikki löytyivät.

    Päiväperhosten lajimäärä täällä nyt 22.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein käydä tarkistamassa, mitä olinkaan otsikoksi kirjoittanut 😉
      Kaksi koiristamme on kyllä jo siinä tilassa, että ehkä tämä on heidän viimeinen kesänsä. Vielä onneksi nauttivat rauhallisesta olostaan.
      Täytyy kyllä tunnustaa, etten edes tunne noin montaa päiväperhoslajia. Pihalle laittamani perhosbaarikin on houkutellut enemmän muita elollisia kuin perhosia.

      Poista
  2. Hui että säikähdin! Toivottavasti se vaan oli amppari tai joku muu kerta juttu..

    Muuten aivan ihana postaus taas kerran. Olen miettinyt kanoja ja päätynyt aina siihen, että mitenhän kissat ja kanat samaan talouteen. Teillä näyttää ainakin sujuvan, Pessiä ei taida paljoakaan kiinnostaa...

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan uskoa, että oli vain lämpöhalvaus tai allerginen reaktio.
      Alkuun vahdin Pessiä ja kanoja tosi tarkkaan. Nyt jo uskallan touhuta pihalla muutakin, eikä tarvitse koko aikaa seurata tilannetta. Pessi tuntee sanan ei, joten kiellän sillä, kun huomaan Pessin tuijottelevan liian intensiivisesti helttakansaa.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Voi kamalaa tuota kohtausta. Toivon sydämestäni että ei uusiudu kun on vasta teini-ikäinen oikeastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toivon ja haluan uskoa ❤
      Eläinlääkärikin oli toiveikas, ettei olisi mikään toistuva juttu. Aika sen näyttää.

      Poista
  4. Pipsa ja karvakuonot26. toukokuuta 2018 klo 22.35

    Extraihania kuvia teksteineen. Satumainen kuva Aaposta ja Venlasta.
    Niin onnellista oloa eläimillä, ettei jää epäselväksi mitä huolenpito ja rakkaus saa aikaiseksi.
    Aistittavissa, miten eläimet kommunikoivat keskenään... Uusi tulokas löytää paikkansa laumassa ja on tervetullut.
    Pessin kohtaus kyllä pelästytti lukijankin, huhhuh! Uskotaan, että selvitään säikähdyksellä.
    Tuttavani koki koiransa kanssa viikolla hieman samantyyppisen tilanteen. Lenkillä koira yhtäkkiä
    jäi tielle makaamaan ja muuttui aivan veltoksi. Hädissään tuttavani sai soitettua apua paikalle ja sai velton koiran nostettua autoon. Kotona koira alkoi virkistyä ja olla normaali. Eläinlääkäri oletti kysymyksessä olevan lämpöhalvauksen. ???
    Nautitaan kesästä ilojen ja huolien keskellä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ❤ Parhaani näiden hyvinvoinnin eteen yritän tehdä. Aina on varmastikin parantamisen varaa, välillä itseä väsyttääkin, mutta toivon/uskon, että kokonaisuus on hyvä ❤
      Kiitos, kun kerroit tuosta koirasta. Vahvistaa käsitystä, että Pessilläkin lämpöhalvaus.
      Nautitaan 🖒 Elämä on ylä-ja alamäkeä 😀

      Poista
  5. Olipa aivan ihana postaus, arjen jutut ovat mielenkiintoisia. Niin sopiva ja yhteen hiileen puhaltava lauma teillä, jossa kaikille on tilaa ja oma paikkansa.
    Voi Pessi, säikäytit varmasti kaikki. Onneksi hän on kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä niin iloinen, että eläinjoukkomme hyväksyy toisensa näin hyvin <3
      Pessi on onneksi ollut aivan oma entisensä kohtauksen jälkeen.

      Poista

Tykkää meistä Facebookissa